Odotus ilman ystäviä

Täältä löytyy...

Muutin vuoden vaihteessa 200 km päähän ns. entisestä elämästäni ja muutenkin olen viimeisen vuoden keskittynyt pääasiassa töihin, töihin, töihin. Lisäksi ystävät ovat myös muuttaneet muualle valmistumisen jälkeen (asuin opiskelupaikkakunnalla). Asiaa ei kovin paranna se, että käyn töissä vielä satojen kilometrien päässä kotoa. Lisäksi olen suomenkielinen ruotsinkielisellä alueella... Ymmärrän kyllä osan puheesta mutta ystävien löytäminen on hankalaa jopa mieheni ystävistä, kun kaikki puhuvat keskenään ruotsia paikkakunnan omalla murteella...

Joten täällä ollaan, yksin. Ymmärrän täysin tilanteesi. VIime viikkoina olen myös miettinyt paljon tuota yksinäisyyttä ja sitä, että olisi kiva jutella raskaudesta ja tyttöjen juttuja jonkun kanssa kasvotusten. Asumme maalla joten täällä ei ole leikkipuistoja tai muita vastaavia paikkoja sosiaalisiin hetkiin... Meillä on maatila ja miestäni ei paljon näy kun hän käy muiden pelloilla tekemässä ympäripyöreitä päiviä.

Onko sinulla jotain mahdollisuuksia harrastuksiin, jota kautta voisi saada uusia ystäviä? Itse pyrin nyt vähentämään töitä ja aion alkaa taas harrastamaan, ainakin agilityä koiran kanssa. Ehkä sieltä löytyy joku jonka kanssa puhua.

Täälläkin yksi yksinäinen..

Muutin esikoiseni kanssa 3 vuotta sitten mieheni ja hänen lapsensa luo, noin 100km päähän entisestä kotikaupungistani. Tästä ajasta olen nyt vajaat 2 vuotta ollut kotona hoitamassa ensimmäistä yhteistä lastamme ja seuraavan lapsen pitäisi syntyä aivan alkuvuodesta.
Asumme aivan maaseudulla, josta tuonne kirkonkylälle on 8km matkaa. Päivisin meillä ei ole autoa käytössä, joten olen lapsen kanssa kaksistaan kotona siihen asti, että isommat muksut tulevat koulusta ja mies töistä.
Tässä kylässä minulla ei ole ainuttakaan ystävää tai ketään, kenen luona käydä kylässä tai kuka kävisi meillä.
Elämä on välillä aivan kamalan yksinäistä, sillä kaipaisin todella kovasti naispuolista ystävää, jonka kanssa voisi höpötellä tyttöjen juttuja ja kaikkea muutakin maan ja taivaan väliltä.
Vanhoja ystäviäni näen todella harvoin, sillä välimatkaa on vähintään se 100km.
Mieheni on ihana ja viihdyn hyvin hänen ja lasten kanssa, mutta silti perhe ei ole sama asia kuin hyvät tyttökaverit.
Voimia sinulle, kohtalotovereita löytyy!

Täällä myös yksinäinen odottaja.

Asutaan nykyään aika pitkän matkan päässä kavereistani, matkaa noin 100 km. Olen tällä hetkellä työttömänä, joten ei työkavereitakaan ole tullut vielä uudella paikkakunnalla... Ja työkaverit ei ole ihan sama asia kuin ne lapsuuden ystävät ym. jotka tuntee mut paremmin kuin kukaan. Heitä näen ihan liian harvoin, noin parin kuukauden välein enintään... Olen aina tykännyt tavata kavereita ja olen tavannut heitä päivittäin ennen kuin muutettiin kukin omilla tahoillemme.

Mieheni on aivan ihana ja tykkään olla hänen kanssaan kahdestaan (päivät olen yksin kotona enkä pääse mihinkään, kun ei ole autoa). Meillä on yhteisiä harrastuksia, mutta silti kaipaan "akkaseuraa". Varsinkin nyt, kun olen raskaana, olisi kiva jakaa kokemuksia jonkun naispuolisen kanssa. Sitä kokemusten jakajan virkaa minun elämässä toimittaa tällä hetkellä lähinnä äiti, vaikka en häntäkään kovin usein näe. Ja äitini sentään on viimeksi synnyttänyt lähes 30 vuotta sitten...

Pakkohan tämän tilanteen on muuttua, kun uusi perheenjäsen tulee. Enhän voi lapsen kanssa jäädä neljän seinän sisään. Ajattelenkin niin, että sitten lapsen kanssa varmaan tulee lähdettyä mukaan kaikkeen toimintaan ja tavattua siellä sitten muitakin äitejä, esim. muskarissa, äiti-lapsijumpassa jne. Silti niitä "oikeita" kavereita vaan on välillä tosi kova ikävä. Ja ihan niitä tavallisia tyttöjen juttuja, ei pelkästään keskustelua vauvoista jne..

Kuina vanha olet ja millaisia mamma kamuja tahtoisit? Täällä voisi olla yksi pojan(5kk) äiti, olen 27v. Kylmä talvi takana ja luolakarhuna elo saa loppua :) Kaipaisin tulevia/olevia äitejä keihin tutustua.

Sama vika täälläkin. Kaikki kaverit ovat lisineet jo vuosia sitten, ja lapset ovat nyt päivähoidossa ja kaverit työelämässä, joten odotan kökkiväni leikkipuiston laidalla yksin :( Toki sieltähän sitä uusiakin tuttavuuksia saa, mutta kadehdin heitä, joilla on samassa elämäntilanteessa oikeita ystäviä tai edes kavereita. Olen tunkenut mammajoogaan ja imetystukiryhmän odottajien iltaan saadakseni "mammakavereita", mutta jotenkin en vaan osaa... ääh.

Mutta. On minulla ihana mies ja ihania siskoja, jotka jaksavat varmasti kuunnella jorinoitani - tiukan paikan tullen vähän vaikka työpaikan kahvitauolla puhelimitse :)