Soini Brysseliin

SUOMEN KANSAN VAATIMUS:

Uusi hallitus pitää muodostaa nopeasti jotta Soini ja Urpilainen pääsevät ministerin valtuuksilla neuvottelemaan Suomelle paremmat sopimukset EU:n kanssa. Siitä tulee helposti miljardeja lisärahaa.

Nyt on tärkeintä vain ostaa aikaa. Nyt ei kannata tehdä mitään suuria ratkaisuja tukipaketeista ennen kuin Isänmaan parasta ajatteleva hallitus on kasassa. Nyt Eduskunta tehköön ainoastaan päätöksen jolla Kataista evästetään pyytämään lisäaikaa EU:lta. Kyllä sieltä helposti pari viikkoa heltiää. Siinä ajassa keritään tehdä ministerilistat valmiiksi ja perustaa hallituskin.

Aivan kohtuutonta on kiristää Kiviniemeä päättämään uuden hallituksen puolesta. Ei kuulu toimitusministeriölle tuollaiset paketit joiden vastuut saattavat laueta uuden hallituksen syliin. Ei se ole reilua uutta hallitusta kohtaan.

Eikun uusi hallitus kasaan ja Soini Brysseliin neuvottelemaan Suomen EU-vastuut uusiksi. Hänellä tuntuu olevan hyvä kuva niiden kohtuullisesta tasosta. Hän on myös korostanut EU-kokemustaan ja kyvykkyyttään piinkovana neuvottelijana. Soinille tulee antaa tilaisuus näyttää kykynsä. Hänellä on siihen vahva valtakirja Suomen kansalta.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


raivoamaan kirjoitti:

SUOMEN KANSAN VAATIMUS:

Uusi hallitus pitää muodostaa nopeasti jotta Soini ja Urpilainen pääsevät ministerin valtuuksilla neuvottelemaan Suomelle paremmat sopimukset EU:n kanssa. Siitä tulee helposti miljardeja lisärahaa.

Nyt on tärkeintä vain ostaa aikaa. Nyt ei kannata tehdä mitään suuria ratkaisuja tukipaketeista ennen kuin Isänmaan parasta ajatteleva hallitus on kasassa. Nyt Eduskunta tehköön ainoastaan päätöksen jolla Kataista evästetään pyytämään lisäaikaa EU:lta. Kyllä sieltä helposti pari viikkoa heltiää. Siinä ajassa keritään tehdä ministerilistat valmiiksi ja perustaa hallituskin.

Aivan kohtuutonta on kiristää Kiviniemeä päättämään uuden hallituksen puolesta. Ei kuulu toimitusministeriölle tuollaiset paketit joiden vastuut saattavat laueta uuden hallituksen syliin. Ei se ole reilua uutta hallitusta kohtaan.

Eikun uusi hallitus kasaan ja Soini Brysseliin neuvottelemaan Suomen EU-vastuut uusiksi. Hänellä tuntuu olevan hyvä kuva niiden kohtuullisesta tasosta. Hän on myös korostanut EU-kokemustaan ja kyvykkyyttään piinkovana neuvottelijana. Soinille tulee antaa tilaisuus näyttää kykynsä. Hänellä on siihen vahva valtakirja Suomen kansalta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu