Miltä tuntuu, kun joku

Enpä tuota tiedä minäkään ja luulenpa etten tule ikinä moista onnea kokemaan.

rakkautta on...

-
-
-
-
-
-
-

Se on paras tunne maailmassa, kun rakastaa ja siihen vastataan. Maailma näkyy jotenkin värikkäämpänä, onnen tunne on suuri. Kaikki tuntuu paremmalta, enemmän mahdolliselta. Taas jos ei rakasta sitä joka rakastaa sua, tunne on vaivalloinen, yhdentekevä, korkeintaan imarteleva. Jos rakastaa ja toinen ei rakasta takaisin, se tekee onnettomaksi, epävarmaksi ja surulliseksi.

Ei siihen voi kukaan toinen vastata sun puolesta.
Rakkaus ei kuitenkaan ole mitenkään itsekästä ,omasta näkökulmastani se on tunne jonka haluaa jakaa toisen kanssa. Luulisin.

Niin, kyllä se taitaa omaltakin kohdalta olla niin, että rakkaus molemminpuolinen on minultakin kokematta. En jaksa uskoa, että se enää edes kohdalleni tulee. Olen ollut itse todella ihastuntut ehkä jopa rakastunutkin, mutta tunne ei ole ollut molemminpuolinen. Olin liitossakin ja voin omalta puoleltani sanoa, että kiintymystä ja ystävyyttä pitemmälle ei sekään yltänyt. Mietin jo toisinaan, onko minulla jonkinasteinen tunnevamma. Ei sekään kyllä oikein natsaa sillä sisälläni on hirvittävä halu saada rakastaa ja tulla rakastetuksi. Rakastan lapsiani niin, että sydään tuntuu pakahtuvan, joten en mikään tunnevammainenkaan ole. Onhan tämä vähän ristiriitaista, en tiedä onko muilla samanlaisia tuntoja. Itseasiassa näin tässä pari yötä sitten unta. Kaksi ihmistä pitivät minusta kiinni kun minä huusin, riehuin ja itkin, että en olisi mitään muuta halunnut elämältä kuin rakastaa. Heräsin omaan itkuuni. No, tulipas tästä avautuminen.

Se tuntuu valtavan ihanalta; kuumottaa päästä varpaisiin ja hekumoittaa lähitoimintaan ryhtymisen.
Antaa ja saada tunteella!

No, en tosiaankaan panisi vastaan jos sellainen "ihme" vastaani tulee. Lähitoimintaa toki voi harrastaa muutenkin, mutta rakkauden kyydittämänä,huh, en osaa kuin kuvitella. En vain jaksa enää oikein uskoa. Elämään pitää keksiä sitten muuta sisältöä. Pitää keskittyä niihin. Kyllähän se kirpaisee todella syvältä välillä, mutta ehkä minun kohdaltani elämä meni näin. Tuntuu vain välillä niin turhauttavalta kun sisällä on himoa, halua ja rakkautta mitä jakaa, mutta ei kohdetta kenen kanssa tätä kaikkea jakaa.

Se on ihanaa, niin ihanaa etten voi sitä sinulle edes kuvailla :)

jospa suakin vielä onnestaa

kyllä sua on rakastettu, minäkin. Sä et vain pysty ottamaan rakkautta vastaan luonteestasi vamman takia. Mä muuten tein ton asperger-diagnoosin susta silloin kun tutustuttiin. Sinne missä silloin oltiin tuotiin eräs asperger nuorukainen ja jouduin olemaan tekemisissä hänen kanssaan. Siinä oli paljon luonteen samanlaisuutta kuin sulla.

Tulin näitä lueskelemaan ja vastailen jos joku sattuu kiinnostamaan tai osumaan omiin tuntemuksiini. Kirjoittaja "kohta kiire taas" jos minua tarkoitit , niin minulla ei todellakaan ole aspergersyndroomaa emmekä tunne toisiamme. Ihan yleisellä tasolla kirjoittelin ja ihmisen ikävässäni. Lienee sekin sallittua. Hymyilyttää:)

Sehän riippuu siitä, onko tunteet molemmin puolisia. Ei ole toisellekaan mikään kiva kertoa ettei kiinnosta :(