Demarit ovat

GLOBALISAATIOTA

nyt sitä mieltä, että he tulevat puoltamaan ja myöntymään edellisen KESKUSTA-pääministerin tekemiin sopimuksiin, ja noudattavat niitä ilman vastustamista.
Eli ovat kääntäneet takkinsa, ja pettivät vaalilupauksensa, eivätkä tule vaatimaan mitään pankki-tai sijoittajavastuita sopimuksiin.

Noin ne demut valehtelee, eivätkä pyytele anteeksi äänestäjiltään lupaustensa pettämistä.
No eihän nuo demupelle-äänestäjät edes sellaista uskalla järjestöjyriltään vaatiakkaan, pääasiahan näyttää olevan, että punaporvarit saavat olla vallankahvassa köyhdyttämässä ja globalisoimassa kansaamme.

Nyt nuo uskottelevat, että kun kaksi vaalikautta jaksatte köyhät reppanat kärsiä, niin sitten ehkä voitte saada taas toisenkin palasen leipää palkallanne.

Miten nuo ketkut kehtaavat tuollailailla kusettaa vähävaraisia ökyrosvojensa pussiin.
Urpilainenkin vain nosti leukaansa ylimielisempään asentoon, kun joku joku yritti sak:n antamasata vaalituesta edes kysellä. Ruosteinen soppatykkihän oli vain vastaus, ja sekin kuulema vain lainassa.
Urpilaisen taulukaupoistahan yritettiin vaieta täysin, kuin myöskin Urheiluoppistosäätiöjutusta, tai Riihisäätiöstä, Kiljavan opiston epäselvyyksistä puhumattakaan.
Eli onko niin, että demarien valta ylettyy jo mediaankin, kuten itäisessä naapurisammekin asia näyttää olevan?
Eikös siellä ole sama puolue vallassakin?

Joten tyytykäämme osaamme, tai itkekää ja tyytykäätte, on vaihtoehdot.

Kohta on niin, ettei ole mitään pakkoa äänestää demareita, mutta kaikkien on kuitenkin äänestettävä, kun demujen punavarjopuolueita alkaa olla jo pilvin pimein.
Noihinhan on verrattava Persut, Vasemmistoliitto, ja Vihreät, sekä kristillisdemokraatit, ja suuri osa kokoomusedustajistakin.
Keskustassakin noita demumyyriä on ollut ainakin Jarmo Korhonen ja muutama muukin.
En ollenkaan pidä Paula Lehtomäkeäkään Keskustalaisena.
Kiviniemi on enemmän omaneduntavoittelija kuin keskustan puheenjohtaja.

Minä ennustan, että maailma tulee tulevaisuudessa kääntymään enemmän kommunismiin, kuin kapitalismiin.
johan tuo Vasemmistoliiton kannatuksen nousu hieman sitä enteilee, että porvarilliskapitalistisilla Demareilla ei ole tulevaisuutta, vaan heidän on käännettävä jälleen palttoota.
Kokoomus kuihtuu tällä vaalikaudella 14%:n puolueeksi, ja seuraavissa vaaleissa Keskusta ottaa jällen murskavoiton vasemmistoliiton tullessa kakkoseksi, sikälimikäli on olemassa enää koko puoluetta. siinä se sitten kuihtuu sekin, jos se SDP- nimen alle yhdistetään.
Tosin Kiviniemen on aika poistua ja pian, sillä ei tuo osaa edes pukeutua, saati edustaa.
Kiviniemeltä puuttuu tyystin johtajanominaisuudet, kuten Urpilaiselta.
Urpilainen yrittää kylläkin peittää nuo puutteet suurella ylimielisellä röyhkeydellä ja enkilinkasvoisella valehtelemisella.

Soini kusi jo alleen, kun paljastui demuluikeroksi, joten siitä ei ole enää mitään vaaraa seuraavissa vaaleisa kuin demareille.

Ennen ensi Joulua suomalaiset huomaavat, että vietetäänpä nyt vaatimattomampi joulu. Se on nimittäin pakkokin, ja ehkäpä sitten siirrytäänki järjestämään enemmän niitä sinipukuisen pakkasukonjuhlia, kun kaikki hotellit ovat venäläisiä pullollaan, jotka tuovat edes hieman lisätienastia kaupalle.
Toki se on kohta niin, ettei nuo rahat juurikaan maatamme hyödytä, sen enempää kuin nokia-renkaatkaan, sillä venäjän rahapiirit imevät nuokin rahat taskuihinsa tuottamalla nuo tavarat, varsinkin einesten osalta omistamisaan tehtaissa ja joutsenmerkillä varustettuna.

Muu roinahan tuleekin jo Kiinasta, Koreasta, Taiwanista ja Thaimaasta.

Eurooppaan tulee venäjäkomento, ja Englanti eroaa EU:sta ensimmäisenä.
Saksalaiset yrittävät entiseen tapaansa pysyä Venäjän rinnalla kusettamassa piemempiä eu-maita, mutta lopulta saksakin joutuu myöntymään "itä-Saksaksi."
Siinä on sitten ikäänkuin "suursaksan" loppunäytös.

Kiina ottaa komentoonsa omat lähialueensa Japania myöden, ja jenkit omat aluueensa, ja Venäjä nykyeuroopan. Muu osa maailmastahan onkin sitten jo kuivunutta erämaata.
Tuon sitä globalisaation huipentumaa, että itsenäiset pienet maat hävitetään.
Englanti jää ikäänkuin USA:n siirtomaaksi.

Alankohan ennustajaksi, kun tuo näkyy noin sujuvasti sujuvan?
virhemarginaali on ennustuksillani täysi 100%.a.
Ovatkohan ainakin yhtäuskottavia kuin demareiden vaalilupaukset ?

2

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Äänestin demuja

      Menin sossutoimistoon, jälleen kerran, pakottivat prrkeleet. ikänä en ole eläissinä mitään töihinlähellä ollut..kun olen tyypillinen peräkammarin poika,

      • uuninpankolta...

        Älä helekutissa valehtele, vaikka temari oletkin!!!
        Sinähän vain lähetit SAK-paperiliittoon tön tön lapun.
        Eli ilmoitit, että vielä minä nämä ansiosidonnaiset makaan, ennenkuin tarvii töitä edes ajatella.
        Sitten menet varmaankin jälleen sellunkeittoon, tai rullamieheksi lukemaan väliajoilla uutispäivä demaria.
        Niin mutta et kylläkään enää suomalaisten omistamaan tehtaaseen, olethan sen varmistanut jo äänestyskäyttäytymiselläsikin.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka paiskasi vauvan betoniin Oulussa?

      Nimi esiin.....
      Oulu
      99
      6114
    2. Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa

      Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h
      Maailman menoa
      80
      4802
    3. Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan

      Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv
      Maailman menoa
      98
      3055
    4. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      29
      2873
    5. Anteeksipyyntöni

      Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska
      Järki ja tunteet
      26
      2125
    6. Sydämeni valtiaalle

      En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden
      Ikävä
      119
      1516
    7. Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..

      ...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam
      Maailman menoa
      335
      1077
    8. Oletko tyytyväinen

      Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?
      Ikävä
      86
      1039
    9. Jos oikeasti haluat vielä

      Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚
      Ikävä
      126
      981
    10. Eihän se tietysti minulle kuulu

      Mies, mutta missä olet? 🤨 😠
      Ikävä
      48
      774
    Aihe