Taisi tulla Kataiselle lähtö:
Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini selitti tänään eduskunnassa pitämässään tiedotustilaisuudessa puolueen hallitusneuvotteluissa antamia vastauksia.
Perussuomalaiset pudotti varsinaisen uutispommin tänään tiedottaessaan, ettei se hyväksy Portugalin apupakettia. Hallitustunnustelija Jyrki Katainen (kok) oli kysynyt, ovatko puolueet valmiita hyväksymään Suomen jo tekemien sitoumuksien loppuunsaattamisen euroalueen sekä Suomen vakauden, talouskasvun ja työllisyyden turvaamiseksi.
Soini korosti iltapäivällä, ettei puolue tue eikä äänestä näiden ratkaisujen puolesta
Soinilta kysyttiin tyssäsikö perussuomalaisten hallitustie tähän kysymykseen.
- Se on nyt täysin hallitustunnustelijasta kiinni, Soini sanoi viitaten Jyrki Kataiseen.
Soini pitää mahdollisena, että EU muuttaisi apupäätöksiä, jos esimerkiksi Saksa haluaisi muutoksia paketteihin. (STT)
Katainen lentää kuin leppäkeihäs
Soini lennättää
1
<50
Vastaukset
- uuno-eemeli
Eihän se mikään uutispommi ollut,sehä oli ykkösaihe vaalipuheissa. Koko ajan edustajat vakuuttelivat että ehdottomasti ei Portugalin apupaketille ja vakausrahastolle. Kovin on lyhyt muisti jos se on nyt uutispommi.
Tottakai EU muuttaisi apupäätöksiä sillä Saksahan on iso tekijä.Vertaile vähän Saksan ja Suomen edustusta ,niin huomaat että Saksa on suurin vaikuttaja.
No onhan Suomella talouskomissaari "hurri" joka tuntuu määräilevän mitä eduskunnan pitää tehdä. "voi pyhä Sylvi" potkut tuollaiselle komissaarille pitäisi antaa.!!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa
Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol2614178Stefu haikailee
Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.2643408Harmi mies ettet arvostanut
Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku1541777Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!
Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde251634Lavrov väläyttelee WW3:sta
Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,2961413Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?
Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?132919Voiko hyvää omatuntoa ostaa?
Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo235853en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va115817Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe17780