Löydänkö koskaan ketään oikeesti?

On jotenkin vaikea ymmärtää ongelmaasi, kun olet vielä niin nuori. Sinun iässäsi minä aloin vasta tuntemaan että tekisi mieli saada tyttöystävä. Eihän niitä tyttöystäviä kaikilla ollut sillon kun oltiin 15-18v, vain osalla oli, mutta suuri osa jätkistä oli kavereita keskenään ja ajeltiin mopoilla, pelattiin tietokonepelejä, futista ja samalla tapaa oman veljen kanssa ja hänen kavereidensa kanssa.
Aika meni koulun ohella siinä että sitä liikkui ja näki tuttuja, kävi kavereilla ja kavereita tuli kylään jne. toki tytöt oli mielessä mutta ei niitä kehdannut vielä mennä vikittelemään. Sitten 18 vuotiaana alkoi tulla kovempi tarve saada tyttöystävä, asiasta tuli lähes pakkomielle ja siitähän se sitten lähti. oli kaveruutta ja muuta, kirjeenvaihtoa.. sitten taas uutta opiskelua, muut kaverit jo kaikkosivat ajat sitten ja ei koskaan yksinäistä ollut.
22 vuotiaana menin naimisiin ja edelleen avioliitossa jo usean vuoden jälkeen.

Eli malta nyt ihan rauhassa.

Mutta ymmärrän sinua. Sinulla ei ehkä ole samanlaista tapaa elää kuten itselläni oli.. asuin perheessä jossa oli pikkuveli ja aina riitti jotain touhuamista koulun ohella, pitäähän sitä omaakin puuhaa lisäksi olla jokin harrastus ja sitten niitä kavereita niin ei mulla sen takia ainakaan itsellä ollut heti tarvetta tyttöystävää löytää vaikka unelmoinkin aina että olisi hienoa kun sellainen olisi.... hyvin mahdoton unelma jo 15 vuotiaana.. mutta se kun on tyypistä niin kiinni ja siitä miten kukin sopeutuu laumaan missäkin... riippuu paljolti kuinka paljon poikkeat muista kun seuraansa ei aina voi valita.

Annan yhden neuvon:
rohkeasti vaan juttelemaan jollekin yksinäiselle misulla jonka näet jossain.
ota selvää miten pääset juttuun, näin kaikki joutuu toimimaan. netin kautta nykyään jo entistä helpompaa tutustuminen, ei ollut ennen ja ehkä parempi niin koska en henk.koht pidä keskustelupaikoista... niissä nolaa itsensä ja saa paskaa niskaansa jos joku tunnistaa :)