Polvessa jotain, ei satu, mutta ärsyttää

wdefgbhnpoiujhgf

Vasen polveni on alkanut oireilla viime aikoina. Olen harrastanut jääkiekon pelaamista maalivahtina 11-12 vuotta ja huomasin 17-vuotiaana polveni väsyvän (ei sattuvan) treenien ja pelien loppupuolella. Koulun terveydenhoitajan mielestä tämä oli normaalia, joten annoin asian olla.

Pari vuotta sitten eräässä treenissä vasemmassa polvessa tuntui jotain, en osaa sanoa mitä. Polvi oli viikon-pari kipeähkö, pystyin kävelemään normaalisti ja asia unohtuikin tämän jälkeen. Välillä toki huomautti jonkin fyysisen treenin tai työn aikana olemassaolostaan. Ei sattunut, mutta jotenkin sen tunsi, ettei ihan normaali/terve ollut.

Viime syksynä polvessa tuntui siltä, kuin siellä olisi ollut kivi. Kävin lääkärissä näyttämässä ja siinä todettiin olevan nivelpussintulehdus. Vaiva meni ohi käyttämällä polvea jääpussilla päivittäin viikon ajan.

Nyt olen ollut 3kk hyvin fyysisessä työssä, jossa mm. kävelen paljon. Tämän lisäksi kiekkoharrastukseni takia treenaan melko paljon, joten jalat on lujilla. Polveen ei edelleenkään satu, mutta taas "ilmoittaa olemassaolostaan".

Mikä polvessani mahtaa olla? Itse olen jo pidempään pelännyt ristisiteiden sun muiden olevan täysin rikki, mutta viime syksyinen reissu terveyskeskuksen lääkärille tämä vaihtoehto poistettiin (lähes) täysin. Voiko kyseessä olla "vettä polvessa" vai nivelpussin tulehdus, jonka takia polvea pitäisi "aina" käyttää jääpussilla?

Työpaikan puolesta on tarjolla vakuutus ja fysioterapeutti, joten olenkin miettinyt polven tarkempaa tutkituttamista. Miten homma tämän kanssa etenisi?

8

1366

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Nivelkierukka

      Moi,

      Et maininnut mitään nivelkierukkavaurioista. Nivelkierukan pieni repeämä voi myös aiheuttaa nesteen muodostumista polviniveleen. Kierukoiden vauriot näkyvät MRI-kuvassa. Tässä juttua nivelkierukoiden korjaamisesta -> http://www.niveltieto.net/nivelklubi/cgi-bin/yabb/YaBB.pl?num=1278255485/0#6 . Myös polvinivelen virheasento pitää sulkea pois.

      Hyviä ortopedeja ovat muun muassa Jan Lindah ja Mikko Kirjavainen. Molemmat ottavat vastaan Dextrassa. Kannattaa tutkituttaa polvi huolellisesta ja sulkea pois mahdolliset rustovauriot.

    • blaaahhhhhhh

      Moi

      Tämä on vähän asian vierestä, mutta minulla kipeytyi vasen polvi tuossa taannoin ja oli lukkoilut yms. kävin ultrassa ja siellä todettiin, että kierukka repeytynyt. Sain lähetteen ortopedille, ja magneettikuvauksiin. Minua kiinnostaa miksi minun pitää vielä magneettikuviin mennä, kun kerta on jo todettu selvä sisäkierukan repeytymä?
      Lisäksi viime viikolla rusahti oikea polvi joka on kipuillut mm. portaissa ja on särkenyt välillä muutenkin, pettää alta ja juuri nyt tuollainen outo kokoajan. EI tällähetkellä ole periaatteessa kipeä, mutta joutuu sitäkin linkuttamaan ja lukkoileekin. Näinköhän siitäkin meni kierukka sököksi.
      Lisäksi molemmat polvet "narisevat" kun suoristan koukistuneen jalan suoraksi ja sivuilla muljahtelee ja naksahtelee jotain.
      Tuollaisille kalliille ortopedeille ei ole varaa mennä, koska ei ole vakuutusta :/
      Huoh.
      Miten nuo rustovauriot ilmenevät ja miten vaikuttavat hajonneen kierukan kanssa? Tuleeko mahdollisen tähystyksen jälkeen pitempi toipuminen?

    • blaaahhhhhhh

      Vielä tuli sellainen asia mieleen, että onko mikään liikunta suositeltavaa? Lääkäri sanoi minulle, että pitää ottaa rauhallisesti, mutta mietin rasittaako kävely? inhottaa kun ei pääse salille yms. Entä miten pyöräily ja uinti vai onko parempi liikkua mahdollisimman vähän? Mutta lähinnä tuo kävely kiinnostaa, että paljon saa suunnilleen liikkua? Vain pakolliset kävelyt vai voinko lähteä pienelle lenkille? Pitkälle nyt en voisi kuvitellakkaan lähteväni, kun sen verran kiusaavat ja pettävät alta, mutta voiko käydä 30 min rauhallisella kävelyllä? Entä onko jotain liikkeitä mistä olisi apua :) kiitos paljon

    • Nivelkierukka

      Moi,

      Minkä ikäinen olet? Jos olet nuori niin siinä tapauksessa nivelkierukan repeämiä ei saisi poistaa vaan ne pitää korjata. Nivelkierukan poistaminen aiheuttaa lähivuosina kivuliaan nivelrikon jota nykylääketiede ei pysty korjaamaan. Muista keskustella leikkaavan ortopedin kanssa mahdollisesta korjaamisesta, poistamisen sijaan.

      Pieniä rustovaurioita voidaan korjata rustosolusiirre leikkauksella. Tässä keskustelua operaatiosta -> http://www.niveltieto.net/nivelklubi/cgi-bin/yabb/YaBB.pl?num=1289898664 . Polvinivelen rustovauriot näkyvät MRI-kuvissa.

      Polkupyöräily, kuntosali ja vesiurheilu ovat hyviä lajeja nivelkierukan poistamisen jälkeen. Muista välttää suuria iskuja aiheuttavia lajeja.

    • blaaahhhhhhh

      Kiitos vastauksestasi!
      Olen 21-vuotias ja en ole vielä jutellut ortopedin kanssa, vaan olen tässä pari viikkoa odottanut kutsua sinne.

      Voinko tällä hetkellä liikkua odotellessani aikaa tuonne magneettikuvauksiin/ sen jälkeen vielä tähystykseen? Osaatko yhtään sanoa? Vai aiheuttaako liikkuminen nyt pahempaa tuhoa?

      Kiitos mielenkiintoisesta linkistä!

    • Nivelkierukka

      MRI-kuva on paljon tarkempi kuin ultraääni ja siinä näkyy tarkemmin mikä osa rustosta on vaurioitunut. Tämän vuoksi MRI-kuva kannattaa mielestäni ottaa. Koska olet niin nuori niin rikkoutunut nivelkierukka pitää korjata jotta vältyt nivelrikolta.

      Etköhän sinä voi liikkua ennen leikkausta aika normaalisti. Vältä tosiaan ennen mahdollista leikkausta kaikkea sellaista liikkumista missä tulee paljon iskuja ja vääntöjä.

      Tsemiä ja kerrohan mikä diagnoosi polvessasi oli.

    • blaaahhhhhhh

      kiitos ja ilmoittelen, kun asia selviää. Toivottavasti jonot eivät ole kauhen pitkät, jotta pääsisin mahdollisimman nopeasti hoitamaan polven kuntoon :)

    • wqer6543

      hei olisko mitään jos hoitasit itse itseäsi komentaen kuntoon kuin me muutkin
      mene www.tasapainopiste.fi vastaanotolle ja havaitset miten vitullaan lihakset on

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa

      Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol
      NATO
      261
      4167
    2. Stefu haikailee

      Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      264
      3403
    3. Harmi mies ettet arvostanut

      Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku
      Ikävä
      154
      1775
    4. Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!

      Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde
      Suomalaiset julkkikset
      25
      1633
    5. Lavrov väläyttelee WW3:sta

      Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,
      Maailman menoa
      296
      1412
    6. Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?

      Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      132
      915
    7. Voiko hyvää omatuntoa ostaa?

      Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo
      Sinkut
      235
      852
    8. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      115
      813
    9. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      17
      778
    Aihe