Mä olen kauhean pinnallinen ihminen

Pintääsyvemmältä-

Ihan omantunnon takia ajattelin kirjoittaa tänne mieltä painavista asioista. Vaikka tiedän saavani päälleni vain haukut kuinka pinnallinen p*ska olen ja ettei sellaista ihmistä löydy, joka olisi vastaavassa tilanteessa kuin minä, silti minun on kirjoitettava ihan mieltä puhdistaen. Eli olen kauniiksi kehuttu nainen ja minulla on ihan hirveitä paineita omaan ulkonäkööni liittyen. Minulla on pakkoajatuksia omasta vartalostani... teininä minulla oli syömishäiriö (varmaankin joku ortorexia) siis pakonomainen terveellisen ruuan syöminen.

Kaikista raskainta on se, että tiedän vanhenevani. Vältän aurinkoa, koska pelkään sen vanhentavan ihoani. Jos kesäisin olen ulkona pidemmän aikaa, laitan paljon aurinkorasvaa monilla suojakertoimilla. Liikun jokapäivä, koska haluan pysyä mahdollisimman laihana. En polta ja juon vain vähän alkoholia. Vyötärön pitää olla laiha, eikä jenkkakahvoja saa olla. Selluliittiä ei saa olla nimeksikään, eikä hyllyviä käsivarsia (jossa iho roikkuu). Olen jollainlailla myös läheisriippuvainen ja minulla on pakonomainen saada hyväksyntä toisilta. Jos minua kehutaan, kuinka hyvältä näytän se tuntuu hyvältä, mutta toisaalta myös ahdistaa kun minun on tehtävä vaan entistä enemmän työtä että näytän parhaimmaltani.

Sitten olen kateellinen joillekin teinitytöille, koska heillä on niin hyvät kropat. Haaveilen että itselläni olisi teinitytön vartalo. Oudosti olen kateellinen heille myös sen takia, kun ne ovat nuoria ja voivat syödä kasvaakseen mitä tahansa ilman lihomisen pelkoa... ja se, että he saavat miehiltä enemmän huomiota. Oletan miehenikin katselevan vain nuoria tyttöjä ja sitten kun hän sanookin toista, ajattelen hänen valehtelevan. Ahdistaa, mitä enemmän asiaa mietin. Tunnustelen rintojani päivittäin ja tutkin niiden kiinteyttä. Minulle olisi katastrofi, jos ne alkaisivat roikkumaan navassa. Minulla ne ovat pysyneet suht kiinteinä, mutta nyt olen huomannut niiden pehmenevän silleen jännästi.. ja ajattelen, että voi ei, alan tulemaan vanhaksi.

Mieskin on varmaan kyllästynyt kun aina tivaan häneltä että olenko hänen mielestään haluttavan näköinen ja alan puhumaan ihan höpöjä (vainoharhaisiakin) juttuja. Mietin, että missä tilassa olen 30 vuoden päästä? Vai olenko jo tehnyt itsemurhan? Pahoittelen rajun oloista tekstiäni, mutta tämä hallitsee elämääni melko paljon, enkä tiedä miten saada apua mistään.

1

93

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • sinäkin

      vanhenet ja kuolet. Et pääse pakoon. Koita jo hyväksyä. Bimbo olet tai vakavasti häiriintynyt.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma

      Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.
      Maailman menoa
      307
      3015
    2. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      61
      2343
    3. Israel euroviisujen 2.

      Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is
      Uskonnot ja uskomukset
      349
      2033
    4. Persujen puoluekokous 2026

      Missä ja Milloin pidetään ?
      Maailman menoa
      119
      1806
    5. Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?

      Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois
      Maailman menoa
      126
      1729
    6. Mun mielestäni on tosi loukkaavaa

      Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra
      Ikävä
      212
      1385
    7. Mikä kaivatussasi

      Viehättää ulkoisesti ja mikä sisäisesti?
      Ikävä
      66
      1359
    8. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      66
      1337
    9. Mikä se viehättävin

      Asia on kaivatussasi?
      Ikävä
      68
      1263
    10. Rakas nainen ymmärsin

      Että minun pitää pitää kiinni sinusta. Haluan, että sä olet onnellinen. Olet mulle se oikea ja mä sulle. Rakastan Sua yl
      Ikävä
      78
      1233
    Aihe