Yksinäisyyteen alan olla jo tottunut, kun tilanteeni on ollut tällainen lähes koko aikuisikäni, mutta toisen ihmisen kaipuu on silti ajoittain kova. Enkä tarkoita seksiä vaan muuta fyysistä läheisyyttä. Muutamien kavereiden kesken ei mitenkään halailla tms.(muu kuin nopea tervehtimishalaus..) joten viimeksi läheisyys kuului elämään lapsena. Sen jälkeen ei ole ollut mitään.
Kuvittelen joskus että olen kuin kuihtuva kasvi. Läheisyys ja kosketus ovat vettä jotka virkistäisivät ja auttaisivat jatkamaan elämään. Miten kauan sitä "kuivaa kautta" voi ihminen sietää? Kosketus merkitsisi minulle toisen ihmisen hyväksyntää ja sitä kaipaan todella kovasti. Selviän päivästä toiseen keskinkertaisesti, mutta pelkään että tilanne huononee jos nykyinen tilanne jatkuu vuodesta toiseen. Haluan ja tarvitsen toisen ihmisen vierelleni, mutta en osaa tehdä kaikkeani päästäkseni tavoitteeseen. Huono itsetunto ja olemattomat kokemukset painavat liikaa.
No, ehkä kokemattomana kuvittelen liikoja. Ehkä kosketus ei olekaan niin hienoa mitä luulen sen olevan. Ehkä siitä ei kannata edes haaveilla. Ehkä toisen ihmisen läheisyydessä ei ole mitään erikoista. (Mutta miksi sitten suurin osa ihmisistä pyrkii parisuhteeseen...?)
Kuvittelen joskus että olen kuin kuihtuva kasvi. Läheisyys ja kosketus ovat vettä jotka virkistäisivät ja auttaisivat jatkamaan elämään. Miten kauan sitä "kuivaa kautta" voi ihminen sietää? Kosketus merkitsisi minulle toisen ihmisen hyväksyntää ja sitä kaipaan todella kovasti. Selviän päivästä toiseen keskinkertaisesti, mutta pelkään että tilanne huononee jos nykyinen tilanne jatkuu vuodesta toiseen. Haluan ja tarvitsen toisen ihmisen vierelleni, mutta en osaa tehdä kaikkeani päästäkseni tavoitteeseen. Huono itsetunto ja olemattomat kokemukset painavat liikaa.
No, ehkä kokemattomana kuvittelen liikoja. Ehkä kosketus ei olekaan niin hienoa mitä luulen sen olevan. Ehkä siitä ei kannata edes haaveilla. Ehkä toisen ihmisen läheisyydessä ei ole mitään erikoista. (Mutta miksi sitten suurin osa ihmisistä pyrkii parisuhteeseen...?)
Vastaukset 14
Vanhimmat
Kyllä toisen ihmisen läheisyys on aivan ihmeellinen tunne, suorastaan huumaava. Sen tosin tietää todella vasta sitten, kun sen on edes kerran itse kokenut.
Sen jälkeen elämä onkin toisaalta hirveää piinaa, jos ei sitä läheisyyttä enää toiste tuntea saa. Sellaisessa tilanteessa, jossa toisen ihmisen lähellä olo on mahdottomuus, on paras defenssi vaan koittaa torjua koko se tunne pois mielestä, ettei tee liian kipeää.....
Läheisyydenkaipuu...
Kyllä se kosketus ja läheisyys on hieno asia. Nyt kun sitä ei ole saanut.. se tuntuu pahalta. Suorastaan hirveältä.
Se on huume johon jää koukkuun. Sen vuoksi jaksan yrittää etsiä vaikka nuo naiset kauhean pinnallisia ovat.
Ihmiset pyrkivät parisuhteeseen koska niin on helpompaa ja mukavampaa. Helpompi ottaa asuntolaina, ehkä lapsia, yleensäkin elämänkumppani, läheisyys, välittäminen, tuki ja turva. Jos kyse on aidoista tunteista. Sitten on ne pettäjät ja pintaliitäjät. Vähän ongelmia niin suhde poikki.
Saisipa vielä mahdollisuuden.
Mä oon kohta 36v mies ja en muista milloin viimeks joku olis mua halannut.
Olis kyllä tosi mukavaa halailla jotain naista kuka tykkäis halailla ja koskee ja pussailla. No ehkä sit joskus sekin viel tapahtuu. Tääl raumal ei einakaan sellasta naista ole ktä haluais mua halailla.
Minä se taas olen sellainen friikki, että en ole koskaan tykännyt, että minua nyvitään tai tullaan liian lähelle. Siksi kammosin koulun urheilutunnillakin kaikkia joukkuelajeja, koripalloa ja sellaista, kun olisi ollut ällöttävä ajatus että ihmiset nykii ja tulee päälle.
Jotenkin minulla on ollut niin, että kehokontaktia haluan ja tarvitsen vain sen kaikista läheisimmän ihmisen eli miesystävän kanssa. Viimeisin seurustelu katkesi joku 10 vuotta sitten eli silloin viimeksi olen halaillut ja pussaillut. Tuota hellyysläheisyyttä kaipaan paljon, seksiä en niinkään.
mitä on kosketus? mä en ole äidiltäni enkä isältäni saanut yhtään halia, että olisivat koskettaneet minua. mua pelottaa kun joku koskettaa minua
Mä sain lähinnä nyrkistä mun äidiltä ja äidin poikaystävältä kun olin pieni. Ne oli sellasii juoppoja et aina kun ne joi niin olin syyllinen kaikkeen vaikka olin alle 10 vuotias
Rutiininomainen halailu/koskettelu on yliarvostettua eikä oikein tunnu miltään. En tiedä sitten millaista se on jos se toinen haluaa minua seksuaalisesti, ehkä kivempaa ja jännittävämpää?
Toisen arki on toisen unelma...
Kyllä se vaan niin on, että läheisyyden puute on kamalaa eikä siihen pidä tottua. Ja kamalaa on myös se miten jo lapsena koettu rakkaudettomuus pilaa elämää aikuisiässä. Mikään ei ole tervehdyttävämpää, kun aito, lämmin ja rakastava parisuhde.Itselläni ei sellasta nyt ole, joskus on ollu, taisi loppua omaan kyvyttömyyteeni kertoa tunteistani, joka taas johtuu lapsuuden traumasta. Kunpa jokaiselle riittäisi "toisen arkea".
Kyllä siihen tottuu.
Itsestä alkaa ainakin tuntua siltä että olen viimein tottunut. En nyt jaksa miettiä milloin erosin ex-tyttöystävästä. Ehkä 3, ehkä 4 vuotta sitten.
Toisten kosketus on alkanut tuntua jopa vastenmieliseltä. Esimerkiksi jos joku koskettaa kädellään olkapäästä tai käsivarresta tekee mieli huutaa että älä koske minuun. Pitää kuitenkin yrittää hillitä itsensä, sillä se ei varmasti tuntuisi kenestäkään kivalta. :)
Mutta siis että helpottuu, ei pahene, ajan kuluessa.
Tottuminen ei välttämättä ole mikään miellyttävä asia, ei mikään itsestään hyvä juttu, turvallinen tai saavuttamisen arvoinen tila josta ei tarvi ees yrittää pyristellä pois. Kurjaa oloa alkaa pitää asiana jota vastaan ei tarvi taistella. Elukan koskettelu ei oo minusta oikeen mitään verrattuna ihokosketukseen, ei juurikaan häävimpää kuin jokin puun halaus. Eikähän se kivaa ois jos vaikka töistä palatessa vastassa ois vain koira joka hyppää vasten kynnet suorina ja alkaa ehkä nuolla naamaa, hyi s...tana. Koiraa ei siis mulla oo vaikka yksinäinen yksinasuja oonki
Mutta kosketuksen tarvetta kyllä on rajusti, millon mennää halimaan Äiti Ämmää. millo taase shiatsuun tai vyöhyketerapiaan. Ei ihmiset taia noista oikeestaan mitään itämaisia taikaoppeja etsiä vaan pelkkää ksoketusta
Kyllähän se sellaista terapiaa on se kosketus. Joskus sitä vaan ei ole. Kotieläin on yksi vaihtoehto hellyyden ja kosketuksen kaipuulle. Ehkä ihminen lopulta kuihtuu tai muuttuu kiukkuiseksi ilman paijausta. Suomalaisten kanssa se tietenkin on muutenkin vähän kohmeampaa. Hierojalla tai muulla kosketusterapialla käyminen helpottaa myös joskus.
Heiroja, tatskaaja, poppahoitajat, noitalääkärit sekä kampaajakin antaavat kuitenkin vain maksusta kosketusta
Ainoa joka antaa ilman maksamisvelvoitetta, saattaa olla joku fruittari tai mitä niitä toisinaan kulkee ystävänpäivisin noita lappua ja kylttiä huitovia halailujoukkoja, joiden mukana on joskus kameraryhmäkin, (mikä on vihonviimeisen persemäinen pylläri). Ei ne halua maksua, mainostavat että ilmaiseksi saa halauksen. Kyllä sitä nyt tekis itten mieli antaa maksuksi edes vastahalauksen