Kysymykset kaikille eduskuntaryhmille:
1. Millaiseen järjestykseen asetatte kestävyysvajeen umpeen kuromiseksi esittämänne keinot ja mitä keinoja painottaisitte?
2. Millä konkreettisilla keinoilla olette valmiita eheyttämään kuntarakennetta ja uudistamaan palvelurakennetta?
3. Mitkä ovat mielestänne tulevan hallituskauden tärkeimmät menotarpeet sekä niiden mittaluokat ja oletteko valmiit rahoittamaan kyseiset menotarpeet nykyisen menokehyksen sisältä? Kuinka suureksi näette tarvittavien valtion menojen uudelleenkohdennusten tai menosäästöjen mittaluokan?
4. Mitkä ovat tulevan hallituskauden tärkeimmät lainsäädäntöhankkeet?
Eduskuntaryhmäkohtaiset kysymykset:
SDP
a) Asetatte finanssipolitiikan päällimmäiseksi tavoitteeksi valtiontalouden velkaantumisen pysäyttämisen vuoteen 2015 mennessä. VM arvioi vuonna 2015 valtiontalouden olevan 3,7 % alijäämäinen suhteessa bruttokansantuotteeseen. Tästä alijäämästä arvioitte suurimman osan hoituvan ennusteita nopeamman talouskasvun mukanaan tuomalla fiskaalisen aseman parantumisella. Entä jos talouskasvu ei toteudukaan tavoittelemanne mukaisena? Mihin toimenpiteisiin olette tällaisessa tilanteessa valmiita ryhtymään?
b) Millaiseksi näette t&k&i-politiikan tulevaisuuden valinnat yritysten t&k-panostusten ja yliopistojen osalta? Miten näette valtion t&k-menojen bkt-osuuden kehityksen?
c) Olette esittäneet kynnyskysymykseksi työllisyysmäärärahojen korottamisen. Voidaanko tämä korotus ja osa nykyisistäkin työllisyysmäärärahoista suunnata uudella tavalla varmistamaan aitoa työllistymistä sekä esimerkiksi täsmätoimiin nuorten työllistämiseksi?
Perussuomalaiset
a) Oletteko valmiita pitämään kiinni Suomen EU:ssa ja kansainvälisesti tekemistä ilmastopoliittisista sitoumuksista? Olette esittäneet uudistuvan energian käytön lisäämistä, mutta samanaikaisesti pidätte tärkeänä syöttötariffijärjestelmän karsimista. Miten edistäisitte uusiutuvan energian käyttöä?
b) Millä verotuksellisilla keinoilla edistäisitte talouskasvua?
Hallitustunnustelija Jyrki Kataisen lisäkysymykset
65
137
Vastaukset
- Puhutaan asiaa
Onpa taas oikeita kysymyksiä.
Meillä on pitkään aikaan paras hallitustunnustelija.- Ei tasan ole
Katainen jaarittelee niitä näitä EIKÄ halua paljastaa mitä mennyt tekemään/lupaamaan jo ennen vaaleja.
Nelisen vuotta takaperin leuhkivat tällakin palstalla miten hommat jatkossa hoidetaan ja kuinkas sitten kävikään.
Katainen on kokouspöytäkirja exbilderpertti jota kiinnostaa vain omassa uraputkessaan piehtarointi. Kuutosen matematiikalla ei riitä resurssit tilanteen hallitsemiseen. - Hävetkää
Ei tasan ole kirjoitti:
Katainen jaarittelee niitä näitä EIKÄ halua paljastaa mitä mennyt tekemään/lupaamaan jo ennen vaaleja.
Nelisen vuotta takaperin leuhkivat tällakin palstalla miten hommat jatkossa hoidetaan ja kuinkas sitten kävikään.
Katainen on kokouspöytäkirja exbilderpertti jota kiinnostaa vain omassa uraputkessaan piehtarointi. Kuutosen matematiikalla ei riitä resurssit tilanteen hallitsemiseen.Kas kummaa, kun Soini pitää Kataisen marssijärjestystä oikeana ja on valmis Kataisen johtamaan hallitukseen.
p.s. Kuinka moni persuedustaja on saanut tuomion ? Eniten eduskunnassa nyt olevista kansanedustajista persuilla. - ex-persu
Persujen touhu ollut tänään sekoilua.
- PerussuomiEteenpäin
MIKSI ÄÄNESTÄMME PERUSSUOMALAISIA 2015 JA RAKENNAMME VAALITAPPION KATAISEN KOKOOMUKSELLE, JOKA EI OLE NUORSUOMALAINEN radikaali suomalaisliike vaan eurostoliittolainen mahopuolue ilman luovuutta.
PORTUGALIN ONGELMAN TOI SUOMEEN Katainen ja hänen adjutanttinsa
höpönassuttelija nami nami Stubb
Kyse on tietenkin ammatinvalinnasta, jonka nämä kaksi Katainen ja Stubb
ovat valinneet väärin, ei ole kykyjä.
KATAINEN TOI PORTUGALIN JA KAIKKI EU:N RAHOITUSONGELMAT SUOMEEN TYHMYYTTÄÄN kun alkoi noin vuosi sitten tukea Kreikkaa. Eli siis Englannin Saksan ja Ranskan pankkeja, jotka olivat rahoittaneet Kreikan panssiarmeijan hankintaa Turkkia toista Nato-maata vastaan.
Olisi SILLOIN Katainen SANONUT
ETTÄ SUOMI EI MAKSA MITÄÄN niin nyt olisi hallitusneuvottelut käynnissä
eikä keskusteltaisi KATAISEN Suomeen TUOMASTA PORTUGALIONGELMASTA.
Katainen ja Stubb alkoivat maksaa Saksan Ranskan ja Englannin pankkeja
ja näiden pankkien lainat pelastetaan nyt Kataisen mukaan. Kansa ei halua sitä maksaa.
Mutta itse maat
Kreikka, Irlanti, Portugali
menevät silti konkurssiin KOSKA
NIILLÄ EI OLE VIENTITUOTTEITA (turismi ja portviini ei riitä) MUTTA niillä on ongelma eli niillä on VIENTIMAIDEN (Saksa Ranska) rahayksikkö euro.
Islanti pelastui koska
- sillä on oma raha jonka se devalvoi pohjamutiin, islantilaiset eivät voi
ostaa hummereita ja loistoautoja mutta niillä talous nousee
- islanti on OMAVARAINEN ENERGIAN SUHTEEN SE EI OSTA MAAKAASUA
EIKÄ SE TARVITSE MERKITTÄVÄSTI ÖLJYÄ.
Nyt on tehtävä
- rahahanat kiinni Soinin malliin
- Katainen ja Stubb neljän vuoden oppositioon
- ei koskaan enää kokoomusta eikä höpönassuttelua
(minulla on telefoonissa Lavrovin (Venäjän ulkoministeri) puhelinnumero
nami nami, ai ei ollutkaan kun Karjalan tonttiasioista oli kyse voi voi
Turkki on kova sana ja liittettävä EU:hun nami nami basaaria sisään
ja tätä Stubb-rataa)
2015 vaaleissa uusi vaalitappio Kataisen kokoomukselle.
Näillä tavoitteilla eteenpäin. Kataisen eurostokiiman alaslyönti tavoitteena.- Hävetkää
Kas kummaa, kun Soini pitää Kataisen marssijärjestystä oikeana ja on valmis Kataisen johtamaan hallitukseen.
p.s. Kuinka moni persuedustaja on saanut tuomion ? Eniten eduskunnassa nyt olevista kansanedustajista persuilla.
- Perussuomalaisuus
KATAINEN OLI KOVA MAMUTTAJA eli välinpitämätön Vanhasen hallituksessa.
Katainen on myös mahtava hömpän puhuja, jonka jutuissa ei ole logiikkaa.
Katainen keskusteli mm. televisiossa aiheesta mamut ja Nokian insinöörit.
KOKOOMUSLAINEN TELEVISIOSSA: Katainen keskustellessaan maahanmuutosta vetää esiin Nokian insinöörit.
Kataisen toimet vaikuttavat todella sekavilta, kun hän on mamutuksen
yhteydessä puhunut
NOKIAN INSINÖÖREISTÄ jotka ovat maahanmuuttajia
ja
NOKIA IRTISANOO PARHAILLAAN VÄKEÄÄN
ja maahanmuuttajat joita tänne ei haluta ovat juuri afrokampauksen tekijöitä
tulkkeja tai kansanedustajaehdokkaita, joilla suomalainen ei tee mitään
ja jotka
nimen omaan eivät ole Nokian insinöörejä ja sitten näiden ympärillä on mummoja suurperheäitejä ja lukutaidottomia kamelinkuljettajia jotka
nekään eivät ole Nokian insinöörejä.
Katainen kilpailee sekameteliäpuhuvimman sekoomuslaisen
asemasta maassamme.
Siksikin perussuomalaiset etenevät tulevissa vaaleissa, kyse on lopulta ammatinvalinnasta ja Katainen on valinnut väärän ammatin ja hänellä
on heikko koulutus suhteessa äänestäjiin.- Hävetkää
Kas kummaa, kun Soini pitää Kataisen marssijärjestystä oikeana ja on valmis Kataisen johtamaan hallitukseen.
p.s. Kuinka moni persuedustaja on saanut tuomion ? Eniten eduskunnassa nyt olevista kansanedustajista persuilla.
- Nuin vain!
Mitä Katainen suotta kyselee. Minusta ensin pitää ratkaista suhde EU.hun kriisimaiden tukemisen muodossa. Eduskunta päättää. Ne puolueet, jotka ovat pääsääntöiseti eduskunnassa äänestäneet voittanutta vaihtoehtoa, muodostavat maahan seuraavan uuden hallituksen. Näin seliävät hallituspuolueet, jotka sitten neuvottelevat hallitusohjelman seuraavaksi neljäksi vuodeksi. Yksinkertaista!
- Hävetkää
Kas kummaa, kun Soini pitää Kataisen marssijärjestystä oikeana ja on valmis Kataisen johtamaan hallitukseen.
p.s. Kuinka moni persuedustaja on saanut tuomion ? Eniten eduskunnassa nyt olevista kansanedustajista persuilla. - 2015 valmistelua
Hävetkää kirjoitti:
Kas kummaa, kun Soini pitää Kataisen marssijärjestystä oikeana ja on valmis Kataisen johtamaan hallitukseen.
p.s. Kuinka moni persuedustaja on saanut tuomion ? Eniten eduskunnassa nyt olevista kansanedustajista persuilla.Kataisen marssijärjestys voi sopia Soinille, koska siinä järjestyksessä
ei vaadita perussuomalaisilta muuta kuin mielipidettä Portugalin tukeen,
joka on kielteinen,
mutta tämä EI MUUTA SITÄ ASIAA, että Katainen möhläsi Suomen tähän soppaan vuosi sitten alkamalla tukea Kreikkaa yhdessä adjutanttinsa
Stubbin kanssa.
Katainen ja Stubb eivät tyhmyyksissään tajunneet, minkä Pandoran lippaan he aukaisivat kun alkoivat syytää Suomen rahaa euron kanssa hirttäytyneille maille
joilla ei ole mitään tekemistä Saksan Englannin ja Ranskan pankkien kanssa
paitsi että näitä maita
Kreikka, Irlanti, Portugali ja myöhemmin Espanja
käytetään tekosyinä Saksan, Englannin ja Ranskan pankkien tukemiseen,
itse maat eivät hyödy vaan menevät velkajärjestelyyn,
näillä mailla ei ole laajoja vientituotteita joita ostettaisiin ulkomailta joten
niillä EI VOI OLLA KANSAINVÄLISESTI MÄÄRÄYTYVÄÄ VALUUTTAAKAAN ELI EI EUROA.
Tietenkään pikkupoliitikot Katainen ja Stubb eivät tätä ymmärtäneet vaan ajoivat päätä pahkaa Suomen käsittämättömiin syövereihin selvittelemään
Välimeren maiden omistuksia, niiden myyntiä ja rautateiden ja liikeyristysten
kauppoja velkojen järjestelyjen yhteydessä.
Kataisen ja Stubbin ymmärtämättömyyden takia tätä velkapesää selvitetään
ainakin kymmenen vuotta tulevaisuudessa ja ihmetellään mitä Suomi omistaa,
jonkin rautatienpätkän ratapihan hallintorakennuksen tai saaren.
Kaikesta tästä sotkusta saamme puida nyrkkiä Stubbille ja Kataiselle.
MUUTEN luojan kiitos että he eivät olleet olemassa kun Paasikivi ja Mannerheim selvittelivät sodan jälkeen Suomen tilannetta Venäjän hyökkäyksien jälkeen. Eli että meillä on joskus olla Paasikivi kokoomuslaisena.
KOKOOMUS EI OLE ENÄÄ RADIKAALI NUORSUOMALAISPUOLUE EIKÄ PAASIKIVILÄINEN TOSIASIAPUOLUE VAAN EUROKIIMAINEN PERÄNPITÄJÄ EU-KOMISSAAREILLE.
Siksi äänestämme taas perussuomalaset johtoon 2015 - Hävetkää
2015 valmistelua kirjoitti:
Kataisen marssijärjestys voi sopia Soinille, koska siinä järjestyksessä
ei vaadita perussuomalaisilta muuta kuin mielipidettä Portugalin tukeen,
joka on kielteinen,
mutta tämä EI MUUTA SITÄ ASIAA, että Katainen möhläsi Suomen tähän soppaan vuosi sitten alkamalla tukea Kreikkaa yhdessä adjutanttinsa
Stubbin kanssa.
Katainen ja Stubb eivät tyhmyyksissään tajunneet, minkä Pandoran lippaan he aukaisivat kun alkoivat syytää Suomen rahaa euron kanssa hirttäytyneille maille
joilla ei ole mitään tekemistä Saksan Englannin ja Ranskan pankkien kanssa
paitsi että näitä maita
Kreikka, Irlanti, Portugali ja myöhemmin Espanja
käytetään tekosyinä Saksan, Englannin ja Ranskan pankkien tukemiseen,
itse maat eivät hyödy vaan menevät velkajärjestelyyn,
näillä mailla ei ole laajoja vientituotteita joita ostettaisiin ulkomailta joten
niillä EI VOI OLLA KANSAINVÄLISESTI MÄÄRÄYTYVÄÄ VALUUTTAAKAAN ELI EI EUROA.
Tietenkään pikkupoliitikot Katainen ja Stubb eivät tätä ymmärtäneet vaan ajoivat päätä pahkaa Suomen käsittämättömiin syövereihin selvittelemään
Välimeren maiden omistuksia, niiden myyntiä ja rautateiden ja liikeyristysten
kauppoja velkojen järjestelyjen yhteydessä.
Kataisen ja Stubbin ymmärtämättömyyden takia tätä velkapesää selvitetään
ainakin kymmenen vuotta tulevaisuudessa ja ihmetellään mitä Suomi omistaa,
jonkin rautatienpätkän ratapihan hallintorakennuksen tai saaren.
Kaikesta tästä sotkusta saamme puida nyrkkiä Stubbille ja Kataiselle.
MUUTEN luojan kiitos että he eivät olleet olemassa kun Paasikivi ja Mannerheim selvittelivät sodan jälkeen Suomen tilannetta Venäjän hyökkäyksien jälkeen. Eli että meillä on joskus olla Paasikivi kokoomuslaisena.
KOKOOMUS EI OLE ENÄÄ RADIKAALI NUORSUOMALAISPUOLUE EIKÄ PAASIKIVILÄINEN TOSIASIAPUOLUE VAAN EUROKIIMAINEN PERÄNPITÄJÄ EU-KOMISSAAREILLE.
Siksi äänestämme taas perussuomalaset johtoon 2015Kas kummaa, kun Soini pitää Kataisen marssijärjestystä oikeana ja on valmis Kataisen johtamaan hallitukseen.
p.s. Kuinka moni persuedustaja on saanut tuomion ? Eniten eduskunnassa nyt olevista kansanedustajista persuilla.
- ihmettelen vaan
Montakohan noista "kynnyskysymyksistä" ulkoistetaan eduskunnan päätettäväksi seuraavalla viikolla jos ei tule sopivia vastauksia.
- Hävetkää
Kas kummaa, kun Soini pitää Kataisen marssijärjestystä oikeana ja on valmis Kataisen johtamaan hallitukseen.
p.s. Kuinka moni persuedustaja on saanut tuomion ? Eniten eduskunnassa nyt olevista kansanedustajista persuilla.
- Kataisen höpönassu
HÖPÖNASSUTTELIJA STUBB - nami nami ehti mainostaa pääsiäisenä että hänen höpönassuttelunsa sulattavat Soinin nuolemaan hänen ja Kataisen
pöydästä muruja ja suostumaan - nami nami.
STUBB ESIINTYI RÖYHKEÄNÄ AL JAZEERASSA PÄÄSIÄISENÄ
Tunnettu englantilainen tv-haastattelija David Frost, joka toimii vapaamielisen
valtion Qatarin alueelta Dohasta ohjelmia lähettävän Al Jazeera-kanavan
toimittajana otti pääsiäisenä välihaastatteluun mukaan Suomen ja haastatteli satelliitin välityksellä Alex Stubbia, ohjelma uusittiin muutamia kertoja pääsiäisen aikana ja voidaan uusia vieläkin, katsokaa, itse katsoin pätkän viimeksi maanantaina 25.4. 2011
Stubb esittää röyhkeän näkemyksensä hallitusneuvotteluista:
- suomalaiset ovat pragmaattisia joten Portugali-paketti tulee
- hallituksessa istuu ainakin yksi pienpuolue
- Timo Soini on mukava kaveri jonka kanssa hän Stubb on taistellut monasti
mutta reilusti
KOMMENTIT
Stubb on peloissaan pääseekö hän ulkoministeriksi koska on eu-kiimainen
Turkki-kiimainen, homo-kiimainen, maahanmuuttaja-kiimainen ja pakkoruotsikiimainen. NÄMÄ KAIKKI SAIVAT TUOMION VAALEISSA tavallisen kansan noustessa vaatimaan, että myös sen asioita on ajettava nyt. Pelko ulkoministeripostista saa Stubbin nuolemaan Soinia nyt.
Stubb haluaa hallitukseen pakkoruotsitus-Rkp:n itsensä äänitorveksi
Stubb erehdyttää kuulijoita eli huijaa "taistelleensa" EU:ssa muka Soinin kanssa, höpönassutteleva poliitikko Stubb ei ole koskaan päässyt kenenkään oikean POLIITIKON kanssa taistelemaan yhtään mistään, sillä hänellä ei ole AJETTAVANAAN agendaa vain pinnallisuutta ilman sisältöä ja vain Eu-komissaarien renkinä olemista ja näiden asioiden toistoa ja lässytystä milloin mistäkin höpönassuttelussa.
Perussuomalaiset taistelevat kansan puolesta globalisaatiota tarkkaillen ja kriittisesti seuraten mutta ei sille alistuen.- Hävetkää
Kas kummaa, kun Soini pitää Kataisen marssijärjestystä oikeana ja on valmis Kataisen johtamaan hallitukseen.
p.s. Kuinka moni persuedustaja on saanut tuomion ? Eniten eduskunnassa nyt olevista kansanedustajista persuilla.
- väärä tulos
Väärin. Eniten eduskunnassa nyt olevista kansanedustajista kokoomuksella.
- Hävetkää
Kas kummaa, kun Soini pitää Kataisen marssijärjestystä oikeana ja on valmis Kataisen johtamaan hallitukseen.
p.s. Kuinka moni persuedustaja on saanut tuomion ? Eniten eduskunnassa nyt olevista kansanedustajista persuilla.
- Jyrki&Timo
Totta kai Soini pitää marssijärjestystä oikeana ovat pojat sen sopineet keskenään. Peppu ja paita järjestelvät asioita.
- Samaa koriin
Kas kummaa, kun Soini pitää Kataisen marssijärjestystä oikeana ja on valmis Kataisen johtamaan hallitukseen.
p.s. Kuinka moni persuedustaja on saanut tuomion ? Eniten eduskunnassa nyt olevista kansanedustajista persuilla.
- kosketelkaa toisiann
Jees!
Kaitaisen tunnustelushow jatkuu ja hankalimmat asiat siirretään "valiokuntahallituksen" päätettäväksi.- Samaan koriin
Kas kummaa, kun Soini pitää Kataisen marssijärjestystä oikeana ja on valmis Kataisen johtamaan hallitukseen.
p.s. Kuinka moni persuedustaja on saanut tuomion ? Eniten eduskunnassa nyt olevista kansanedustajista persuilla.
- AikaAjoiKataisenYli
Soini ja Katainen ovat tietenkin sopineet marssijärjestyksen, se on selvä,
mutta se ei MUUTA sitä tosiasiaa, että Kataisen kokoomus on perussuomalaisten päävastustaja.
Ja nimenomaan Kataisen kokoomus jossa aputyttönä on Henna pakkoruotsittaja/itä-Suomen venäjänkielittäjä tms. Virkkunen ja apupoikana on kummallinen naureskeleva mitäänaikaansaamaton Stubb.
Tämän ylimielisen asioita osaamattoman porukan kanssa on vaikea tulla toimeen, ja sen tulee Soini näkemän.
MARSSIJÄRESTYS on sovittava SOINILLE koska muuten Katainen ei saa minkäänlaista hallitusta kokoon, siksi se on sovittu heidän kesken se on selvä. Katainen on lähtenyt siitä, että hän voi määräillä ja että EU:sta tuleva
komissaaripaine puristaa perussuomalaiset
mutta laskuvirheeksi tuli
aika: yhä useampi henkilö tajuaa että möhläri on KATAINEN joka aloitti Kreikan tuen
ja yhä useampi tajuaa että Saksa-Ranska-Englanti -pankkeja tässä tuetaan,
ja maat Kreikka-Irlanti-Portugali-Espanja SILTI OLI TUKEA TAI EI MENEVÄT VELKAJÄRJESTELYYN siitä syystä että tuki pankeille ei mitenkään poista sitä, että näillä mailla ei ole vientituotteita, ne elävät omista sisämarkkinoistaan
ja siitä johtuen eivät pysty myymään mitään tuotteitaan ulkomaille jos rahayksikkö on euro, koska heidän palkkansa ovat saman kokoisia kuin Saksassa ja silloin ei kukaan osta portviinejä tai mikään firma tuota heillä kumitossuja tai jalkapalloja vaan viinit ostetaan Argentiinasta (jossa on peso)
ja jalkapallot ja kumitossut Vietnamista (jossa on dong).
Katainen on menettänyt vallan ja joutuu neuvottelemaan hallitusmenettelystäkin Soinin kanssa vaikka alussa Katainen lateli ehtoja
niille, jotka hänen
hienoon Kataisen kokoomuksen hallitukseen voivat tulla.
Nyt Katainen on anelijoiden puolella, kuka suostuu hänen ja Stubbin kanssa lähtemään hallitukseen.
Nämä aputytöt hennavirkkuset koulujen pakkoruotsittajat ja nurkassanyhjääjät ovat sitten sivussa tietenkin kun ministeripaikkoja jaetaan.- Samaan koriin
Kas kummaa, kun Soini pitää Kataisen marssijärjestystä oikeana ja on valmis Kataisen johtamaan hallitukseen.
p.s. Kuinka moni persuedustaja on saanut tuomion ? Eniten eduskunnassa nyt olevista kansanedustajista persuilla.
- Katainen möhläsi
Voimme miettiä hetken, mistä johtuu Soinin yhteispeli Kataisen kanssa.
Katainen on heikko eurosliittoa kumartava henkilö, joka ei sovi johtajaksi. Soini ehkä arvelee, että jos hän sopii Kataisen kanssa hallituksesta, hän Soini
voi ohjata Suomea oikeaan suuntaan Kataista kääntelemällä ja estää
näin Kataisen rahojen jakelun uusille velkamaille.
Tämä on ammatinvalintakysymys eikä Katainen sovi ministerin hommiin.
MIKSI KATAISTA EI VOI PANNA METROSIIVOOJAKSI? Vastaus on yksinkertainen.
Metrosiivoojan työ on vastuullista
siellä on avaimia siivoojalla strategisiin tärkeisiin paikkoihin, erilaisia säätölaitteita ja vipuja, joita ei saa väännellä kun ääliö.
Tällaisiin kohteisiin tarvitaan ammattimies eikä Kataista voi sinne päästää.
Tämäkin on tietenkin ammatinvalintakysymys.- Raitis porvari.
Ei tänne saa kännissä kirjoittaa. Tosin sinun känni tuntuu olevan jokapäiväistä.
- Perussuomalaisuuteen
Niinistö arvioi Kataisen ja Rehnin sekundapoliitikoiksi, joiden logiikka pidä.
Tällaiset sekundat ovat Suomen kehitykselle vaarallisia.
Toivottavaa olisi, jos Paavo Väyrynen ja Jarmo Korhonen haastaisivat
Rehnin Keskustassa siten, että Rehn joutuisi vetäytymään komissaarin
virasta jonnekin juupajokiperän kunnanjohtajaksi.
Suurin ongelmapesä tällä hetkellä on Katainen, joka munasi vuosi sitten totaalisesti Suomen aseman alkamalla tukea Kreikkaa.
Katainen olisi vuosi sitten voinut sanoa, että koska Englannin vastuut
Kreikassa ovat noin 30-kertaiset Suomeen verrattuna, Suomi alkaa
harkita Kreikka-tukea VASTA SEN JÄLKEEN KUN ENGLANTI ON LUVANNUT OMANSA KREIKALLE, JA SIITÄ MITÄ KREIKKA TUKEE, SUOMI HARKITSEE ENINTÄÄN YHTÄ KOLMATTAKYMMENTÄOSAA.
Koska Englanti ei antanut mitään Kreikalle, olisi Suomi voinut ilmoittaa,
että Suomi ja Englanti vetäytyvät Kreikan tukipaketista ja Suomi ei enää
osallistu mihinkään tukipaketteihin tämänkään jälkeen, koska ne eivät
ole EU/Euro-järjestelmän mukaisia.
Tätä Katainen ei osannut. Nyt joudumme Suomessa selvittelemään Kataisen ja Stubbin kansainvälisesti antamia hölöpuheita ja virheitä.
KATAISEN JA REHNIN POLITIIKASTA PUUTTUU logiikka kertoo Sauli Niinistö
http://suomenkuvalehti.fi/jutut/talous/sauli-niinisto-vaatii-muutoksia-portugalin-tukipakettiin
Hallitustunnustelija Jyrki Katainen (kok) ja EU-komissaari Olli Rehn korostavat, että Portugalin tukeminen on välttämätöntä uuden maailmanlaajuisen rahoituskriisin välttämiseksi. Niinistö kaipaa kuitenkin laajempia perusteluja.
”Miksi vain euromaat ovat maksajia, jos kerran pelastetaan maailmantaloutta. Siinä ei ole mitään logiikkaa”, hän huomauttaa.- Hävetkää persut
Kas kummaa, kun Soini pitää Kataisen marssijärjestystä oikeana ja on valmis Kataisen johtamaan hallitukseen.
p.s. Kuinka moni persuedustaja on saanut tuomion ? Eniten eduskunnassa nyt olevista kansanedustajista persuilla.
Irlannin tapuksessa tulivat pyytämättä Ruotsi ja Englanti mukaan.
- Perussuomalaisuus ny
Irlannin tapuksessa tulivat pyytämättä Ruotsi ja Englanti mukaan.
äöl
Aivan näin PYYTÄMÄTTÄ mutta eivät KATAISEN TOIMESTA, joka on möhlinyt EU-pakettien tukemisen Suomen kannalta totaalisesti.
Saamattomalla Kataisella olisi ollut vuosi aikaa tehdä EU-lakeja, jotka velvoittavat sijoittajavastuuseen, mutta tämä ei osannut nähnyt eikä pystynyt
tietenkään
ei pystynyt hiirimäinen pakoilija Barroson edessä. Ja höpönassunheittäjä
Stubbista Kataiselle ei ole mitään apua.
Jos Suomi olisi sanonut poistuvansa YHDESSÄ Englannin kanssa Kreikan tuesta (koska Englannilla on 30-kertaiset takausvastuut Kreikassa se on osallinen vaikka sillä ei ole euroa) niin kukaan ei olisi edes kiinnittänyt
huomita vuosi sitten Suomen poistumiseen takaajamaiden joukosta
EIKÄ MEILLÄ OLISI ONGELMIA joita Katainen-Stubb on puuhastelullaan
EU:ssa meille aiheuttanut. Tämä on ammatinvalintakysymys ja nyt Katainen ja Rehn
peittelevät osaamattomuuttaan naurettavan ala-arvoisella puhumisella,
josta puuttuu logiikan idutkin
Sauli Niinistö:
http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/111863-niinisto-arvostelee-kataista-ja-rehnia-sk-”ei-logiikkaa”
Eduskunnan ex-puhemies Sauli Niinistö hämmästelee Suomen Kuvalehden haastattelussa hallitustunnustelija Jyrki Kataisen ja EU:n talouskomissaari Olli Rehnin logiikka Portugalin pelastamisessa.
Rehn ja Katainen ovat korostaneet Suomen Kuvalehden mukaan Portugalin pelastamisen tärkeyttä, jotta vältyttäisiin maailmanlaajuiselta talouslamalta.
- Miksi vain euromaat ovat maksajia, jos kerran pelastetaan maailmantaloutta. Siinä ei ole mitään logiikkaa, hän huomauttaa SK:lle.
- Miksi eivät britit, ruotsalaiset, tanskalaiset, puolalaiset tai yhdysvaltalaiset, japanilaiset ja kiinalaiset halua pelastaa maailmantaloutta?- Ulkomainen arvio
Jyrki Katainen on kaikkien aikojen yksi arvostetuimmista suomalaisministereista EU:ssa.
- Oikea arvio
Ulkomainen arvio kirjoitti:
Jyrki Katainen on kaikkien aikojen yksi arvostetuimmista suomalaisministereista EU:ssa.
Sekös täällä ottaa eräitä häirikköjä kaaliin.
- jokkex
Ulkomainen arvio kirjoitti:
Jyrki Katainen on kaikkien aikojen yksi arvostetuimmista suomalaisministereista EU:ssa.
Katainen lienee arvostettu EU:ssa joulupukin tavoin.
- Kun olet luuseri
jokkex kirjoitti:
Katainen lienee arvostettu EU:ssa joulupukin tavoin.
Et taida osata kysyä asiaa ?
- Pyramidi.
http://www.talouselama.fi/uutiset/article622122.ece
"Eurooppa pyörittää jättimäista pyramidihuijausta" - Persut ei koossa
Katainen joutuu vielä harkitsemaan, että keiden kanssa hallitus muodostetaan.
Tuleeko se tästä: kokoomjus, demerit, RKP, (kd), vihreät = 106-111 paikkaa
vai tästä
kokoomus, persut ja demarit = 125 paikkaa
Tulee niin paljon asioita, ettei persuille voi antaa kokoaikaa erivapauksia, joten askarruttaa heidän tulonsa hallitukseen- Kitarisaleikkaus
Tuo on totta. Persujen kohdalla aukeaa molokin kita hallituksessa.
- ex-persu
Kyllä persut ajaa itsensä nurkkaan. Turtha heittää hetulaa ja läppää persujen, kun asiat eivät pysy heillä hallinnassa.
- äänestäjä..
Persuille kuuluu mielipide vapaus siinä missä muillekkin puolueille. Heidät on kansalaiset äänestäneet mukaan!!
Vai eikö hallituksessa saa olla kuin samanmielisiä kokoomuksen kanssa! Miksi vaaleja sitten ollenkaan pidetään.
- maavaari
Persut on tehnyt muutamassa viikossa sen , mihin kukaan Suomesta ei ole vielä pystynyt.
OLEMME NOUSSEET MAAILMAN UUTISOTSIKOIHIN PYSYVÄSTI , ESIMERKILLISELLÄ TAVALLA.
Persut pysäytti KOKO MAAPALLON ajattelemaan rahanahneutta. Kaikkialla
TALOUSVIISAAT seuraavat Suomen esimerkkiä. - Ja sitä kiitetään vielä. !- Ja siitä kiitetään
Suomen esimerkkiä. Niinpä niin. Eduskunnasta löytyy enemmistö antamaan
kyllä mandaatin Kataiselle Ecofinin kokoukseen.
- Jyrki päättää
Vastaukset tuli jättää huomenna ja sen jälkeen tulee valinta
- Ihan vaan kysyn
Persujen vastaus kv ilmastosopimuksista; mitähän se mahtaa pitää sisällään ?
- Äly hoi, älä jätä
Ihan vaan kysyn kirjoitti:
Persujen vastaus kv ilmastosopimuksista; mitähän se mahtaa pitää sisällään ?
Persut ajaa itsensä umpikujaan.
- perSut ykkönen
Äly hoi, älä jätä kirjoitti:
Persut ajaa itsensä umpikujaan.
älä höpise. persut ne porskuttaa,muilla ongelmia.
ainoa rehellisyyttä ja läpinäkyvyyttä ajava puolue. muut valehtelevia roistoja. - Rötöksia monilla
perSut ykkönen kirjoitti:
älä höpise. persut ne porskuttaa,muilla ongelmia.
ainoa rehellisyyttä ja läpinäkyvyyttä ajava puolue. muut valehtelevia roistoja.Tiesikö Soini kaikkien persuehdokkainen rikosrekisterit ? Taisi tulla yllätyksenä.
Turha syyttää vanhoja puolueita, joka sekin sana on klisee, kun SMP/persut on
jo vanha puolue.
- PerussuomiEteneeNyt
KATAINEN ON KAIKKIEN AIKOJEN ARVOSTETUIN MINISTERI EU:SSA mikä tarkoittaa että hän on jees-mies, joka jakaa rahoja Barroson porukalle eli
tässä tapaukessa Saksan, Ranskan ja Englannin pankeille.
Merkel suorastaan rakastaa Kataista, jotta Merkelin ei tarvitse itse tukea Saksan veromarkoilla omia Saksan pankkeja ja pelastaa niitä kun Katainen jakaa rahaa
suomalaisten veronmaksajien taskusta.
Kun Merkel saa nyt säästettyä Saksan veromarkkoja suomalaisten kustannuksella, Merkel on jo nyt aloittanut laajat metalliteollisuuden tukitoimet Saksassa jossa valtio tukee mm. telakoita,
ja Saksan telakat tulevat viemään laivatilaukset Suomesta ja Merkel kiittää kun oma työttömyys vähenee ja Suomen kasvaa:
Jyrki Katainen on EU:n arvostetuin ministeri koska hän on arvostetuin,
toteaa Merkel. Englannin pääministeri Cameron on samaa mieltä, Lontoon
Cityn pankit on pelastettu ilman että Cameronin pitää käyttää siihen verorahoja.
Sarkozy ylistää Kataista maasta universumin keskipisteeseen asti, koska Ranskan rahoja ei tarvitse käyttää Pariisin pankkien pelastamiseen.
Kaikki ovat sitä mieltä että Katainen ja Rehn ja Stubb ovat erinomaisia
asioiden junailijoita EU:ssa kun raha-avut pyörivät kivasti.
KOSKA HÄN JAKAA LAPIOLLA SUOMEN RAHOJA- KatainenJAsivuraide
Katainen ON NIIN epäARVOSTETTU EU-MINISTERI, ETTÄ HÄNTÄ EI ENÄÄ KUTSUTA KOKOUKSIIN KUTEN LUXEMBURGIIN PERJANTAINA,
mutta häntä vaaditaan panemaan suomalaisten verorahat EU-peliin.
Kataista ei kutsuttu salaiseen Luxemburgin kokoukseen tilanteen jännittyneisyyden takia. Kataista ei haluta kuunnella. Halutaan,
että Rehn ja Katainen pakottavat Suomen veronmaksajat Saksan ja Ranskan ja Englannin pankkitappioiden maksajiksi, mutta Kataisen puheita ei kukaan halua kuunnella.
Salainen luottamuksellinen kokous ilman Kataista Wegen der angespannten Lage wurde für das Treffen in Luxemburg höchste Vertraulichkeit verordnet
Siksi Katainen etenee pimennossa toistellen Rehnin kanssa Barroson porukkojen puheita.
Kreikkaa puristetaan ulos eurorahasta takaisin drakhma-maaksi, drakhma devalvoidaan 30 - 50 prosenttia ja sillä yritetään potkaista Kreikan talous liikkeelle, koska Kreikka joutuu kilpailemaan Turkun liiraa ja pohjois-Afrikan
valuuttoja vastaan.
http://www.spiegel.de/wirtschaft/soziales/0,1518,761136,00.html
Griechenland erwägt Austritt aus der Euro-Zone
Wegen der angespannten Lage wurde für das Treffen in Luxemburg höchste Vertraulichkeit verordnet, nur die Finanzminister und je ein enger Mitarbeiter dürfen kommen. Für Deutschland nehmen Finanzminister Wolfgang Schäuble (CDU) und Finanzstaatssekretär Jörg Asmussen teil. - Pysytään asiassa
Tilanteen hallittu hoitaminen on asian ydin. Muttä sitä te persut ette halua populistista irtopisteiden keruun johdosta tehdä.
- NothingBackAllGone
Pysytään asiassa kirjoitti:
Tilanteen hallittu hoitaminen on asian ydin. Muttä sitä te persut ette halua populistista irtopisteiden keruun johdosta tehdä.
Kataisen hallittu Kreikan jne. hoitaminen tarkoittaa että nämä maat eivät koskaan maksa mitään takaisin. Kaikki on siis hallinnassa on asian ydin: rahat
on heitetty kankkulan kaivoon ja sinne jäävät. Ei mitään turhia irtorahoja tai irtopisteitä kannata kerätä´
sillä johdosta tai putkesta ei kankkulan kaivosta mitään takaisin saa.
LUULEEKO JOKU ETTEI KANSAINVÄLISESTI (tai Soini tai Matti Putkonen) tiedä tätä asiaa. Vain Katainen on Stubbin kanssa jäänyt pieneen eurointoilijoiden kabinettiin ja uskoo tai toivoo.
Tutkimuslaitos IFO, Kreikka ei koskaan maksa mitään takaisin
http://www.thelocal.de/national/20100428-26839.html
Ifo's Sinn: Greece will never pay Germany back
Sinn from the influential Ifo economics institute said Wednesday.
The warning came as a new poll showed nearly two-thirds of Germans were opposed to helping Greece, with a majority believing that membership of the EU brought more disadvantages than advantages.
- PSlyöKataisenTestiin
Saksa, Ranska ja Englanti sekä Portugali ovat pitäneet Kataista ja Stubbia pilkkanaan koko ajan,
Katainen ei ole tiennyt, että Portugalilla on yllin kyllin kultaa varastossa,
josta se voisi maksaa velkansa.
Katainen ei tiedä Portugalin tukipaketin ehtoja tarkasti eikä sen perusteita,
vaan reissailee kavereitten kanssa Euroopassa toistamalla mantraa,
mitä jos... entä jos ... sitä sun tätä.
Tässä meillä on pääministeriehdokas, joka on EU:ssa pihalla ja muiden johdateltavina ja yleisen pilkanteon kohteena seläntakana.
Portugalilla on määräämättömästi kultaa jonka saksalaispoliitikot haluvat myyntiin mutta Katainen ei tiedä EU:n talousasioista yksityiskohtia
http://www.balkans.com/open-news.php?uniquenumber=104310
Barthle urged Portugal to consider selling some of its gold reserves to ease its debt problems - Säälittävää
Ei tässä muut pidä pilkkanaan kuin sinä ja vieläpä itseäsi. Taito sekin.
- PSselvittääSotkun
KUN KATAINEN EI PYSTY tulee tilaisuus Soinille ja Perussuomalaisille.
Saksan IFON:n johtaja Perussuomalaisten linjoilla: KREIKKA POIS EUROSTA JA OMA RAHA TILALLE NIIN PÄÄSTÄÄN VÄHIMMILLÄ ONGELMILLA, TUKI LOPPU HETI.
Perussuomalaisten paikka on nyt selvittää EU:n kriisi. Saksan taludellisen tutkimuslaitoksen IFO:n johtaja Hans-Werner Sinn kertoo, että ylivelkaantuneen maan Kreikan poistuminen eurorahasta drakhmaan on VÄHITEN PAHA KEINO RATKAISTA RAHAUNIONI EURON ONGELMAT.
Asetelma on siis selvä, kun tärkein EU-maa alkaa tällaiset keskustelut. Heikkojen ei-vientituotteita omaavien maiden on lähdettävä euroalueesta ja Portugalin on myös otettava itselleen takaisin escudo.
http://www.spiegel.de/wirtschaft/soziales/0,1518,761266,00.html
Ifo-Präsident Hans-Werner Sinn ist der Ansicht, dass für das hochverschuldete Land der Austritt aus der Währungsunion das kleinere Übel wäre.
IFO on Saksan tärkeä taloustutkimuslaitos
http://www.cesifo-group.de/portal/page/portal/ifoHome - Soinin haastattelu
SOINI pääpörssilehti WALL STREET JOURNALIN (USA) haastattelussa
Alkuperäinen artikkeli Soinin haastattelusta (käännös alla viitteenä), ideana on se, että katais-tyypit panikoivat, "autettavat" maat eivät halunneet apu ja tukea, koska tuki valui ulkomaisiin pankkeihin ei heille,
ja poliitikoista kaikki eivät ymmärrä tätä.
RAHA EI TUKIPAKETEISSA MENNYT KURALLA OLEVIIN VALTIOIHIN VAAN EUROOPAN KESKUSPANKIN KAUTTA YKSITYISPANKKIEN HOLVEIHIN JA SIJOITUSRAHASTOIHIN. Jotkut poliitikot ymmärsivät tämän
toiset
vain panikoivat ja tekivät kuten käskettiin, käteinen tänne.
Lisäksi autettavat maat eivät halunneet "apua" vaan ne halusivat todeta lainaajapankkien
ahdinkon ja antaa lainaajapankkien saada takkiinsa tappiot.
http://online.wsj.com/article/SB10001424052748703864204576310851503980120.html
Some politicians understood this; others just panicked and did as they were told.
The money did not go to help indebted economies. It flowed through the European Central Bank and recipient states to the coffers of big banks and investment funds.
Further contrary to the official wisdom, the recipient states did not want such "help," not this way. The natural option for them was to admit insolvency and let failed private lenders, wherever they were based, eat their losses.
asdf
Suomennos
http://keskustelu.suomi24.fi/node/9856138
Lukekaa ja koettakaa ymmärtää lukemanne (linkit ja loppupuolella käännös)
http://keskustelu.kauppalehti.fi/5/i/keskustelu/thread.jspa?messageID=4638067� - IllusionistiKatainen
Ei ole olemassa mitään hetkellistä tukea, on vain valhe.
http://www.aamulehti.fi/cs/Satellite/Kotimaa/1194677993995/artikkeli/soini talouslehti wall street journalissa hetkellinen tuki kriisimaille on musta valhe.html
Soinin mukaan hetkellisen tuen myöntäminen Kreikalle, Irlannille ja Portugalille on pelkkä illuusio, suurempi kuin valkoinen valhe. - Nahkurin orsilla
Paavi Lipponen, kallispalkkainen kaasuputkikonsultti lähtee neuvomaan puoluejohtajia.
Mitenkä kävi itselle, kun asiat eivät pysynyt handussa, vaan menetit pelin -puhun niin totta kuin osaan- kepu johtajalle. Lipponen kepui Georg.G Bushia aikamme suureksi valtiojohtajaksi. Tosin Pohjois-Afrikan ja Lähi-Idän kehitys on kaatamassa diktatuureja, jonka siemen kylvettiin Irakiin hyökkäyksellä, ettei Lipponen ihan vääräss tainut olakkaan silloin. - Yks kaks kol
Katainen ilmoitta jatkoonpääsijät.
- PersuVuosi2011
KATAISEN RÄMETTYNEEN KOKOOMUKSEN TUKEMA KREIKKA: VERONKIERTO SITÄ TASOA, ETTÄ MAASSA EIVÄT APTEEKKARIT
VARAKKAAT INSINÖÖITOIMISTOYRITTÄJÄT JA LAKIMIEHET EIVÄT MAKSA VEROA, KOSKA MUKA JÄÄVÄT 12 000 EURON PIENTULORAJAN ALLE.
KREIKASSA ON VAIN NOIN 4000 HENKILÖÄ, JOTKA MAKSAVAT VEROA
YLI 100 000 EURON TULOISTA (mahtaako varustaja onanis kuulua heihinkään).
Tuki-Katainen joutunee tekemään hallituksensa SDP:n Vihreiden ja Rkp:n kanssa. Tällaista ei suomalainen katso Välimeren maiden meininkiä
jota täältä tuettaisiin, ei suomalainen kansanliike perussuomalaiset.
Kun EU-ministerit kokoontuvat salassa ja kieltävät sen on tilanne naurettava.
Kreikan velka on 340 miljardia joten tämä maa ei tätä velkataakkaa pysty kantamaan. Budjettivaje on megalomaaninen 10,5 prosenttia ja lainoista joutuu maksamaan 14 prossenttia korkoa.
Ja lyhyistä 2 vuoden lainoista 20 prosenttia.
Kukaan ei usko Kreikan selviävän.
*** 70 prosenttia yrittäjistä EI MAKSA KREIKASSA VEROA koska he ovat
rutiköyhiä muka, satusetiä kyllä. Valtio katselee vierestä kun varakkaat
yrittäjät insinöörit, apteekkarit ja lakimiehet kertoilevat satuja että ansaitsevat alle 12 000 euroa vuodessa.
Virallisen tilaston mukaan Kreikassa on runsaat 4000 henkilöä jotka maksavat veroa yli 100 000 euron tulosta, mikä vitsi.
Valtio katselee kun siltä varastetaan 30 miljardia euroa verotuloja vuosittain.
Mutta paitsi valtioilta myös luotottajilta tämä viedään. Valtio on täytetty duunareilla, neljännes työtätekevistä palvelee valtiota.
http://blog.zdf.de/zdfdasblog/2011/05/09/griechenland-hoffnungslos/
Wenn sich die Finanzminister Europas freitags nach Börsenschluss treffen und eine Krisensitzung dementieren, ist das mehr als lächerlich. Insgesamt schätzen Experten die Schulden Griechenlands auf etwa 340 Milliarden Euro - wie soll dieses kleine Land diesen Berg jemals abtragen? Das Staatsdefizit im letzten Jahr betrug 10,5 Prozent. Athen muss derzeit 14 Prozent auf 20-jährige und sogar 20 Prozent Zinsen auf zweijährige Anleihen zahlen. Niemand glaubt, dass Athen aus eigener Bonität noch Geld an den Finanzmärkten bekommt.
Über 70 Prozent der griechischen Freiberufler zahlen praktisch gar keine Steuer, denn sie liegen unter dem Grundfreibetrag von 12.000 Euro. Das sind doch Märchen! Vermögende Rechtsanwälte, Ingenieure und Apotheker versteuern ein Einkommen unterhalb der Armutsgrenze - und der Staat schaut zu. Es soll offiziell überhaupt nur ein bisschen mehr als 4.000 Steuerzahler geben, die über 100.000 Euro versteuern – in ganz Griechenland. Das glaubt doch niemand. So werden pro Jahr geschätzte 30 Milliarden Euro dem Staat, aber eben auch seinen Gläubigern vorenthalten. Geschätzte eine Million Griechen sind beim Staat beschäftigt, also fast ein Viertel aller Arbeitenden. - PersuVuosi2011
Kataisen kokoomuksen puuhien seurausta:
KREIKKAA UHKA KLASSINEN KAKSOISKRIISI: saadakseen rahaa on kiristettävä, jolloin kasvu muuttuu romahdukseksi, johon tarvitaan lisää rahaa EU:lta jolloin on kiristettävä lisää ja saatava lisää rahaa EU:lta jne.
Kreikkaa uhkaa kaksoiskriisi On naurettavaa väittää Kreikka-kriisiä nopeasti ratkaistuksi. Kun Kreikka säästää,
saadakseen lisärahaa EU:lta
tämä säästö romuttaa maan talouden ja estää pienimmänkin talouskasvun
eli talous romahtaa avun (valmistelevan kiristyksen) takia
jolloin kierre on valmis: on haettava lisää tukea EU:lta jotta voidaan maksa ne maksut, jotka menetetään kun EU vaatii kiristystoimia talouteen.
http://www.spiegel.de/wirtschaft/soziales/0,1518,761503,00.html
Griechenland steckt in einem gewaltigen Dilemma: Das Land muss sparen, um weiter Hilfe der Euro-Partner zu bekommen. Doch die Radikalkur würgt das Wirtschaftswachstum ab - und macht damit neue Schulden notwendig. Die Hoffnung auf ein rasches Ende der Krise war naiv. - PersuVuosi2011
Katainen jakaa Suomen rahaa tuhlareille Irlanti,
Kreikka Espanja Portugali
Printtaa itsellesi ja katso koko kauheus minkä Kataisen porukat salaavat
tai jota ne välttelevät:
BUDJETTIALIJÄÄMÄKUNINKAILLE
http://www.spiegel.de/fotostrecke/fotostrecke-57391.html
valtionvelkakeisareille avustusta
http://www.spiegel.de/fotostrecke/fotostrecke-57391-2.html - LuovuusPuuttuu
KATAISEN OLISI PITÄNYT JO VUOSI SITTEN JÄTTÄYTYÄ KREIKAN TUKIEN ULKOPUOLELLE kun näki että Englanti, jossa Lontoon Cityn pankeilla on suuret monikymmenkertaiset Suomeen verrattuna, velkataakat Kreikassa,
kun näki että Englanti ei tule tukemaan Kreikkaa eikä välitä,
vuosi sitten olisi voinut sanoa: JÄÄMME YHDESSÄ ENGLANNIN KANSSA POIS KREIKKAtuesta (ja sitten myöhemmistä automaattisesti), kukaan ei olisi kiinnittänyt huomiota asiaan, mutta Kataisella on huonot avustajat ja hänen oma aikansa kuluu matkusteluun ja Eu-herrojen pelkäämiseen ja sanan jees jees jeeeees -lausumiseen.
Euroalueen tukeen on ehdottomasti liitettävä koko maailma, kyse ei ole euron kriisistä vaan pankkien. Kataisen porukat eivät ole tehneet tätä vaan alkaneet
jakaa takuita ja nostaneet jo nyt Suomen korkoja
(kun avustetaan kriisimaita odotetaan, että kriisimaiden korot
laskevat
ja että takaajien korot nousevat, SUOMALAISET MAKSAVAT SIIS JO NYT KOROISSAAN KATAISEN PORUKAN TÄHÄN ASTI ANTAMIA KREIKKA JNE.
TAKUITA)
JOS kun vielä nämä kolme horjuvaa lisämaata Irlanti, Portugali ja Espanja sortuvat, niissä olevat pankkilainat ovat jotain
400 miljardia euroa ympäri maailmaa,
niin tätä ei maksa enää Saksa
ei euroalue, ei EU vaan tukemiseen tarvitaan koko maailma ehkä
koko maailmankaikkeus myös
mustan aukon asukkaat on otettava mukaan paikkaamaan tätä
aukkoa
http://www.spiegel.de/wirtschaft/soziales/0,1518,761209,00.html
Kommen auch die anderen drei derzeitigen Wackelkandidaten in arge Nöte, wird es für deutsche Banken richtig brenzlig. Allein die hiesigen Finanzinstitute haben an Regierungen, Banken und Unternehmen in Irland, Portugal und Spanien Kredite in Höhe von rund 400 Milliarden Euro vergeben. Leiden diese unter ähnlichen Folgen wie Griechenland, reichen selbst gigantische Rettungspakete der Bundesregierung nicht mehr. Und wie gesagt: Nicht nur Deutschland ist betroffen, sondern Kreditgeber in aller Welt. - Nouse Taisteluun nyt
suomalaiset
työtätekevät, veronmaksajat
KATAINEN MOKASI VUOSI SITTEN KESÄKUUSSA 2010
HÄN ALLEKIRJOITTI EUROSTOLIITON HUUMASSAAN VÄLIAIKAISEN
TUKISOPIMUKSEN.
Pyydän kohteliaimmin, että syötätte jokaiselle rämettyneen eurostokiimaisen kokoomuksen kannattajalle kunnioittaen tämän KATAISEN VUOSI SITTEN 2010 ALLEKIRJOITTAMAN
VÄLIAIKAISEN TUKISOPIMUKSEN JOSSA SIIS KATAISEN ALLEKIRJOITUS
ON SIVULLA 27
Katainen myi Suomen eurostoliiton herroille
Kymmenen syytä miksi Englannin ei pidä tukea Portugalia ja muita,
ja nämä voi otaa myös Suomen linjaksi
http://www.efsf.europa.eu/attachments/efsf_framework_agreement_en.pdf - Nouse Taisteluun nyt
Yllä mainitu kymmen syytä miksi Englannin ei pidä tukea Portugalia ja muita,
ja nämä voi otaa myös Suomen linjaksi
antakaa nekin myös Kataisen kokoomuslaisille:
http://blogs.telegraph.co.uk/news/danielhannan/100084220/ten-reasons-why-britain-shouldnt-join-the-portuguese-bailout/ - Vastuunkanto kok
Persut eivät puhu seurauksista mitään, jos Portugalin tukipakaetti ta vakausrahasto kaadetaan.
Melko vastuutonta. Ei tässä kukaan hyväksy ilmaisen rahan antamista, mutta tilanne on saatava hallitusta hallintaan. Siihen ei persut halua. - muutama kysymys
Ja mikä jumalan sana on se että euro pelastuu vaikka tukipaketti hyväksyttäisiinkin? Kuinka monta kertaa Kataisen mukaan ekan tukipaketin jälkeen markkinavoimista on saatu niskalenkki? Moneenko eri pankkien stressitestikierrokseen Katainen on ollut tyytyväinen/erittäin tyytyväinen? Ovatko eri vaihtoehtojen ennakoidut vaikutukset puhdasta spekulaatiota?
- Persut vastuuttomia
Kyllä niistä on saatu niskalenkki ja pysyvällä vakausmekanismilla asiat hoietaan hallitusti.
Persujen toiminta johtaisin kaokseen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa
Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol2574156Stefu haikailee
Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.2643394Harmi mies ettet arvostanut
Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku1541771Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!
Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde251630Lavrov väläyttelee WW3:sta
Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,2961411Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?
Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?132910Voiko hyvää omatuntoa ostaa?
Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo235851en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va115808Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe17773