Charles de Gaulle

Ludvig XIV ja Napoleon hakkaavat pitkän Kallen menne tullen.

Charles de Gaulle oli katolisen porvarisperheen perheen kolmas lapsi. Hän syntyi Lillessä ja vietti nuoruusvuotensa Pariisissa. Hänen isänsä toimi opettajana yksityisessä koulussa ja tutustutti poikansa Barrèsin, Bergsonin ja Pégyn ajatuksiin. Sukunimensä de-liitteestä huolimatta suku ei ole aristokraattista, vaan kyse on murteen mukaan kieleen tulleesta lisästä, joka pitäisi kirjoittaa muotoon De, mutta on vakiintunut nykyiseen de-muotoon. De Gaullen äiti oli varakkaasta Lillen teollisuusyrittäjäsuvusta.

Nuori Charles de Gaulle valitsi sotilasuran. Hän meni tunnettuun ranskalaiseen Ecole Speciale Militaire de Saint-Cyr -sotilasakatemiaan vuonna 1908. Hän valmistui vuonna 1912 ja liittyi jalkaväkirykmenttiin ja toimi eversti Philippe Pétainin alaisuudessa.

Ensimmäisen maailmansodan alussa de Gaulle oli luutnantti, mutta ylennettiin pian kapteeniksi. Hän haavoittui ensimmäisessä taistelussaan 15. elokuuta 1914 Dinant'ssa. Toivuttuaan haavoittumisesta de Gaulle liittyi Champagnen rintamalla toimivaan 7:teen komppaniaan ja toimi sen komentajana. Hän haavoittui uudelleen 10. maaliskuuta 1915 Sommen rintamalla. Taisteluissa osoitettu älykkyys ja rohkeus, joskus jopa tottelemattomuuskin saivat 33. armeijakunnan päällikön tekemään hänestä adjutanttinsa.

Maaliskuussa 1916 hänen rykmenttinsä joutui saksalaisten hyökkäyksen kohteeksi ja tuhoutui lähes kokonaan lähellä Verdunin kaupunkia. Yrittäessään läpimurtoa jäljelle jääneiden miestensä kanssa hän haavoittui erittäin vakavasti kolmannen kerran, nyt pistimen iskuista. Tämän jälkeen hän antautui saksalaisten vangiksi.

Yritettyään pakoa sotavankeudesta de Gaulle siirrettiin Baijeriin Ingolstadtiin. Leiri oli tarkoitettu hänen kaltaisilleen hankalille ja pakoa yrittäneille sotavangeille. Ajankulukseen de Gaulle järjesti muille vangeille esitelmiä, joissa käsiteltiin käynnissä olevaa sotaa ja sen ongelmia.

Sijoituspaikkansa varmuudesta huolimatta de Gaulle yritti pakoa kaikkiaan viisi kertaa, yrityksissään kuitenkaan menestymättä. Aselevon jälkeen hänet vapautettiin vankeudesta. Näistä kahdesta ja puolesta vankeudessa vietetystä vuodesta hänelle jäi karvas muisto ja hän piti itseään hyödyttömänä sotilaana, josta ei ole mihinkään.

Silti ei ollut älyä ulottaa sitä Maginot-linjaa sinne Sedanille asti koska luuli että Hitler kunnioittaa Belgian puolueettomuutta ja hätätilanteessa Belgian olematon armeija pystyy taistelemaan Saksaa vastaan.

vai n iin

poikkeusolojen sattumalta valtaan nostamasta mitättömyydestä. Ainoa avu oli totaalinen kyvyttömyys ymmärtää omaa inkompetenssiaan ja lähes rajaton narsismi ja esille pääsyn halu. Nykyoloissa urakehitys olisi jokin "BB-Charles" tai Tuksun vastine. Suomessa Mannerheim edusti samaa lajia.

De Gaulle oli Giraudiin verrattuna pelkkä herrasteleva hevosmies.

Harmi että Giraud joutui myöhemmin väistymään, koska ei tuntenut ranskalaista politiikkaa, toisinkuin diktaattorimaisia piirteitä omaava De Gaulle.

Giraud oli muuten Hitlerinkin mielestä Ranskan armeijan ylivoimaisesti paras kenraali, jota kunnioitti itsekin. Giraud oli vieläpä ainut Ranskan armeijan kenraaleista, joka onnistui viivyttämään saksalaisten hyökkäystä pitkän aikaa.
http://en.wikipedia.org/wiki/Henri_Giraud

Toisen maailmansodan alkaessa de Gaulle oli sotilasarvoltaan eversti. Hänen komentoonsa oli annettu sotilasosasto, joka koostui 5000 sotilaasta ja 85 panssarivaunusta. Saksan läpimurron jälkeen Sedanissa 10. toukokuuta 1940 de Gaulle teki vastahyökkäyksen Saksan panssarivoimia vastaan Montcornetissa 17. toukokuuta 1940 ilman lentokoneita ja niiden antamaa tukea. Tämä vastahyökkäys kuitenkin hidasti Saksan etenemistä. 28. toukokuuta de Gaullen johtaman yksikön tankit pakottivat saksalaisen armeijan vetäytymään Caumontissa. Hänestä tuli ensimmäinen ja ainoa ranskalainen komentava upseeri, joka toimillaan pakotti saksalaiset sotajoukot vetäytymään Ranskan miehityksen aikana.

De Gaulle nimitettiin tilapäisesti prikaatinkenraalin tehtävään (tätä tehtävänimitystä ei seurannut prikaatikenraalin sotilasarvo) 1. kesäkuuta 1940. Pääministeri Paul Reynand nimitti hänet kabinettinsa sota-asioiden alivaltiosihteeriksi. Pääministerin kabinetin jäsenenä hän vastusti antautumista saksalaisille ja jätti tehtävänsä 15. kesäkuuta 1940 kun marsalkka Pétain nousi valtaan. de Gaulle ei hyväksynyt Pétainin pyrkimyksiä saada aikaan rauha saksalaisten kanssa. Tämän jälkeen hän poistui maasta ja siirtyi Isoon-Britanniaan.

Viimeisenä keinonaan tukea Saksalle antautumista vastustavia ministereitä Winston Churchill hyväksyi liiton Ranskan ja Ison-Britannian välillä Lontoossa 16. kesäkuuta 1940. Seuraavana päivänä de Gaulle saapui Lontooseen. Hän oli alivaltiosihteerinä tehnyt yhteistyötä Churchillin kanssa, joten yhteydenpidon Ison-Britannian hallintoon piti muodostua helpoksi. Englannissa de Gaulle päätti puolustaa viimeiseen asti ranskalaista kansakuntaa ja alkoi järjestää Vapaan Ranskan joukkoja.

johtoon.
De Gaulle piti puheen BBC:n radion välityksellä Lontoosta Ranskan kansalle. Brittien kabinetti yritti estää puheen pitämisen, mutta Winston Churchill antoi hänen pitää puheen. de Gaullen kuuluisa puhe "kesäkuun 18. kutsu" kuultiin Ranskassa klo 19 ja se kohotti kansallistunnetta. "Ranska voi hävitä taistelun mutta emme voi hävitä sotaa" oli hänen kuuluisin linjauksensa. Tämä puhe on myöhemmin kaiverrettu Riemukaareen kiinnitettyyn muistolaattaan.

Ranskassa Yhdysvallat jatkoi Vichyn Ranskan tukemista, mutta Winston Churchillin hallitus tuki de Gaullen Vapaata Ranskaa, vaikkakin epävirallisesti. Virallisesti suhteet suosivat Vichyn hallitusta. Lontoossa de Gaulle muodosti vapaan Ranskan sotajoukot, joita hän myös johti.

Vapaa Ranska
Sotaoikeus tuomitsi de Gaullen karkuruudesta neljäksi vuodeksi vankeuteen 4. heinäkuuta 1940. Hänet tuomittiin heinäkuussa 1940 sotaoikeudessa kuolemaan maanpetturuudesta syytettynä.

Saaden taakseen usean Ranskan siirtomaan tuen, eritoten afrikkalaisten maiden, hän muodosti Vapaan Ranskan, jonka toimintoja johti Ranskan kansallinen neuvosto. Hänestä tärkeintä oli kuitenkin pitää Ranska liittoutuneiden rintamassa Vapaan Ranskan joukkojen avulla ja jatkaa taistelua useilla eri rintamilla.
Toisaalta hän onnistui kokoamaan vastarinnan Ranskan alueen sisällä. Erityisesti eversti Passyn, Pierre Brossoletten ja eritoten Jean Moulinin avustuksella hän muodosti valtioalueen sisällä taistelevan Vapaan Ranskan.

Wikipediastako kopioit???

Wikipediassa on se vika, ettei se suodata oikeaa tietoa valheesta. Kaikki toisinsanoen voivat vapaasti muokata tiedostoja omansa näköiseksi.

Tiettävästi juuri De Gaulle hävisi kaikki taistelut, eikä todellakaan onnistunut pysäyttämään saksalaisten etenemistä ratkaisevasti. Olipahan samalla koko Ranskan huonoimpia kenraaleja, jotka olivat saavuttaneet paikkansa lähinnä poliittisilla toimilla, vaikkei olisi osannut sotimisesta edes alkeita.

De Gaulle työskenteli siis yhteistyössä Ranskan sisäisen vastarintaliikkeen kanssa ja tuki Ranskan valloituksia Afrikassa. Englantilais-ranskalaisen hyökkäyksen jälkeen Pohjois-Afrikassa marraskuussa 1942 katsoi de Gaulle paremmaksi siirtyä Algeriaan toukokuussa 1943. Hän nimitti Henri Giraudin ensimmäiseksi päälliköksi Yhdysvaltain ja liittoutuneitten joukkojen alaisuuteen.

Yhdysvaltain presidentti Roosevelt suhtautui epäluuloisesti de Gaulleen, jonka hän epäili pyrkivän uudeksi Caesariksi tai Napoleoniksi. Roosevelt ja de Gaulle tapasivat ensimmäisen kerran Casablancassa tammikuussa 1943 ja toisen kerran Washingtonissa heinäkuussa 1944. Jälkeenpäin Roosevelt arveli de Gaullella olevan "kaikki diktaattorin ominaisuudet." Roosevelt yrittikin nostaa Henri Giraudia Ranskan vapautuskomitean ja väliaikaishallituksen johtoon.

JOS se oli suurin ranskalainen, niin miksi se tuossa keekoilee hakaristit kaulassaan?

"Ranskan presidentti, kenraali Charles de Gaulle, oli järjestyksessä yhdestoista ottaessaan vastaan suurristin hakaristiketjuineen, kun presidentti Kekkonen ojensi sen hänelle Pariisiin tehdyn valtiovierailun yhteydessä lokakuun lopulla 1962."

http://www.virtualpilots.fi/feature/artikkelit/kunniakas_hakaristimme/23.jpg

http://www.virtualpilots.fi/feature/artikkelit/kunniakas_hakaristimme/

Suomikin osasi arvostaa suurinta ranskalaista.

Kenen suomalaisen tunnetun upseerin kanssa Gaulle oli samaan aikaan sotaopissa?

Airo, Martola, Erik Heinrichs?

Ranskan sotakorkeakoulun 1921-23. Samaan aikaan, mutta nuoremmalla kurssilla oli Puolasta palannut majuri de Gaulle.

De Gaulle oli helkkarin pitkä äijä. Jotain 196 cm tai vastaavaa. Mannerheim oli 189 cm tai jotain. Kekkonen taisi olla 180 tai 181 cm pitkä .

Miksei de gaullesta tehty koskaan Ranskan marsalkkaa?

Onko tietoa, että kohtasivatko de Gaulle ja Mannerheim koskaan? Molemmat häärivät Itä-Euroopassa samoihin aikoihin. Toki Gaulle oli tuohon aikaan (ja myöhemminkin) pelkkä mitättömyys Mannerheimiin verrattuna, eli tuskin Marski olisi mokomaa huomannut, vaikka olisivat kohdanneetkin.