Haluaisin kartoittaa, onko muita "vanhoja" a:ta sairastavia.
Itselläni ikää 33-v ja olen potenut sairautta teini-iästä lähtien. Välillä on ollut muutama vuosi, että anoreksia jäänyt taustalle ja painoni noussut normaalilukemiin ( lapsen syntymä 3 vuotta). Sitten tulikin mieheni kanssa ero ja ajauduin takaisin tähän paskaan. Laihduin aivan liikaa, osittain kai masennuskin oli silloin taustalla.
Tapasin sitten kivan miehen, joka osoittautui minulle virheeksi. Mies liikuntahullu ja tarkkaili tarkoin omia syömisiään, kehonrakennusta kun harrasti. Hän piti siitä kun olin laiha ja liikuin kuin ravihevonen. Toisaalta tuo mies oli aika omiaankin minulle silloin, kiva kun joku hyväksyi sairauteni ja pitikin jopa siitä.
Tilanne ajautui kuitenkin siihen, etten enää jaksanut. Hälytyskellot rupesivat soimaan päässäni. Loppusilaus oli kun lapseni ( nyt siis jo 8-vuotias ) kysyi minulta, että miksi olen niin laiha ja miksi en syö koskaan samaa ruokaa kuin hän :(
Ruokaa laitan ilomielin muille ja nautin siitä kun saan niitä valmistaa, omaan suuhun ne eivät kuitenkaan päädy. Ammattinikin pyörii ruoan parissa.
Nyt vain tuntuu siltä, että olen jo liian vanha tähän. Sairaus on mustannut kuitenkin mieleni ja en onnistu millään lopettamaan piintyneitä tapojani.
Läheiseni (äitini, sisareni ) eivät tiedä sairaudestani, olenhan aina ollut niin kadehdittavan laiha, joka mahtuu kaikkiin ihaniin vaatteisiin..
Siksipä haluaisin kuulla muilta jo "iäkkäimmiltä", miten jaksatte tätä päivästä toiseen. Onko mitään toiveitakaan enään parantumiseen.
Tiedän, että hoitoon pitäisi hakeutua mutta en yksinkertaisesti voi sitä tehdä, kuka lastani silloin hoitaisi ja elättäisi, isästään kun ei apua ole.
Pelkään myös, että lapseni saa minusta ikävän roolimallin omaan tulevaisuuteensa.
Itselläni ikää 33-v ja olen potenut sairautta teini-iästä lähtien. Välillä on ollut muutama vuosi, että anoreksia jäänyt taustalle ja painoni noussut normaalilukemiin ( lapsen syntymä 3 vuotta). Sitten tulikin mieheni kanssa ero ja ajauduin takaisin tähän paskaan. Laihduin aivan liikaa, osittain kai masennuskin oli silloin taustalla.
Tapasin sitten kivan miehen, joka osoittautui minulle virheeksi. Mies liikuntahullu ja tarkkaili tarkoin omia syömisiään, kehonrakennusta kun harrasti. Hän piti siitä kun olin laiha ja liikuin kuin ravihevonen. Toisaalta tuo mies oli aika omiaankin minulle silloin, kiva kun joku hyväksyi sairauteni ja pitikin jopa siitä.
Tilanne ajautui kuitenkin siihen, etten enää jaksanut. Hälytyskellot rupesivat soimaan päässäni. Loppusilaus oli kun lapseni ( nyt siis jo 8-vuotias ) kysyi minulta, että miksi olen niin laiha ja miksi en syö koskaan samaa ruokaa kuin hän :(
Ruokaa laitan ilomielin muille ja nautin siitä kun saan niitä valmistaa, omaan suuhun ne eivät kuitenkaan päädy. Ammattinikin pyörii ruoan parissa.
Nyt vain tuntuu siltä, että olen jo liian vanha tähän. Sairaus on mustannut kuitenkin mieleni ja en onnistu millään lopettamaan piintyneitä tapojani.
Läheiseni (äitini, sisareni ) eivät tiedä sairaudestani, olenhan aina ollut niin kadehdittavan laiha, joka mahtuu kaikkiin ihaniin vaatteisiin..
Siksipä haluaisin kuulla muilta jo "iäkkäimmiltä", miten jaksatte tätä päivästä toiseen. Onko mitään toiveitakaan enään parantumiseen.
Tiedän, että hoitoon pitäisi hakeutua mutta en yksinkertaisesti voi sitä tehdä, kuka lastani silloin hoitaisi ja elättäisi, isästään kun ei apua ole.
Pelkään myös, että lapseni saa minusta ikävän roolimallin omaan tulevaisuuteensa.
Vastaukset 2
Vanhimmat
hei olen itse vasta 18v.. mutta kärsinyt tästä jo jonkun aikaa. Haluan vain sanoa sinulle että hae apua ! Sinua ei tuomita.. soita terveyskeskukseen.. tai ihan mihin vain josta voisit saada apua syömishäiriöön. Koska elllei sitä hoida.. se ei jätä sinua IKINÄ rauhaan, ja jossain vaiheessa tähän (luonteisesti) kuoleekin :( hae apua itsellesi, LAPSESI ja läheistesi vuoksi JA etenkin itsesi =) kaikki varmasti helpottuu! PALJON ONNEA MATKAAN!
No mä oon nyt 40, ja pikkuhiljaa palaamassa (laihan) syömishäiriöisen toimintamalliin. Olin muutaman vuoden normaalipainoinen ja jopa söinkin (kai) normaalisti, mutta nyt nää vanhat kuviot on taas nostaneet päätään. Kyllästyin talvella olemaan "läski" (55kg) ja päätin laihduttaa muutaman kilon. No siitähän tää meni hyvin nopeesti siihen että ruokavalio alkaa olla taas kahvia ja hedelmiä - vielä musta ei tätä laihtumista ulkopuoliset nää, enkä vielä oo jääny kiinni syömättömyydestäni (mulla on siis mies ja lapsia), mutta tunnistan nää oireet itsessäni. Mä oon nyt vielä normaalipainoinen, mutta en tietenkään varmaan enää kauaa. Periaatteessa haluaisin pysyä tässä painossa ja syödä ns. normaalisti, mutta toisaalta kuitenkin haluan sen vaaan näyttävän aina vaan alempaa lukemaa (vielä en oo nelosella alkavissa lukemissa). Lapsille väitän syöneeni päivällä töissä, eli olen aika hyvin saanut tämän homman naamioitua toistaseks.