Sasin silmät räpsyy ja nykii

pol.analyytikko

Sasi on saanut haasteellisen tehtävän. Kestääkö mies haasteen, jää nähtäväksi. Ensimmäisen päivän jälkeen Sasin silmät räpsyivät ja nykivät enemmän kuin koskaan. Mitä tapahtui Sasin Portugal-tukipakettityöryhmän ensimmäisessä kokouksessa mikä sai miehen niin pois tolaltaan?

Tässä muutamia hajahuomioita kokouksen kulusta:

- Torstain tapaamisessa puolueiden oli tarkoitus kertoa, millaisia ehtoja niillä mahdollisesti on Portugalin tukipaketin ja muiden vakausjärjestelyjen hyväksymiselle. Vasemmistoliiton puheenjohtajan Paavo Arhinmäen mukaan kokouksessa ei kuitenkaan parin ensi tunnin aikana päästy vielä lainkaan poliittiseen keskusteluun.

- Arhinmäen mukaan on mahdoton arvioida, saadaanko ryhmässä tukijärjestelyihin kanta, jolle löytyy eduskunnassa enemmistö. Se riippuu hänen mielestään siitä, pysyvätkö puolueet vaaleja edeltäneissä kannoissaan vai muuttuvatko ne. Vasemmistoliitto ei Arhinmäen mukaan Portugalin pakettia tue.

- Kokouksen jälkeen keskustan Mauri Pekkarinen totesi, että puolue jättää työryhmän. Hänen mukaansa keskusta voi kuitenkin palata keskusteluihin, kunhan uuden hallituksen puolueet ovat päässeet keskenään sopuun.

- Perussuomalaisia työryhmässä edustava Pietari Jääskeläinen vahvisti työryhmän kokouksen jälkeen, että puolue ei hyväksy tukijärjestelyjä ja aikoo äänestää niitä vastaan. (STT)

-------------------

Huh-huh...

5

64

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Tuo raportti kokouksen kulusta tekee paremmin ymmärrettäväksi, miksi kepu jätti työryhmän toistaiseksi. Siellähän tuntee olonsa yhtä kiusalliseksi ja ulkopuoliseksi kuin ollessaan vierailulla perheessä, jossa käydään avioriitaa.

      Tokihan mukaansa voisi varata korvatulpat, mutta kiusallista paikalla olo silti on. Parempi kun lähtee pois ja palaa takaisin, kun pahin myrsky on ohi.

      Oma veikkaukseni on, että kepu tulee yksiselitteisesti äänestämään Portugali-paketin puolesta, joten sikälikin paikalla olo tässä vaiheessa on turhaa.

    • Sorosin rahat ??
      • Tupakointikielto

        Jospa Sasin erikoiskommandoryhmä ensin ikään kuin harjoitustyönä neuvottelisi sopuratkaisun tässä eduskunnan tupakointiasiassa. Jos se onnistuu, voitaisiin edetä vaikeampiin kysymyksiin. Jos ei onnistu, Kataisen on parempi heittää hanskat tiskiin.


    • käteis-katanen on PA

      Ei Katainen heitä hanskoja..

      katsos kun Katainen ei tiedä mitä tarkoittaa

      että asiat on hanskassa..

      että mikä on hanska..

      Katainen on etsinyt hanskaa...
      mutta niinistö eikä lipponen ole kertoneet missä hanska on vaan ovat naureskelleet märkäkorva Kataiselle..

      Hanska on hukassa...

      Siellä se on ollut Niinistö ja Lipposen aikaankiin..

      Hanska on hukkasen teillä kulkemassa omia latujaan..

      aina silloin tällöin tulee maksusitoumuksia ja laskuja,
      kun hanska hukkasen teillä reissaa..

      hanska on käynyt Kreikassa ja Irlannissa

      30 miljardia on tullut laskua..
      nyt hanska on menossa Portugaliin, sitten taas uudestaan konkurssissa olevaan Kreikkaan,

      ja sitten tulee toiset 30 miljardia laskua..

      sitten hanska menee Espanjaan ,Italiaan,

      ja sitten tulee taas laskua, mutta ei ole enää varaa maksaa
      hukkasenteillä olevan hanskan matkalaskuja..

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa

      Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol
      NATO
      261
      4183
    2. Stefu haikailee

      Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      265
      3414
    3. Harmi mies ettet arvostanut

      Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku
      Ikävä
      154
      1779
    4. Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!

      Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde
      Suomalaiset julkkikset
      25
      1637
    5. Lavrov väläyttelee WW3:sta

      Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,
      Maailman menoa
      296
      1414
    6. Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?

      Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      132
      920
    7. Voiko hyvää omatuntoa ostaa?

      Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo
      Sinkut
      235
      853
    8. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      115
      819
    9. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      17
      784
    Aihe