Äärinationalistien kenttä hajallaan

Hyvä VSL:n on kerätä kannatusta kun sitä on syömässä perssit, Suomi - Isänmaa sekä Suomen Kansan Sinivalkoiset. ( Suomi Nousee - Kansa Yhdistyy).

että näin.
5353
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Mutta Vapaan Suomen Liitto ei ole äärinationalistinen liike, mutta saatte te EUnukit pitää aivan kernaasti omat (harha)kuvitelmanne.

Äänestä
  • Ei ole eikä ole ollut kansallismielisyyden tippaakaan. Populismia, globaalia ryssähtelyä vaan, viimeisen päälle irvokasta suvaitsevaisuutta kaiken maailman anargialle, pasifismille, perversioille ja kielten, kansojen uskojen, uskomusten ja miehisyyttä toruvalle ja kieltävälle feminismin sekamelskalle jonka solkkuämpärinä suomi toimisi.

    IPU:johtajien haaveet toteutuu koko ajan, kai ovat tyytyväisiä nyt.

    "Vapaa Suomi" ja "Itsenäisyys" oli maatiaisten rahastamisen helpottamiseen tarkoitettu kiiltokuva korusanoja ilman todelloista tarkoitusta kaiken nielevän mustan aukon kehyksenä.

    Äänestä

  • Parempi itsenäisyys kuin yhtiöiden hirmuvalta.Sehä nyt pitää ihmiset työttöminä ja köyhinä. Keinottelu EUn piirissä tuhosi kaiken päälaelleen. Työnteon estäminen ja sen vieroksunta köyhdyttää koko Suomen kuten IPU alusta lähtien sanoi.Pelin politiikka on siirtänyt varallisuuden keinottelijoille ja velat kansalle.Loppua kukaan ei halua kuulla.

    Äänestä

  • kansan-tuho kirjoitti:

    Parempi itsenäisyys kuin yhtiöiden hirmuvalta.Sehä nyt pitää ihmiset työttöminä ja köyhinä. Keinottelu EUn piirissä tuhosi kaiken päälaelleen. Työnteon estäminen ja sen vieroksunta köyhdyttää koko Suomen kuten IPU alusta lähtien sanoi.Pelin politiikka on siirtänyt varallisuuden keinottelijoille ja velat kansalle.Loppua kukaan ei halua kuulla.

    Ennen+Eu_ta+sitä+kuule+köyhiä+ja+velkaisia+oltiin+ja+yli+90%+kansasta!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


minä kirjoitti:

Hyvä VSL:n on kerätä kannatusta kun sitä on syömässä perssit, Suomi - Isänmaa sekä Suomen Kansan Sinivalkoiset. ( Suomi Nousee - Kansa Yhdistyy).

että näin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu