Hyvä puolustus Suomella joo.Ja sitä on sitten hehkutettu ,mutta vuodesta toiseen Suomelta puuttuu maalintekotaito. Harvoin peliä voitetaan yhdellä maalilla. Miksi Suomessa ei vieläkään arvosteta viimeistelyn osaajia ,vaikka sehän on juuri ainut asia ,joka pelin voittajan ratkaisee.Maalimäärä. Miksi ei voida ottaa opiksi ja suosia kavereita ,joilla pää kestää tehdä paikasta maali. Näyttää siltä ettei suomalaiset osaa edes lainkaan nostaa kiekkoa maaliin sinne ,missä on tilaa vaan ronkitaan ja sorkitaan ja lämitään maannuoliaisia sinne päin ja vain onni ja tuuri ratkaisee meneekö kiekko maaliin. Muissa joukkueissa tuntuu olevan ne tarvittavat viimeistelijät. Olli Jokinen ,jonka ansiota oli Suomen viimeinen arvokisamitali sai pelata neloskentässä pienellä peliajalla. Ei ole ihme ,että kaveri turhautui ja päätti lopettaa maajoukkueuranasa.
Mieleeni tulee myös kausi ,jolloin sm-liigassa pelasi pitelemätön ketju Rintanen-Kallio-Nurminen. Tämän ketjun peli toimi koko kauden ja siinä oli uskomaton kemia. Nurminen mätti runkosarjassa tuona vuonna 41 maalia ja valittiin myös parhaaksi pelaajaksi,mutta kuinkas kävikään. Kisoihin otettiin mukaan Rintanen ja Kallio ja kolmanneksi ketjuun istutettiin Antti Aalto ,jolle kahden viivan syöttö tuotti ongelmia ,kun kaveri ei ollut ehtinyt sitä harjoitella nhl.ssä. Eli maaginen ketju rikottiin ja kovin maalintekijä (joka pisti muuten nätisti ranteella yläkulmaan) jätettiin pois joukkueesta.
Suomalaisten pitäisi todella harjoitella viimeistelyä ja valmentajien pitäisi arvostaa sitä tietenkin enemmän. Muuten saamme odotella kiekkokultaa Suomeen ikuisesti.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Ja Nurminen oli MM-tason pelaaja varmuudella.
Pelasihan hän NHL:ssäkin yhden ok kauden.
Nurminen teki 3 maalia 6 ottelussa vuoden 97 MM-kotikisoissa, ei huonosti mutta missasi kaksi viimeistä ottelua saaden pahan peukalovamman.
Onko tosiaan muka Suomella paras saatava joukkue jalkeilla? Nyt on voitettu suoraan ainoastaan tanska ja vain yksi todellinen kiekkomaa on kohdattu ja sille hävitty. Todellisia potentiaalisia mitalimaita kun on niin vähän ja tässä luettelo:Kanada,Venäjä,Tsekki,Ruotsi,Usa,Suomi ja ehkäpä Slovakiankin voi vielä mukaan laskea tänä päivänä yhtä hyvin kuin Suomenkin. Totuus suomalaisten maalintekotaidosta Saksaa vastaan on ,että Suomi sai vain yhden (peliajalla)tehdyn maalin. Ensimmäisen ohjasi saksalainen maalin edestä omiin.Toinen suomalaisten maali pomppasi saksalaisen jalasta suomalaisen kypärän kautta maaliin .Kolmas maali oli hieno tehty maali Suomelta, mutta ainut.Viimeinen Ruudun munkkimaali kimposi saksalaispelaajasta maalin sivurautaan ja siitä molarin kautta maaliin. Eli tänään oli Tuuria ja onnea mukana.En vaan usko että todellisia kiekkomaita voitetaan tuurilla. Ärsyttää jotenkin noiden kommentaattoreiden jatkuva kehuminen kuten esim. eka maali oli muka juuri oppikirjan mukaan suoritettu hieno maali,vaikka oli puhtaasti Saksan oma maali. Ei todellakaan voi odottaa menestystä tänäkään vuonna.
hieno kommentti sulta tuurilla ei pärjätä
onnistumisprosentti maalinteossa pitää saada PALJON paremmaksi.