PERSUT KÄRÄJILLÄ

Uusien kansanedustajien historiasta on paljastunut mielenkiintoisia rikostuomioita.


Lain nurja puoli on tullut tutuksi osalle uudesta eduskunnasta, kirjoittavat Aamulehti ja Turun Sanomat.

Eniten tuomioita lehdet löysivät Vantaalta eduskuntaan nousseelta Mika Niikolta (ps.). Hän on nuoruusiällään 1980- ja 1990-luvuilla ollut neljä kertaa käräjillä erilaisista pikkurikoksista.

Perussuomalaisten varapuheenjohtaja Pentti Oinonen on lehtien selvityksen mukaan tuomittu vuonna 1989 törkeästä rattijuopumuksesta ja kolme vuotta myöhemmin ampuma-aserikoksesta.

Lehdet selvittivät nykyisten kansanedustajien rikostaustaa. Aiemmin julkisuudessa olleiden tuomioiden lisäksi selvisi, että esimerkiksi ulkomaalaispuheillaan kohahduttanut Teuvo Hakkarainen (ps.) on tuomittu haaskauksesta ja kulkuneuvon luovuttamisesta juopuneelle.

Harvinainen tuomio haaskauksesta langetettiin vuonna 1985 luvattoman puunkaadon vuoksi.

–Se tehtiin juhannusyönä, kun kaadettiin humalassa vähäsen puita, tuolloin metsurina työskennellyt Hakkarainen kertoo.


STT -

AL: Hakkaraisella outo tuomio – "kaadettiin humalassa vähän puita"
Lausunnoillaan huomiota herättäneen kansanedustaja Teuvo Hakkaraisen (ps) taustalta löytyy vuonna 1985 annettu erikoinen tuomio "haaskauksesta", kertoo Aamulehti.
1082
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Olisit tehnyt listasta täydellisen ja listannut muidenkin kykypuolueiden saavutukset saman tien.

Äänestä

Ehdollista, pahoinpitelyjä...

Kokoomuksen Eero Lehti on Aamulehden mukaan tuomittu vuosien 1984-1986 tapahtumista. Hänen rikoksensa oli ennakkoperintälain rikkominen ja sosiaaliturvamaksujen laiminlyönti.

Keskustan kansanedustaja Sirkka-Liisa Anttila (kesk) on saanut vuonna 1965 puolen vuoden ehdollisen vankeusrangaistuksen. Tuomio tuli perättömästä lausumasta veljen oikeudenkäynnissä.

Jan Vapaavuori (kok) on saanut puolentoista kuukauden ehdollisen vankeustuomion pahoinpitelystä vuonna 1983. hän sai seuraavana vuonna myös päiväsakkoja varkaudesta.

Harri Jaskarin (kok) kontolla on laiton uhkaus vuodelta 2004. Käräjäoikeuden mukaan Jaskari oli lähestynyt ex-naisystäväänsä veitsi kädessä ja uhannut tappaa hänet. Tuomio laittomasta uhkauksesta oli 55 päiväsakkoa.

Kimmo Sasi (kok.) sai Käräjäoikeuden tuomion, 70 päiväsakkoa, vuonna 2007. Tuomio tuli liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja kuolemantuottamuksesta.

http://www.mtv3.fi/uutiset/kotimaa.shtml/2011/05/1323685/lehdet-loysivat-uudesta-eduskunnasta-varikasta-rikostaustaa

Äänestä

Kimmo Sasin huulet sinistyivät liikennetapponsa seurauksena. Unikin on maittanut sen jälkeen - nukahtelee kesken kokousten.
Miten tuollainen jäärä on pantu suurten Suomea koskevien asioiden selvittäjäksi?
Sasi on salahurri ja on ärkkopeläisempi, kuin kukaan ärkkopeen edustaja! Noh, ehkä videoruusua henkkasutturaa lukuunottamatta - ämmät ovat ämmiä, varsinkin nuo "me ruotsalaiset"!

Äänestä
  • Missä Soini - siellä rötös ja poliittinen petos!

    Äänestä

on sakki jolta löytyy monenlainen tkki. Soini on sanonut ettei riviin mahdu tuomion saaneet, mutta lähes 80% jengistä on ollut tuomiolla.

Äänestä

Sitten vielä häpäisevät korkea "kyltyriä"kakenlaisella rakentavalla ruumiillisella työnteolla. Eivätkä ripustele ruotsin kuninkaan kuvia kodinsa seinille. Vallan kauheita nuo persut. ( keksikkee vielä lissee mine löyvvä just nyt enänpee ).

Äänestä

Puunkaadostako Hakkarainen joutui käräjille??


En anna periksi 3 = hakusana

Äänestä

Ajanut partaansa puhumattakaan vaatetuksesta, mutta tanssia vain pitää.

hakusana Tanssii ähkien kanssa

Äänestä
  • Persurötös - pyhä rötös.
    Timo pesee kaiken puhtaaksi.
    Emen!

    Äänestä

Soinismi - rötöstelyä ja vastuunpakoilua.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


TEKEVÄLLE SATTUU kirjoitti:

Uusien kansanedustajien historiasta on paljastunut mielenkiintoisia rikostuomioita.


Lain nurja puoli on tullut tutuksi osalle uudesta eduskunnasta, kirjoittavat Aamulehti ja Turun Sanomat.

Eniten tuomioita lehdet löysivät Vantaalta eduskuntaan nousseelta Mika Niikolta (ps.). Hän on nuoruusiällään 1980- ja 1990-luvuilla ollut neljä kertaa käräjillä erilaisista pikkurikoksista.

Perussuomalaisten varapuheenjohtaja Pentti Oinonen on lehtien selvityksen mukaan tuomittu vuonna 1989 törkeästä rattijuopumuksesta ja kolme vuotta myöhemmin ampuma-aserikoksesta.

Lehdet selvittivät nykyisten kansanedustajien rikostaustaa. Aiemmin julkisuudessa olleiden tuomioiden lisäksi selvisi, että esimerkiksi ulkomaalaispuheillaan kohahduttanut Teuvo Hakkarainen (ps.) on tuomittu haaskauksesta ja kulkuneuvon luovuttamisesta juopuneelle.

Harvinainen tuomio haaskauksesta langetettiin vuonna 1985 luvattoman puunkaadon vuoksi.

–Se tehtiin juhannusyönä, kun kaadettiin humalassa vähäsen puita, tuolloin metsurina työskennellyt Hakkarainen kertoo.


STT -

AL: Hakkaraisella outo tuomio – "kaadettiin humalassa vähän puita"
Lausunnoillaan huomiota herättäneen kansanedustaja Teuvo Hakkaraisen (ps) taustalta löytyy vuonna 1985 annettu erikoinen tuomio "haaskauksesta", kertoo Aamulehti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu