Miksi parannusta saarnataan?

Jeesus on tie

Siksikö että uskovien kynnet syhyävät päästä tuomitsemaan onnettomia epäuskoisia kadotukseen?

EI!

Vaan siksi että kadotukseen tuomitut ihmiset rientäisivät Jeesuksen luo synteineen anomaan armoa ja anteeksiantamusta Jeesuksen nimen ja veren tähden.

Monilla ihmisillä on täysin väärä kuva itsestään. Savon ukon elävä esimerkki, "olen ihan riittävän hyvä". Jos tällainen usko säilyy elämän loppuun asti vahvana silloin ihminen ei tiedosta kadotettua ja tuomittua tilaansa eikä ymmärrä tarvitsevansa parantajaa ja syntiensä anteeksiantamusta. Jumalan laki osoittaa jokaisen ihmisen rikolliseksi ja kadotuksen ansainneeksi. Moni tiedostaakin ainakin jossain määrin tilansa, mutta kääntyy ahtaalta portilta takaisin ja pakenee "riittävään hyvyyteensä".

Miksi elämän tielle jotava portti on ahdas? Miksi elämään vievä tie on kaita ihmisen kulkea?

Portti (joka on usko Kristukseen) on ahdas siksi että sille portille jää niin monta rakkaaksi tullutta asiaa. Ensimmäisenä jää "riittävä hyvyys", ihmisestä tulee
(hän tiedostaa olevansa) suuri syntinen. Kun synti paljastuu, niin tulee häpeä, ylpeys on saanut pahan kolauksen. "Minä joka pidin itseni riittävän hyvänä, olenkin suuri syntinen joka on ansainnut teoillaan ja laiminlyönneillään kadotuksen." SE sattuu lujaa!!! Niinpä moni toteaakin, "jos vähemmällä vaivalla en pelastu, niin se saapi jäädä!" Jumalan viha pelottaa.

Näin Jumalan sana toteutuu ikävällä tavalla monien kohdalla:

Matt. 7:13 Menkää ahtaasta portista sisälle. Sillä se portti on avara ja tie lavea, joka vie kadotukseen, ja monta on, jotka siitä sisälle menevät;

Matt. 7:14 mutta se portti on ahdas ja tie kaita, joka vie elämään, ja harvat ovat ne, jotka sen löytävät.

Ylpeyteen lankesivat Aadam ja Eeva. Pirun koukku tarttui kun ongen koukku nälkäisen hauen suuhun: 1. Moos. 3:4 Niin käärme sanoi vaimolle:

"Ette suinkaan kuole; 1. Moos. 3:5 vaan Jumala tietää, että sinä päivänä, jona te siitä syötte, ...

*) ... aukenevat teidän silmänne, ja te tulette niinkuin Jumala tietämään hyvän ja pahan."

Mihin hyvän ja pahan "tieto" ihmisen johtaa?

Savon ukko on kouluesimerkkinä meille: Ihminen joka epäuskoisena matkaa kohti helvettiä, toteaa hymyillen; "minä oolen riittävän hyvä."

Ihminen on paratiisin lankeemuksensa jälkeen kaikista etevin pettämään itseään. Ihmisen tieto on siis valhetta ja petollinen kupla. Lankeemuksen jälkeen häpä laskeutui ihmisen ylle ja hän piiloutui. Niinpä nytkin ne ihmiset jotka valhetta tekevät ja rakastavat, pyrkivät pysymaan visusti piilossa muiden katseilta ja tietenkin JUmalalta. He sanovat pilkaten, ei Jumalaa ole olemassa, se on juutalaisten satua! He ovat "piilossa". :-))))))))))

. Moos. 3:6 Ja vaimo näki, että siitä puusta oli hyvä syödä ja että se oli ihana katsella ja suloinen puu antamaan ymmärrystä; ja hän otti sen hedelmästä ja söi ja antoi myös miehellensä, joka oli hänen kanssansa, ja hänkin söi.
1. Moos. 3:7 Silloin aukenivat heidän molempain silmät, ja he huomasivat olevansa alasti; ja he sitoivat yhteen viikunapuun lehtiä ja tekivät itselleen vyöverhot.
1. Moos. 3:8 Ja he kuulivat, kuinka Herra Jumala käyskenteli paratiisissa illan viileydessä. Ja mies vaimoineen lymysi Herran Jumalan kasvojen edestä paratiisin puiden sekaan.
1. Moos. 3:9 Mutta Herra Jumala huusi miestä ja sanoi hänelle: "Missä olet?"

13

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • teuta

      Täällä on savon ukolle hyvää asiaa , eikai kukaan väitä , että
      Raamatussa on virhe , ei missään nimessä ,, minä olen monesti kysynyt mistä saatana tiesi , että ei ette te kuole vaan
      te tulette tietämään hyvän ja pahan , ja moplemmat elivät yli
      900 vuotta , Mutta kuolivatpa kumpikin , ensin Eeva ,sitten Aadam, kun oli 930 vuotta , alunperin Jumalan tarkoitus oli
      ollut pitää heidät ikuiseti elämän

      Mutta vaikka Jumala oli luonut heidät kuin Jumala itse , ei he kyenneet vastustamaan saatanaa , ja niin hän Langetti heidät tottelemattomuteen eli siihen pahinpaan .. joka oli ylpeyden synti , se on monesti muulloinkin tullut esiin .

      Kun nyt selvisi että he olivat synnin tehnyt olisi puuttunut vain
      että Aadam olisi hokassut että kiireesti ottaa hedelmä ikuisen eläman puusta ja kaikki olisi jatkunut syntielämän kanssa
      josta kai ei ollut peruutus vaihdetta .

      Ikuisen elämän elin (tämä on teutan tarinaa) mutta koska
      kerran oli mahdollisuus elää ikuisesti , joutui JUmala sen
      poistamaan . Kumpikin Eeja Aa oli vaivutettava syvään uneen
      paratiisin (Eedenin ) portilla , ja teki ihmiskunnan ensimmäisen
      Laserleikkauksen poisti sen ikuisen elämän elimen , joka
      heillä silloin oli . Se on ollut oikella puolella kehoa , jossa on
      vieläkin muutama suolen pätkä' joista ei kukaan tiedä miksi
      ne on sillä kuten umpisuoli , pohjukkais suoli , ja muutama muu
      joille ei ole ollut käyttöä , kun elinkin on poistettu .

      Tälläisiä asioita on tullut mieleen , se mikä on totuus on
      sittenkin ehkä toinen asia. mutta mahdollista se kyllä
      voisi olla , kun kaikkia on mietitty eri kulmista se
      on antanut vinkkejä eri kulmiin .

      • g-hj.ko,p

        Ehkä pitkän elämän salaisuus johtui Aatamin ja Eevan aikaan siitä, ettei ollut rikollista kristinuskoa ja luterilaisuutta polttelemassa noitarovioita!

        Näiltä ainakin eliniän lyhdesi rikolliset kristityt:
        http://fi.wikipedia.org/wiki/Noitavainot

        Lynkkausjoukot ovat polttaneet elävältä tuhansia ihmisiä Tansaniassa, Keniassa ja Zimbabwessa 1990-luvulla. Noitavainot ovat jatkuneet myös vuosituhannen vaihteen jälkeen. Länsi-Keniassa väkijoukot polttivat 11 noidiksi epäiltyä miestä ja naista toukokuussa 2008. [16] Nigeriassa noin 5000 lasta on hylätty kymmenessä vuodessa vanhempien karkottaessa heidät noitina. Lapsia on syytetty avioeroista, sairauksista, onnettomuuksista tai työn menetyksestä.[17] Afrikan noitavainojen syyt ovat usein myös poliittiset, sillä vaikutusvaltaiset noidat ja noitatohtorit ovat yleensä uudistusten jarruina. Pastorit saavat myös lisämainetta paljastaessaan uusia "noitia."

    • Jeesus on tie

      Aadamin ja Eevan pitkä elämä liittyy geneettiseen perimään (pitkään terveeseen DNA ketjuun) ja puhtaaseen luontoon.

      DNA ketju lähti lyhenemään heti syntiinlankeemuksen jälkeen ja ihminen alkoi rapistumaan, sairaudet tulivat ensitä herkemmin ja kuolema nuorempana.

      Mutta tämä ei ollut varsinainen sanomani, vaan se että ihminen lankesi ylpeyden syntiin jo alussa.

      Ylpeyden kulminaatiopiste on halu tulla Jumalan kaltaiseksi, kaïkkivoivaksi ja kaikkivaltiaaksi herraksi.

      Ja ylpeys on se synti ihmisessä joka viimeiseksi haraa vastaan. Ylpeyden pirullinen muoto on pukeutua nöyryyden kaapuun. Kuten veljemme kirkkoherra emeritus Matti Aaltonen sattuvasti totesi, "he ovat ylpeitä nöyryydestään."

    • gh-ji.o

      No mihin perimään liittyy lyhyt elämä, esimerkiksi rikollisen luterilaisuuden noitarovioilla tapettujen lasten???

      Onko tämä luder/lutherin geneettinen käsky sopusoinnussa "älä tapa" käskyn kanssa kun syyttömiä tapetaan edelleen???

      Kenen geneettistä perittyä on se, että rahoitatte tätä kirkollisveroilla, lähetystyö keräyksillä jne???

      http://fi.wikipedia.org/wiki/Noitavainot

      Lynkkausjoukot ovat polttaneet elävältä tuhansia ihmisiä Tansaniassa, Keniassa ja Zimbabwessa 1990-luvulla. Noitavainot ovat jatkuneet myös vuosituhannen vaihteen jälkeen. Länsi-Keniassa väkijoukot polttivat 11 noidiksi epäiltyä miestä ja naista toukokuussa 2008. [16] Nigeriassa noin 5000 lasta on hylätty kymmenessä vuodessa vanhempien karkottaessa heidät noitina. Lapsia on syytetty avioeroista, sairauksista, onnettomuuksista tai työn menetyksestä.[17] Afrikan noitavainojen syyt ovat usein myös poliittiset, sillä vaikutusvaltaiset noidat ja noitatohtorit ovat yleensä uudistusten jarruina. Pastorit saavat myös lisämainetta paljastaessaan uusia "noitia."

      • Liekö sul toivoa

        Jeesukseen uskovat kristityt eivät ole tappaneet yhtäkään ihmistä. Paina tämä nyt mieleesi, äläkä enää jatka valheen tiellä.

        Nopitaroviot ovat roomalaiskatolisen kirkon paavien johtamia. Paavi on omanvanhurskauden perkeleen lähettiläs ja kuvittelee itsensä Jumalasta seuraavaksi. Muun muassa rakkaan veljemme Herrassa Martti Lutherin katolilaiset yrittivät tappaa, kun tämä todisti elävää sanaa Jeesuksesta Kristuksesta.

        Sinä tapat kristittyjä joka päivä, pyörittämällä aivan kuvottavan saatanallista vihaan kiihottavaa rumbaa julkisella nettipalstalla.

      • fg-.hj-lm,
        Liekö sul toivoa kirjoitti:

        Jumalan ja Jeesuksen Nimissä toimivat rikolliset kristityt ovat tappaneet ja tapattaneet ihmisiä joten voit ateistipiruna sukeltaa helevettiin valehtelemaan ja puolustamaan lastenmurhaajia ja perseitä repiviä pedofiilejä!

        herra epäjumalan antama käsky:

        Luder/Lutherin kirje 1.8.1521

        "Ole syntinen ja tee syntiä rohkeasti, mutta usko vielä rohkeammin. Synti ei erota meitä Hänestä, vaikka sortuisimme haureuteen tai murhaan tuhansia ja tuhansia kertoja päivässä."

        tämä saatanallinen rikollisuus suomeen tuotiin miekan voimalla ruotsalaisena sivityksenä:
        http://paranormal.se/topic/haxprocesserna.html

    • g-h.ji

      Ne "riittävän hyvät" vaeltajat uskovat rikollisina olevansa oikeudettuja käyttämään Jumalan Valtakunnan oikeuksia!!!

      Esimerkki:
      http://keskustelu.suomi24.fi/node/9818336

      Jeesus pelastaa

      25.4.2011 13:18

      Jokainen pedofiili saa syntinsä anteeksi, jos hän katuu tekoaan ja tahtoo tehdä parannuksen. Parannukseen kuuluu ilman muuta rikoksen tunnustaminen poliisille. Yhteiskunnan lakien mukainen rangastus kärsitään tietenkin
      ja suostutaan sovittamaan henkilö tai henkilöt joihin rikos on kohdistunut.

      Se on taatusti kova paikka kohdata uhrinsa hätä ja sopia siitä kuinka rikos sovitetaan uhrin kanssa.

    • Kristitty armosta

      Ilman Kristusta elävät epäuskoiset ovat mielestään riittävän hyviä, siksi he eivät tarvitse parannusta. Tämä häiriköivä saatanan sokeaksi pistämä penikka on varsinainen sikaniska ja haka tässä itsehyvien juhlavassa porukassa. :-)))))
      Pirullisuutta hänessä on ainakin kymmenen miehen edestä

      Me kristityt emme ole riittävän hyviä, siksi me tarvitsemme lahjaksi Jumalalta vanhurskauden. Me uskomme Jumalan sanan lupaukset, me uskomme Jeesukseen ja saamme syntimme anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä.
      Hallelujaa kiitos sinulle Herra Jeesus!

      Ap. t. 13:38 Olkoon siis teille tiettävä, miehet ja veljet, että hänen kauttansa julistetaan teille syntien anteeksiantamus
      Ap. t. 13:39 ja että jokainen, joka uskoo, tulee hänessä vanhurskaaksi, vapaaksi kaikesta, mistä te ette voineet Mooseksen lain kautta vanhurskaiksi tulla.
      Ap. t. 13:40 Kavahtakaa siis, ettei teitä kohtaa se, mikä on puhuttu profeetoissa:
      Ap. t. 13:41 'Katsokaa, te halveksijat, ja ihmetelkää ja hukkukaa; sillä minä teen teidän päivinänne teon, teon, jota ette uskoisi, jos joku sen kertoisi teille.'"

      • mn-bv.c

        Sovittaanko että olet itse sikaniska ateistipiru kun et uskalla käyttää Jumalan ja Jeesuksen Omaa Sanaa kantasi tueksi lasten perseitä repivien pedofiili perkeleiden puolustajana?
        OLE HYVÄ JA VASTAA KYSYMYKSIIN JUMALA TAI JEESUKSEN OMAN SANAN TUELLA!!!

        VÄITÄT OLEVASI JUMALAA JA JEESUSTA PALVELEVA NIIN MIKSI SINULLE EI KELPAA HEIDÄN OMAN SANAN TIEDOT KANTASI TUEKSI?
        EIKÖ SINULLE KELPAA SE, ETTÄ LASTEN PERSEITÄ REPIVIEN TULEE JEESUKSEN SEURAAJINA OTTAA MYLLYNKIVENSÄ JA SEURATA OHJETTA?
        VAI EIKÖ TEILLE KELPAA JUMALAN JA JEESUKSEN LAKI, ESIM. ÄLÄ TAPA KÄSKY KUN OMIA USKOVAISIA TAPPAVAA RIKOLLISUUTTA TUETTE?
        http://fi.wikipedia.org/wiki/Noitavainot

        TÄTÄ LAKIA TOTTELET ATEISTIPIRUNA:
        Luder/Lutherin kirje 1.8.1521

        "Ole syntinen ja tee syntiä rohkeasti, mutta usko vielä rohkeammin. Synti ei erota meitä Hänestä, vaikka sortuisimme haureuteen tai murhaan tuhansia ja tuhansia kertoja päivässä."

        Onko sinulla Jumalan, Jeesuksen tai Jumalan Valtakunnan oikeus jakaa Heidän Nimissä murhaaja & pedofiili rikollisille anteeksi rikoksia, jos niin todista se Heidän Omalla Sanalla?

        http://keskustelu.suomi24.fi/node/9818336#comment-49163788-view

        Jeesus pelastaa

        25.4.2011 13:18

        Jokainen pedofiili saa syntinsä anteeksi, jos hän katuu tekoaan ja tahtoo tehdä parannuksen. Parannukseen kuuluu ilman muuta rikoksen tunnustaminen poliisille. Yhteiskunnan lakien mukainen rangastus kärsitään tietenkin
        ja suostutaan sovittamaan henkilö tai henkilöt joihin rikos on kohdistunut.

        Se on taatusti kova paikka kohdata uhrinsa hätä ja sopia siitä kuinka rikos sovitetaan uhrin kanssa.

        -------------

        Niin kauan, kun sinulla ei ole Jumalan ja Jeesuksen Oman Sanan tukea olet ateistipiru joka viljelee perisyntisten rikollisuuden oppia joka on perkeleestä ja teioillaan olette tämän herra epäjumalaksenne tunnustaneet:
        herra epäjumalan antama käsky:

        Luder/Lutherin kirje 1.8.1521

        "Ole syntinen ja tee syntiä rohkeasti, mutta usko vielä rohkeammin. Synti ei erota meitä Hänestä, vaikka sortuisimme haureuteen tai murhaan tuhansia ja tuhansia kertoja päivässä."

        Lainattua tekstiä:

        "Lars Leevi Lestadio oli ruotsalaisen luterilaisen kirkon lähettämä saarnamies joka pakkokäänsi "pakanalliset suomalaiset sivistykseen ja kristinuskoon". Sen opin tulos ja summa näkyy tänään kun satoja, mahdollisesti tuhansia lapsia on raiskattu henkisesti ja/tai ruumiillisesti. Lasten raiskaaminen ruumiillisesti ja/tai henkisesti ei ole koskaan ollut eikä ole suomalaista kansanperinnettä. Moni on tehnyt ruumiillisen ja/tai psyykkisen väkivallaan jälkeen itsemurhan, eli, kyseessä ei ole itsemurha vaan psyykkisen trauman joka johti itsemurhaan on aiheuttanut uhrin pahoinpitelijä. Puhumme siis lapsi/ihmisvihasta ja joukomurhasta. " (IL)

      • Näin on marjat
        mn-bv.c kirjoitti:

        Sinä olet ateisti sikaniska ja kristittyjen saatanallinen vainoaja. Suomen lain mukaan rikollinen.

        Uskonnonvapauslaki tuli Suomessa ensimmäisen kerran voimaan vuonna 1922. Uusittu uskonnonvapauslaki astui voimaan 1.8.2003.

        Uskonnonvapaudesta on säädetty perustuslakitasollakin. Vuoden 1919 hallitusmuodossa 8. ja 9. pykälä ilmaisivat yksilön uskonnonvapauden seuraavasti:

        8 § Suomen kansalaisella on oikeus julkisesti ja yksityisesti harjoittaa uskontoa, mikäli lakia ja hyviä tapoja ei loukata, niin myös sen mukaan kuin siitä on erikseen säädetty, vapaus luopua siitä uskonnollisesta yhdyskunnasta, johon hän kuuluu, sekä vapaus liittyä toiseen uskontokuntaan.
        9 §Suomen kansalaisen oikeudet ja velvollisuudet ovat riippumattomat siitä, mihin uskonnolliseen yhdyskuntaan hän kuuluu vai kuuluuko hän mihinkään sellaiseen yhdyskuntaan. Julkisiin virkoihin nähden ovat kuitenkin voimassa niistä säädetyt rajoitukset, kunnes lailla toisin säädetään.
        Nykyisessä perustuslaissa asiasta säädetään näin:

        11 § Jokaisella on uskonnon ja omantunnon vapaus. Uskonnon ja omantunnon vapauteen sisältyy oikeus tunnustaa ja harjoittaa uskontoa, oikeus ilmaista vakaumus ja oikeus kuulua tai olla kuulumatta uskonnolliseen yhdyskuntaan. Kukaan ei ole velvollinen osallistumaan omantuntonsa vastaisesti uskonnon harjoittamiseen.

      • Tämä on totuus
        Näin on marjat kirjoitti:

        Meillä kristityillä on lain suoma oikeus olla hyväksymättä sinun saatanallista vainoamistasi ja kristinuskon herjaamista

      • jh-.-.,u

        Sinut on ilmeisesti Suomen Peruslain vastainen rikollisuus kouluttanut!
        Lutheri ei ole Jumala! Olet siten rikollisesti. Lain vastaisesti pakkokastettu joten et edes tunne uskovapaus sanan merkitystä mutta toisille osat siitä räkyttää!!!
        Jokainen lapsikaste, sinunkin kastees, on lapsia tappaneen rikollisuuden ja lasten perseitä repineen pedofiili rikollisuuden kaste jonka mahdollisesti suoritti vapaa muurari joten voit lopettaa uskomasta ja alkaa kunnioittamaan Lakia. Usko ei anna oikeutta rikko Lakia, ei edes älä tapa käskyä vaikka yhreina olisi puolustuskyvyttömiä lapsia noitarovioilla:

        http://www.sro.fi/index.php?option=com_content&view=article&id=1061:entinen-mestarimuurari&catid=104:elaemaeaen-artikkeli&Itemid=550

        http://paranormal.se/topic/haxprocesserna.html

        LUE TARKOIN JA OPI YMMÄRTÄMÄÄN ETT USKONVAPAUS ON USKOA LUTHERIIN JUMALA JA SELLAISEN RIKOLLISUUDEN UHRI OLET:

        SUOMEN PERUSTUSLAKI:

        http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1999/19990731

        2 luku

        Perusoikeudet

        6 §

        Yhdenvertaisuus

        Ihmiset ovat yhdenvertaisia lain edessä.

        Ketään ei saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa eri asemaan sukupuolen, iän, alkuperän, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, terveydentilan, vammaisuuden tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella.

        >>>>Lapsia on kohdeltava tasa-arvoisesti yksilöinä, ja heidän tulee saada vaikuttaa itseään koskeviin asioihin kehitystään vastaavasti.

        Sukupuolten tasa-arvoa edistetään yhteiskunnallisessa toiminnassa sekä työelämässä, erityisesti palkkauksesta ja muista palvelussuhteen ehdoista määrättäessä, sen mukaan kuin lailla tarkemmin säädetään.

        7 §

        Oikeus elämään sekä henkilökohtaiseen vapauteen ja koskemattomuuteen Jokaisella on oikeus elämään sekä henkilökohtaiseen vapauteen, koskemattomuuteen ja turvallisuuteen. Ketään ei saa tuomita kuolemaan, kiduttaa eikä muutoinkaan kohdella ihmisarvoa loukkaavasti. Henkilökohtaiseen koskemattomuuteen ei saa puuttua eikä vapautta riistää mielivaltaisesti eikä ilman laissa säädettyä perustetta. Rangaistuksen, joka sisältää vapaudenmenetyksen, määrää tuomioistuin. Muun vapaudenmenetyksen laillisuus voidaan saattaa tuomioistuimen tutkittavaksi. Vapautensa menettäneen oikeudet turvataan lailla.

        ---

        Perustuslain 11 §:n mukaan "Kukaan ei ole velvollinen osallistumaan omantuntonsa vastaisesti uskonnon harjoittamiseen."

      • g.hj-.k
        Tämä on totuus kirjoitti:

        Meillä kristityillä on lain suoma oikeus olla hyväksymättä sinun saatanallista vainoamistasi ja kristinuskon herjaamista

        Teillä on oikeus palvella omia uskovaisia tappaneen ja raiskanneen lahkonne herroja epäjumalani MUTTA TEHKÄÄ SE NIINDEN herrojenne OMASSA NIMESSÄ!

        TEILLÄ EI OLE OIKEUTTA JUMALAN JA JEESUKSEN LUVALLA ESIINTYÄ USKOVAISTEN TAPPAJINA JA RAISKAAJINA PEDOFIILI PERKELEINÄ JUMALAN JA JEESUKSEN NIMISSÄ!

        Meinaakso sinä/te tosissaan, että Jumala tai/ja Jeesus on teillä tapattanut omia uskovaisia, pikku lapsiakin noitarovioilla?

        ONKO JUMALAN JA JEESUKSEN OMAN SANAN VAHVISTUSTA RAAMATUN UT:SSA? Ellei ole niin olet/olette pahempia kuin ateistipirut!!!

        Ja onko Jumala tai Jeesus määrännyt myös, että teidän pitää revittää lastenne perseet pedofiileillänne?

        Missä kohtaa raamatun UT:n Jumala tai/ja Jeesus on käskyt noihin tekoihin määränneet?

        JOS SIITÄ NÄYTTÖÄ RAAMATUN UT:SSA JUMALAN TAI/JA JEESUKSEN OMALLA SANALLA? Ellei ole niin olet/olette piruja pahempia salarippi saatanallisia rikollisia ja rikollisten tukijoita ja suojaavia ateitsipiruja!

        JUMALA loi ihmisen omaksi kuvakseen - JOKO SINULLA ON SARVET???

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa

      Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol
      NATO
      261
      4183
    2. Stefu haikailee

      Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      265
      3414
    3. Harmi mies ettet arvostanut

      Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku
      Ikävä
      154
      1779
    4. Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!

      Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde
      Suomalaiset julkkikset
      25
      1637
    5. Lavrov väläyttelee WW3:sta

      Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,
      Maailman menoa
      296
      1414
    6. Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?

      Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      132
      920
    7. Voiko hyvää omatuntoa ostaa?

      Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo
      Sinkut
      235
      853
    8. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      115
      819
    9. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      17
      784
    Aihe