Tukipaketti vai taloussysteemi?

oh, öh

Joskus viime vuosisadan alkupuolella taloussysteemi perustui kultavarantoon. Sen puitteissa ei kuitenkaan voinut jakaa rajattomasti velkaa, eli kasvukin saattoi olla vain rajallista. Piti keksiä joustavampi systeemi, jossa lainaa voidaan jakaa ilman rajoituksia ja saada siten entistä huomattavasti suuremmat korkotuotot.

Nykyinen taloussysteemi perustuukin ilmasta pankkiirien tarpeen mukaan puhallettavaan lainarahaan, jota oikeasti ei ole edes olemassa. Pankkitaikurien hatusta vetäisemä raha kuitenkin maksatetaan takaisin ihan oikealla, työllä ansaitulla rahalla, samoin sen korot, ja tietenkin myös luottotappiot, kun niitä tulee.

Ja joku saa tästä suunnattoman suuren hyödyn.

Se joku ei kuitenkaan ole tavallinen duunari/veronmaksaja, jonka pitää maksaa lainojen lyhennykset, korot ja luottotappiot.

Ei liene epäselvää, kenen puolella kokoomus ja rkp tässä systeemissä ovat.

5

57

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Koruja kaulaan vaan

      Ihan yhtä lailla kultakantaisenkin valuuttajärjestelmän puitteissa saatiin aikaan vuoden 1929 suuri romahdus ja pulakausi. Pankkimiehillä on aina ollut keinot järjestää katteetonta luotonantoa ja puhaltaa kuplia. Ja kansalaisistakin on kivaa kun kaikille riittää rahaa.

    • Niin, noh

      Suuren romahduksen aikana ei vielä ollut "keksitty" keynesiläistä talouspolitiikkaa. Eikä ollut kokemusta suurista romahduksista...

      Tänään pitäisi todellakin jo osata hoitaa valtioiden talousasiat paremminkin.

    • sijoitusmies

      Suuren romahduksen aiheutti juuri Keynesiläinen politiikka. Ensin mokasi keskuspankki pitämällä (mm. Iso-Britannian auttamiseksi) korot liian alhaalla. Kun sitten kupla puhkesi, rahaa ei luotu lisää rahan määrän huomattavan pienenemisen kompensoimiseksi, ja niin seurasi suuri pankkikriisi.

      Mutta: 8 kuukautta pörssiromahduksen jälkeen talous osoitti toipumisen merkkejä; työttömyys oli 6% tasolla jne. Kun Roosevelt & kumppanit alkoivat pelastamaan tilannetta, lama syveni. Juuri sosialistinen politiikka loi uusia ongelmia, joista monia ei ole tähänkään päivään mennessä ratkaistu.

      90-luvun teknokupla ja asuntokupla olivat myös seurausta markkinoihin puuttumisesta. Korkoja eivät päättäneet markkinat, vaan Greenspan ja Bernanke. Ns. "boom and bust"-kierre on pitkälti seurausta tästä.

      Suosittelen lukemaan Milton Friedmanin ja Thomas Sowellin kirjoituksia aiheesta.

    • Väärin sammutettu

      Rooseveltista tuli presidentti vasta maaliskuussa 1933, jolloin pörssiromahduksesta oli kulunut jo runsaat kolme vuotta. Osakekurssitkin olivat ehtineet saavuttaa pohjansa edellisenä vuonna.

      En ihmettele, että Friedman & kumppanit mielellään yrittävät pistää syyt FDR:n niskoille, kun laman taustalla on 20-luvun republikaanien antaa-mennä politiikka. New Dealin käynnistystoimet aiheuttivatkin yhtä ja toista ongelmaa, mutta romahduksen aikana ja suuren laman syntyessä Roosevelt oli vain osavaltion kuvernööri.

    • sijoitusmies

      Kirjoitin syystä "Roosevelt & kumppanit". FDR:n edeltäjähän aloitti toimet laman torjumiseksi, huonolla menestyksellä. Myöskään FDR:n toimet eivät lamaan purreet, käänne tapahtui käytännössä vasta kun WW2 alkoi.

      On myös huomattava että "antaa mennä"-politiikka teki USA:sta aikanaan maailman ylivoimaisesti rikkaimman maan. Missä muualla sekä ns. rikkailla että ns. köyhillä meni paremmin? Suuri lama oli tavallaan käänne. Se tulkittiin väärin ja sitä käytettiin syynä toteuttaa se mitä poliitikot halusivat: vallan siirto yksityisiltä ihmisiltä ("markkinoilta") valtiolle.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa

      Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol
      NATO
      261
      4192
    2. Stefu haikailee

      Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      265
      3423
    3. Harmi mies ettet arvostanut

      Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku
      Ikävä
      154
      1785
    4. Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!

      Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde
      Suomalaiset julkkikset
      25
      1640
    5. Lavrov väläyttelee WW3:sta

      Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,
      Maailman menoa
      296
      1417
    6. Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?

      Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      132
      923
    7. Voiko hyvää omatuntoa ostaa?

      Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo
      Sinkut
      235
      855
    8. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      115
      822
    9. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      17
      785
    Aihe