Keskustan vastaus Kataiselle
"Eduskuntavaalin tuloksen perusteella Keskustan eduskuntaryhmällä ei ole edellytyksiä osallistua kokoomusjohtoisen enemmistöhallituksen muodostamista koskeviin neuvotteluihin. Kysymyskohtien kaksi ja kolme vastausten osalta viittaamme Suomen Keskustan 5. maaliskuuta 2011 julkistetun eduskuntavaalien vaaliohjelman linjauksiin."
Kepulit kerrankin rehellisinä
6
<50
Vastaukset
- kunniamerkit jakoon
Tää pitää kirjoittaa historian kirjaan ja paappa-laanisen taskupokkariin!! Nyt voimme todistaa että tämän yhden kerran kepulit pitivät sanansa!!!
- hämmästyttävää
Merkittävin tapaus kepun historiassa, ensimmäisen kerran pitivät sanansa.
- Rehellisyys yllätti:
.
silloin kun kepu on rehellinen se pääsee yllättämään kaikki totaalisesti
. - Sanansa mittainen
Jatkoa hallituskaudelle.
Yksi toimittaja, siis VAIN yksi toimittaja Keskustalehtien ulkopuolelta totesi jo puolessa välissä vaalikautta että Kepu on täyttänyt JO kaikki, siis KAIKKI vaalilupauksensa. Viimeiset niistä lupauksista tuli voimaan tämän vuoden maaliskuussa, mutta päätökset oli tehty jo kaksi vuotta sitten.
Kukaan muu toimittaja ei edes huomannut asiaa.
Eli tupohan on pelkkä jatkoa sille sanansa pitämiselle.
Toisin on noilla kahdella entisellä oppositiopuolueella.
Persuilla 7 takinkääntöä.
Demareilla kolme takin kääntöä.
Persuilla on jännää se että niillä on yhdestä asiasta jo kaksi takin kääntöä. Kuulosti vielä tänään että tuossa samassa asiassa on tulossa vielä yksi lisää. Persut on nyt-,ei, On,ei,on,ei,on,-asennossa.
- Epäilyttävää
Yllättipä hyvinkin. Mitähän pirua ne nyt juonii?
- Jotakin metkuja taas
.
silloin kun kepu on rehellinen silloinkin on jotakin metkuja takapiruna
.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "944233Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293213No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452340- 351358
- 10949
- 136936
- 6894
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12832Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124786- 11770