Liian myöhäistä, perussuomalaiset

too late

Perussuomalaisten on liian myöhäistä kaataa Portugali-pakettia, uutisoi Business Insider.

Lehti viittaa Barclays-pankin lausuntoon. Pankin mielestä perussuomalaiset eivät voi enää tehdä mitään Portugali-avun estämiseksi.

Barclays laskee, että kokoomus, keskusta, SDP, vihreät ja RKP ovat ilmaisseet todennäköisen tukensa Portugalin auttamiselle, joten valtiovarainministeri Jyrki Katainen (kok.) saanee taakseen riittävän eduskunnan tuen Portugalin apupaketin hyväksymiselle.

Perussuomalaisille kyseessä olisi Barclaysin mielestä kasvojen pelastamisen operaatio, sillä puolueen ei tarvitsisi tukea Portugali-pakettia mutta se voisi silti olla mukana hallitusneuvotteluissa.

Sekä poliitikkojen että professoreiden leireistä on kantautunut näkemyksiä, joiden mukaan Suomi tulisi epäselvästä nykytilanteesta huolimatta hyväksymään apupaketin.

SDP on kuitenkin edelleen suhtautunut asiaan varauksella ja odottaa tietoa siitä, voidaanko sijoittajavastuu jollain tavalla sisällyttää tukijärjestelyihin. SDP:n Erkki Tuomioja kuitenkin oli tänään taipumassa paketin kannalle. Asiasta kirjoittaa Uuden Suomen päätoimittaja Markku Huusko blogissaan.

Vihreät on sanonut kannattavansa Portugalin auttamista, mutta puolueen mielestä toimitusministeristöllä ei ole muuta vaihtoehtoa kuin kieltäytyä kannattamasta pakettia, jos hallitukseen mielivillä puolueilla ei ole asiasta yhteneväistä kantaa.

Myös oppositioon menevä keskusta on vaatinut, että kolmen suurimman on löydettävä yhteinen kanta, jos ne mielivät hallitukseen.

0

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa

        Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol
        NATO
        261
        4183
      2. Stefu haikailee

        Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.
        Kotimaiset julkkisjuorut
        265
        3414
      3. Harmi mies ettet arvostanut

        Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku
        Ikävä
        154
        1779
      4. Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!

        Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde
        Suomalaiset julkkikset
        25
        1637
      5. Lavrov väläyttelee WW3:sta

        Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,
        Maailman menoa
        296
        1414
      6. Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?

        Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?
        Kotimaiset julkkisjuorut
        132
        920
      7. Voiko hyvää omatuntoa ostaa?

        Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo
        Sinkut
        235
        853
      8. en vaan saa häntä pois

        Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
        Ikävä
        115
        819
      9. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

        “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
        Suomi24 Blogi ★
        17
        784
      Aihe