Seurustelin alkoholistin kanssa 4 vuotta, erottiin useaan otteeseen juomisen takia, riippuvuutta lukuun ottamatta ihana ihminen ja elämäni rakkaus. Ei mitään väkivaltaa eikä riitoja, mutta selvä alkoholiriippuvuus, jonka hän itsekin myöntää.
Erosta on nyt vähän yli vuosi, ollaan edelleen yhteydessä. Hän on hakeutunut AAhan ja ollut kohta puoli vuotta juomatta. Ihan omasta tahdosta, en ole puuttunut asiaan juuri mitenkään eron jälkeen, eli mahdolllinen yhteenpaluu ei ole kimmokkeena. Sanoo elämänsä olevan niiin paljon parempaa nyt ja kokevansa suurta kiitollisuutta että saa elää ilman alkoholia.
Tunteet eivät koskaan kuolleet kummankaan taholta. Ajatus yhteenpaluusta on herännyt puolin ja toisin. Kuulisin mielelläni kommentteja raitistuneilta tai heidän läheisiltään, jotka ovat/ovat olleet samassa tilanteessa. Retkahtamisen riski on tietty aina olemassa, tiedostan sen. Ja se on iso riski se. Toisaalta, uusista aluistakin kuulee. Tämän vuoden eron aikana sydän ei ole sykähtänytkään kenellekään toiselle, ja pidän epätodennäköisenä että sykähtää, ainkakaan hetikohta. Meillä on erityinen sielujen sympatia, jota juominen toki kuormitti, mutta paljon hyviäkin aikoja on eletty.
Miten elämä muuttui raitistumisen myötä?
Voiko raittiuteen alkaa missään vaiheessa luottaa?
Onko yhteenpaluu tuntunut oikealta vaihtoehdolta?
Sairaushan ei toki katoa mihinkään, miten se oireilee jos ei juo?
Miten läheisenä pärjäät pelkojen kanssa, ts. retkahtamisen uhan?
Toivon asiallisia vastauksia.
Erosta on nyt vähän yli vuosi, ollaan edelleen yhteydessä. Hän on hakeutunut AAhan ja ollut kohta puoli vuotta juomatta. Ihan omasta tahdosta, en ole puuttunut asiaan juuri mitenkään eron jälkeen, eli mahdolllinen yhteenpaluu ei ole kimmokkeena. Sanoo elämänsä olevan niiin paljon parempaa nyt ja kokevansa suurta kiitollisuutta että saa elää ilman alkoholia.
Tunteet eivät koskaan kuolleet kummankaan taholta. Ajatus yhteenpaluusta on herännyt puolin ja toisin. Kuulisin mielelläni kommentteja raitistuneilta tai heidän läheisiltään, jotka ovat/ovat olleet samassa tilanteessa. Retkahtamisen riski on tietty aina olemassa, tiedostan sen. Ja se on iso riski se. Toisaalta, uusista aluistakin kuulee. Tämän vuoden eron aikana sydän ei ole sykähtänytkään kenellekään toiselle, ja pidän epätodennäköisenä että sykähtää, ainkakaan hetikohta. Meillä on erityinen sielujen sympatia, jota juominen toki kuormitti, mutta paljon hyviäkin aikoja on eletty.
Miten elämä muuttui raitistumisen myötä?
Voiko raittiuteen alkaa missään vaiheessa luottaa?
Onko yhteenpaluu tuntunut oikealta vaihtoehdolta?
Sairaushan ei toki katoa mihinkään, miten se oireilee jos ei juo?
Miten läheisenä pärjäät pelkojen kanssa, ts. retkahtamisen uhan?
Toivon asiallisia vastauksia.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Jos lähelläsi on AlAnon-ryhmiä, käy siellä kuuntelemassa, miten jotkut muut on selvittäneet samanlaisen tilanteen.
En osaa vastata kysymyksiisi muuten kuin "suurin niistä on rakkaus". Et vaikuta läheisriippuvaiselta, teillä on molemmilla oma elämä. Toivon että onnistutte. Alkoholistit ovat usein herkkiä, tunteellisia ihmisiä. Siis persoonina rakastamisen arvoisia, raittiina.
Hänen pitää löytää uusi juttu alkon tilalle, vaikkapa kuntoilu tai jokin harraste, johon suunnata mielensä kun janottaa. Tilanne näyttää lupaavalta, päivä kerrallaan.
Kiitos vastauksesta!
Juuri tällainen entinen kumppanini onkin: herkkä ja tunteellinen ja kun olen itsekin sellainen, tuntuu että monin osin ymmärrämme toisiamme.
Mitä läheisriippuvaisuuteen tulee, kärsin siitä kyllä saman katon alla eläessämme ihan selkeästi. Olin usein stressaantunut retkahduksen mahdollisuudesta ja kun se sitten tapahtui, ja välillä lomilla jatkui useamman viikon yhteen menoon, olin suunniltani. Olen myös yrittänyt raitistaa kumppania aikoinani. Kaiken kaikkiaan tunnen kyllä sairastuneeni siinä rinnalla. Ja viime aikoina olen välistä ajatellut sitäkin vaihtoehtoa, että entinen kumppani on ehkä pidemmällä paranemisprosessissaan kuin minä. Pelot saavat usein äkkiä ja voimakkaasti vallan jos alan ajattelemaan yhteenpaluuta. Toisaalta osa minusta toivoo sitä vlipittömästi.
Al-anonissa olen käynyt. Kukaan ei vaan tunnu olevan ihan samassa kohtaa, monien ryhmäläisten puolisot joko juovat edelleen tai ovat raitistuneet yli 10 vuotta sitten. Siksi tämä postaus tänne.
Monet raitistuneet ihmiset ovat hyviä kumppaneita. Kenties johtuu siitä
että ovat joutuneet tutkimaan itseään hyvinkin tarkasti raittiuden saavuttaakseen
ja siinä pysyäkseen. Joutuneet kasvamaan kuten sanotaan.
En usko että tuohon voi mitään yleispätevää ohjetta ulkopuolinen sanoa, mutta ei
se ota jos ei annakkaan, mikä estää kokeilemasta. Pieni varovaisuus on toki
paikallaan, puoli vuotta on vielä lyhyt aika...