luottotiedoton lainaa

hei! Ongelmani on se, että miehelläni on tullut aikanaan velkaa, jota yritti hoitaa. Tietyssä elämän vaiheessa tuli pikkasen lisää velkaa ja tuolloin ei töissä käynyt ja velat jäi maksamatta. Itselläni on luottotiedot kunnossa ja tärkeää olisi että myös miehelleni ne saataisiin kuntoon,
Tällä hetkellä mieheni on kuitenkin töissä ja saa ihan kohtalaista palkkaa. Ulosotto kuitenkin vie vielä kerran tai kaksi yhdestä tai kahdesta tilistä, jonka jälkeen ulosotot on maksettu. Kuitenkin perintä firmoja on pari joiden kanssa mies on sopinut maksu suunnitelman ja niiden osalta asiat OK. Mutta sitten on yksi firma joiden kanssa ei päästä sopimukseen takaisin maksusta, eli vaativat mielellään koko suoritusta 5 tuhatta, jolla asia olisi kuitattu. Ja nyt olisi tärkeää ettei maksuja enään ulosottoon menisi jotta luottotiedot palautuisi vuonna 2014! Joten onko pankista mitenkään mahdollista saada 5000-6000€ lainaa kolmella takaajalla. Miehelläni käteen jää palkasta 2400€ kuussa.
5224
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Kannattaa olla suoraan yhteydessä pankkiin niin saatte varmimman vastauksen. Täältä ei saa kuin mutua.

Äänestä

Suomessa luottotiedottomille ei lähtökohtaisesti myönnetä lainaa. Ei pankkien, eikä rahoitusyhtiöiden toimesta.

Äänestä

Ota laina omiin nimisii. Takaajilla onnistunee ongelmitta.

Hyvä tapa punnita rakkaus. Ihmetyttää vain miksei tämä ole itsellesi tullut mieleen?

Äänestä

koska, en usko että lainaa saisin, velkaa ei ole, ja luotto tiedot on kunnossa, mutta minulla ei ole vakituista työtä, vaan opiskelen oppisopimuksella lähihoitajaksi, eli palkka on 85% lähihoitajan normaalista minimi palkasta, joten en varmaankaan kelpaa lainanhakijaksi.

Äänestä
  • Juuri äsken joku kysyi jotain liittyen OP:n joustoluottoon, ja pankki kirjoittaa luoton ehdoista näin:

    "Voit hakea Joustoluottoa, mikäli olet Osuuspankin tai Helsingin OP:n pitkäaikainen pääasiallinen asiakas, vähintään 23-vuotias, sinulla on säännölliset palkka- tai eläketulot, riittävä maksukyky, raha-asiat moitteettomasti hoidettuina ja pysyvä asuinpaikka Suomessa. Luoton saaminen edellyttää aina luoton myöntäjänä toimivan OP-Kotipankki Oyj:n myönteistä luottopäätöstä."

    Jos eläketulotkin riittävät joustoluoton tulonlähteeksi, silloin myös 85% palkankin luulisi riittävän.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


-90 kirjoitti:

hei! Ongelmani on se, että miehelläni on tullut aikanaan velkaa, jota yritti hoitaa. Tietyssä elämän vaiheessa tuli pikkasen lisää velkaa ja tuolloin ei töissä käynyt ja velat jäi maksamatta. Itselläni on luottotiedot kunnossa ja tärkeää olisi että myös miehelleni ne saataisiin kuntoon,
Tällä hetkellä mieheni on kuitenkin töissä ja saa ihan kohtalaista palkkaa. Ulosotto kuitenkin vie vielä kerran tai kaksi yhdestä tai kahdesta tilistä, jonka jälkeen ulosotot on maksettu. Kuitenkin perintä firmoja on pari joiden kanssa mies on sopinut maksu suunnitelman ja niiden osalta asiat OK. Mutta sitten on yksi firma joiden kanssa ei päästä sopimukseen takaisin maksusta, eli vaativat mielellään koko suoritusta 5 tuhatta, jolla asia olisi kuitattu. Ja nyt olisi tärkeää ettei maksuja enään ulosottoon menisi jotta luottotiedot palautuisi vuonna 2014! Joten onko pankista mitenkään mahdollista saada 5000-6000€ lainaa kolmella takaajalla. Miehelläni käteen jää palkasta 2400€ kuussa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu