Soitto koululle / Kaakkuri

Tiedoksi Kaakkurin ala-astelaisten (lähinnä 1-3 luokkien) vanhemmille, aion soittaa koululle ja kysyä opettajalta onko mitään tehtävissä kun ensimmäisillä luokilla olevat pojat näyttelevät koulumatkalla keskisormea ohi ajaville autoille.

Huomasin ensimmäisen kerran noin viikko ennen pääsiäistä, ensin toiselle autolle ja sitten minulle. Sen jälkeen olen nähnyt myös näyttävän autoilijoille.
Onko samoja lapsia, en osaa sanoa mutta samaa ikäluokkaa on.

Sääli sillä tavalla että koulumatkat eivät ole opettajan vastuulla, eikä opettajan mielestäni pitäisi ottaa asiaa tehtäväkseen, vaan vanhempien. Kyseisten lasten vanhempia en tunne, joten pakko näin.
11305
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Onko sulla naama hapan ja aina norsunvitulla? Sormimerkien näyttäminen on hauskaa, näytä toki FUCK YOU merkkiä takas pikku paskiaisille!

Äänestä

KAAKKURIKIN ALKAA OLLA SELLAINEN LESTOJEN JA SOSSUPUMMIEN GHETTO...VITUN LENTOMELUALUETTA JOSSA HENK.KOHT KONKURSSEJA KYTEE..

Ja koulusa ne saattavat ottaa kantaakin ongelmaasi ja lasten kasvatukseen. Vaan eihän nää mammat ja paapat ite muuta kun siittää vaan niitä äpäriä. Itse makaavat kotona pelaamasa pleikkaa ja wiitä. Välillä otetaan ne pennut siihen tila-autoon ja viiään2 km päähän Hoploppiin riehumaan ja sitten hampurilaiselle mäkkärille, niin saavat penikat vähän virtaa lisää ja jaksaa penikat olla pois vanhempien silmistä, mutta luissit pysyy ja perheteateri pyörii;)
Trampoliinikin pitää olla, niin pysyy se levottomuus yllä!

hah hah

Äänestä

Voi kauhia :)) Mee hyvä ihminen hoitoon jos et pikkusta keskaria siedä Lapset ja pojat on poikia.

Äänestä

MInä väännän seuraavalla kerralla ne sormet poikki perkele!!

Äänestä

Mutta, mutta! Ei tähän saa puuttua!! Heille voi tulla traumoja!!!!!

Äänestä
  • Ensi kerralla saattaa traumoja tullakin :)

    Jos minä olisin 7v mennyt keskaria näyttämään autoilijoille niin pataan olisi tullut ja tukkapöllyä vähintään.

    Äänestä

ja huuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuoh

Äänestä

voi oikein soitat opettajalle...

voi jeesus, mikä idiootti. Vastaavasti aion soitaa poliisille kun näen taas sinun autosi cittarin jalkakäytävälle parkkerattuna. Sitähän sinä laiska paska teet koko ajan. Soitan myös poliisiklle joka kerta kun joku hidastelee jalkakäytävällä rollaattorilla tai tukkii kaupassa käytävät sen takia.

Ilmoitan myös taloyhtiölle, että sinä katsot tv:tä liian lujaa kello 10 jälkeen tai kuljet kuraisilla kengillä rappukäytävässä

Äänestä
  • Olen parikymppinen nainen ja asun Iinatissa, autoa en omista elikä miten se sinne jalkakäytävälle ilmestyy kun sitä ei ole?

    Missä rappukäytävässä, kun rappukäytävää ei satu tässä luhtitalossa olemaan.

    Taidat luulla joksikin muuksi. Ja opettajalle olen jo soittanut, oliko se sinun pentusi?

    Äänestä

Kuulostaa erittäin, ERITTÄIN vakavalta...
Pelkäänpä pahoin, että pelkkä yhteydenotto opettajiin ei enää tässä vaiheessa riitä.
Kehottaisinkin sinua ottamaan suoraan yhteyttä poliisiin, ja käske heitä laittamaan karhuryhmän poijjat laittamaan rynnäköimällä tuo järjestäytynyt rikkollisjoukkio kuriin.

T: Reksa

Äänestä

ota kuva ja pistä nettiin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kaakkurissa autoilev kirjoitti:

Tiedoksi Kaakkurin ala-astelaisten (lähinnä 1-3 luokkien) vanhemmille, aion soittaa koululle ja kysyä opettajalta onko mitään tehtävissä kun ensimmäisillä luokilla olevat pojat näyttelevät koulumatkalla keskisormea ohi ajaville autoille.

Huomasin ensimmäisen kerran noin viikko ennen pääsiäistä, ensin toiselle autolle ja sitten minulle. Sen jälkeen olen nähnyt myös näyttävän autoilijoille.
Onko samoja lapsia, en osaa sanoa mutta samaa ikäluokkaa on.

Sääli sillä tavalla että koulumatkat eivät ole opettajan vastuulla, eikä opettajan mielestäni pitäisi ottaa asiaa tehtäväkseen, vaan vanhempien. Kyseisten lasten vanhempia en tunne, joten pakko näin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu