Kataisen rikosrekisteri paljastettu (osa)

Rihtniemi

Esitutkinta 2400/R/705/00 Jyrki Kataista jne vastaan
Em esitutkinnassa onkin kyse kolmen eikä vain yhden pöytäkirjan väärennyksestä

Pielaveden Kokoomuksen Nuoret ry:n kokous 30.10.1999
Siilinjärven Kokoomuksen Nuoret ry:n kokous 9.10.1999
Varkauden Kokoomus Nuoret r:n kokous 30.10.1999

Edellä mainitut väärennetyt pöytäkirjojen otteet esitettiin Pohjois-Savon Kokoomus ry:n syyskokouksessa 27.11.1999, jossa Jyrki Katainen valittiin Pohjois-Savon Kokoomus ry:n puheenjohtajaksi. Tuskinpa Jyrki Kataista olisi valittu, jos kokouksessa olisi tiedetty, että esitetyt valtakirjat olivat väärennöksiä. Kansanedustja Jyrki Kataisen kuningasura olisi päättynyt siihen paikkaan. Se, että valtionsyyttäjä Pekka Koponen ei lähtenyt syyttämään kansanedustaja Jyrki Kataista, on ollut ilmiselvästi poliittinen vaan ei juridispohjainen päätös.

Mitään edellä mainittujen yhdistysten kokouksia ei ole pidetty ja Pielaveden Kokoomuksen Nuoret ry ei edes ole yhdistysrekisterissä.

Rikoksesta epäityinä on kuulusteltu seuraavia

myyntineuvottelija Wille Berlin
kansanedustaja Jyrki Katainen
opiskelija Markus Korhonen
tunti/vastuuopettja Jukka Liukkonen
opsikelija Juha Rannanheimo
opiskelija Juho Romakkaniemi

Ylioppilas Juho Romakkaniemi toimii tällä hetkellä valtiovarainministeri Jyrki Kataisen erityisavustajana.

11

323

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • dfdddfdfddffd

      tuli petoksella politiikkaa ja petoksella lähtee

      • rehtiä peliä

        Kieroilun aika on Suomen politiikassa nyt ohi. Perussuomalaiset edustavat nyt uutta aikakautta.

    • salat julki

      Tässä olisi uusi uutisaihe eurooppalaisille medioille.

    • Pohjoissavolainen

      Ei tässä muiden rikosrekisteri kasva kuin sinun. Jutussasi on asiavirheitä paljon.
      Ei tainut olla valtiosyyttäjäinstituutiota tuohon aikaan olla edes olemassa. Ja toiseksi, piirikokous yksimielisesti valitsi Kataisen puheenjohtajaksi.

      • Outoja vallintoja

        Hehheeee

      • ai ei ollu

        Ai ei tainnut toimia. On kiva keskustella ihmisten kanssa joilla on vakaa tietopohja asioista.

        Säädöspohja

        Yleisistä syyttäjistä annetun lain (199/1997) 7 §:n 2 momentin mukaan valtionsyyttäjien on ensisijaisesti huolehdittava syyttäjäntehtävistä yhteiskunnan kannalta merkittävimmissä rikosasioissa. Valtionsyyttäjän tehtävänä on myös ajaa syytettä, jonka nostamisesta oikeuskansleri tai eduskunnan oikeusasiamies on päättänyt. Valtionsyyttäjä toimii syyttäjänä asioissa, jotka hovioikeus käsittelee ensimmäisenä oikeusasteena, jollei toisin säädetä tai määrätä.

        Valtakunnansyyttäjänvirastosta annetun asetuksen (209/1997) 13 §:n mukaan paikallisten syyttäjäviranomaisten tulee viipymättä ilmoittaa valtakunnansyyttäjänvirastolle yleisistä syyttäjistä annetun lain 7 §:n 2 momentissa tarkoitetuista asioista valtakunnansyyttäjän määräämällä tavalla. Valtakunnansyyttäjä voi määrätä ilmoitusvelvollisuudesta myös muissa asioissa.

      • Että silleen
        ai ei ollu kirjoitti:

        Oli olemassa jo vuonna 1998, mutta Katainen valittiin yksimielisesti piirin puheenjohtajaksi.Kanteen tehneet eräät kuopioliaset saman puolueen tahot ovat nyttemmin katuneet turhaa kannetta ja kehuneet Kataisen valintaa..

    • 152 cm

      Kerran petosmies aina petosmies.

      • Tapahtumien kulku

        Eipä tainut Katainen itse niitä pöytäkirjoja kirjoittaa.

      • perspektiiviä vähän
        Tapahtumien kulku kirjoitti:

        Eipä tainut Katainen itse niitä pöytäkirjoja kirjoittaa.

        Aivan.
        Ja jos tälle linjalle lähdetään: eihän Hitlerkään tappanut itse yhtäkään juutalaista joten syytön hänkin.

      • § § § §
        perspektiiviä vähän kirjoitti:

        Aivan.
        Ja jos tälle linjalle lähdetään: eihän Hitlerkään tappanut itse yhtäkään juutalaista joten syytön hänkin.

        Sinun rikosrekisteri alkaa kyllä nyt kasvaa

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa

      Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol
      NATO
      261
      4178
    2. Stefu haikailee

      Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      264
      3408
    3. Harmi mies ettet arvostanut

      Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku
      Ikävä
      154
      1777
    4. Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!

      Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde
      Suomalaiset julkkikset
      25
      1634
    5. Lavrov väläyttelee WW3:sta

      Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,
      Maailman menoa
      296
      1413
    6. Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?

      Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      132
      919
    7. Voiko hyvää omatuntoa ostaa?

      Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo
      Sinkut
      235
      853
    8. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      115
      817
    9. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      17
      780
    Aihe