Pitkäaikainen yksinäisyys alkaa hiljalleen vaatimaan veronsa, olen ollut nyt noin kaksi viikkoa puhumatta kenellekkään muulle kuin satunnaiselle kaupan kassalle, kenen kanssa tulee vaihdettua etiketin vaatimat kiitokset. Nämä yksinäisyysputket eivät ole sinänsä harvinaisia, olen ollut lähes koko elämäni sellainen, että viihdyn yksin, mutta viimeaikoina jatkuva yksinäisyys on alkanut ahdistaa. Varsinkin iltaisin ennen nukkumaanmenoa seinät tuntuvat kaatuvan erityisen raskaasti päälle.
Tärkein syy varmaan siihen miksi olen yksin on, että stressaan ja jännitän tavattomasti ollessani ihmisten seurassa. Silloin harvoin kun joku kysyy lähtemään johonkin, olen varsin jäätävää seuraa, ja jännitän koko tilanteen ajan, odottaen että pääsisi pois stressaavasta tilanteest. Paradoksaalisesti kuitenkin näiden sosiaalisten tilanteiden kaipuu alkaa pitkän yksinäisyyden jälkeen masentaa.
Lukiossa tilannei ei ollut niin paha, sillä sielä sentään törmäsi päivittäin vielä kavereihin kun oli jonkin sortin luokat. Yliopistossa tilanne lopulta karkasi käsistä, enkä ole kolmen vuoden opiskeluni aikana syväänjuurtuneen ihmiskammoni takia tutustunut yhteenkään kanssaopiskelijaan. Ainoat tuttuni nykyiseltä koululta ovat monen vuoden takaisia kavereita, ja heihin ei tule kovin aktiivisesti pidettyä yhteyttä. Välillä elämä tuntuu siltä, että teki mitä vain, niin aina häviää.
Tärkein syy varmaan siihen miksi olen yksin on, että stressaan ja jännitän tavattomasti ollessani ihmisten seurassa. Silloin harvoin kun joku kysyy lähtemään johonkin, olen varsin jäätävää seuraa, ja jännitän koko tilanteen ajan, odottaen että pääsisi pois stressaavasta tilanteest. Paradoksaalisesti kuitenkin näiden sosiaalisten tilanteiden kaipuu alkaa pitkän yksinäisyyden jälkeen masentaa.
Lukiossa tilannei ei ollut niin paha, sillä sielä sentään törmäsi päivittäin vielä kavereihin kun oli jonkin sortin luokat. Yliopistossa tilanne lopulta karkasi käsistä, enkä ole kolmen vuoden opiskeluni aikana syväänjuurtuneen ihmiskammoni takia tutustunut yhteenkään kanssaopiskelijaan. Ainoat tuttuni nykyiseltä koululta ovat monen vuoden takaisia kavereita, ja heihin ei tule kovin aktiivisesti pidettyä yhteyttä. Välillä elämä tuntuu siltä, että teki mitä vain, niin aina häviää.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Tohon nyt en oikein muuta osaa sanoa, kuin että yritä tutustua vaikka netin kautta kaltaisiisi. Treffatkaa, niin voitte harjoitella sitä sosiaalisuutta?
Kyllähän tää hiljaista tuhoaan tekee joo. Oon huomannu tuntevani käsittämätöntä vihaan ihan pienistäkin vastoinkäymisistä. Esimerkiks tänään metro meni nenän edestä ja oli sen takia vaan pakko lyödä pari kertaa nyrkillä seinää niin, että tuloksena käsi oli veressä ja en pysty avamaan sitä. Samalla tavalla olen alkanut tuntemaan vihaa muita ihmisiä kohtaan. Monesti, jos joku tulee esimerkiksi lähelleni seisomaan, ajattelen itsekseni "minkä takia tonkin helvetin apinan piti tulla tohon lähelle, kun tilaa riittää". Hullujan tässä ollaan jo.
Olin joskus nuorempana hieman kaltaisesi. Ratkaisukeskeinen psykoterapia auttaa ihan oikeasti, et ole ongelmasi kanssa mitenkään erikoistapaus etkä poikkeava. Monilla nykyään on sama juttu, sitä kutsutaan syrjäytymiseksi. Hakeutumaan vaan. Itse käyn jo pienempien ongelmien vuoksi.
Kiitos ideasta, olen useasti kyllä pitänyt luuria kädessä aikomuksena varata aika mielenterveyden tutkimista varten, mutta olen aina onnistunut lopulta vakuuttamaan itseni "siirtämään sen myöhemmälle".
On hyvä tietää, että pienempiinkin ongelmiin voi hakea apua. Joskus aikasemmin ajattelin, että ongelmani johtuisivat vain omasta asenteestani, ja tämä ajatusmalli aiheutti masennusta.
Jotenkin tilanteesi kuullostaa tutulta!!
Laita viestiä minulle jos haluat vaihtaa ajatuksia
[email protected]
-nainen23v-
Olen 14v ja oon Ollu yli 6vuot yksinäinen ilman ainuttakaan kaverii!! Ei oo ketään kuka välittää tai rakastaa ei oo poikaystävää eikä mitään.. :'( ja oon ruvennu harkitsee itsemurhaa ja jopa yrittänykki sitä parii otteeseen.. Mitä pitäs tehä ku en vaa jaksa tätä enää!! :(((
Hae lapsi apua :( Kerro olostasi vaikka koulussa jollekin luotettavalle opettajalle, pyydä häntä auttamaan sinut ammattiauttajalle.
Voimia. Muista että olet nuori, elämä on vielä edessäsi ja mitä tahansa voi sattua, onnellista ja iloista elämäsi varrelle :)
Minullakin oli muutama vuosi sitten hyvin samanlainen tilanne. Ei ollut ketään kaveria kaupungissa, jossa asuin ja koska se ainoakin kaveri muutti toiseen kaupunkiin opiskelemaan. Olin todella masentunut silloin ja sain jatkuvia itku/raivokohtauksia. Lähdin hakemaan kavereita netistä, joitain tyyppejä tapasin sieltä. Nyt saldona on, että 2 kaveria olen löytänyt. Aika onnetonta, koska olen niitä todella hartaasti etsinyt. Kasvotusten en osaa oikein ihmisiin tutustua, sillä mun on vaikeaa luottaa kehenkään ja en oikein tiedä, että mistä muiden kanssa pitäisi jutellakaan. Monilla on hyviä kokemuksia ihmisistä, itselläni ne hyvät kokemukset ovat todella harvassa.
Kavereita on vuosi vuodelta vaikeampaa löytää. En osaa etsiä kavereita koulusta, en harrastuksista enkä mistään. Netissä on muutama kirjekaveri, mutta muuten ihan surkeaa..
No eti sitten netistä, suunnaten haun omalle paikkakunnalle.
Niin mä etsinkin netist, mutta se on niin vaikeet a ja olen tosi tylsä kun ei ole kerrottavaa maileissa :(
Tuntuu niin tutulta. Alotin viime vuonna yliopistossa ja nyt aivan masennuksen kourissa. Rahat loppu, hermot loppu, kaverit 0. Huh, ehkä tää on hinta jos haluaa business naiseksi ja miljonääriksi.., eh? Ainoa kaveri poikaystävä. Ja sekin asuu 100 km päässä. Eli aika heikoilla olen. Onko muita opiskelijoita ?
Moro. Opiskelija en ikävä kyllä ole, vaikka haluaisin olla.
Opiskelupaikkaa ei ole siis ole, vaikka nimimerkistäsi päätellen olen sinua vanhempi. Ystäviä ei ole, pari kaveria ehkä, mutten heidänkään kanssaan en aikaa vietä sen kummemmin. Tyttöystävää ei myöskään ole, mikä juilii välillä ihan omalla tavallaan. (olen ujo)
Hermot ja rahat minulla vielä onneksi ovat. Mielenterveysongelmia varmasti löytyy masennuksen ja ahdistuksen osalta ihan mukavasti, mutta jonkinlainen perusturvallisuus on vielä tallella ainakin taloudellisesti.
Onnea matkaan vain sulle.
Jokainen kokee elämässään joskus yksinäisyyttä. Se vain on ikävää, jos tuo siität ulee pysysvä ja krooninen tila. Kun kokee yskinäisyyttä niin arvostaa sitten niitäkin hyvänpaiväntuttuja ja kaikkia ihmissuhteita. Itsekkin välistä tietoisesti otan yhteyttä johonkin jonka oletan olevan paljon yskin.