Entäpä jos Esko Aho olisi valittu

presidentiksi?

Myöhäistä tietenkin katua nyt mutta eräs nuori kokoomuslainen pohdiskelee asiaa blogissaan. On syytäkin, sillä Holkerin asettuminen (salaa) Tarja halosen taakse, ratkaisi vaalit Halosen hyväksi.

Entäs nykyinen hallituskuvio, sinipunan rakentaminen? Eikö kannattaisi jo viisastua Suomessakin ja olla yrittämättä moisia perverttejä sekasikiö-hallituksia? Ruotsissa on porvarihallitus ja rauha maassa.

Tarja Halonen kertoo Suomen Kuvalehdessä olevansa pahoillaan siitä, että häntä ei enää kaivata EU:n huippukokouksiin, vaikka hänen Venäjä-suhteistaan ovat ennen hyötyneet kaikki. Halosen kommentit ovat monella tapaa erikoisia.

Erikoisia Halosen kommentit ovat siksi, että ne osoittavat Halosen jääneen 70-luvun henkiseen ilmapiiriin. Silloinhan Suomen presidentin oli hyvin tuloksekasta korostaa omien Venäjä-suhteiden hyödyllisyyttä ja ainutlaatuisuutta. Nyt on toisin, sillä varsinkin EU:n näkökulmasta on aika samantekevää, millaiset Venäjä-suhteet yhden pienen jäsenmaan presidentillä on. EU on Venäjälle paljon tärkeämpi kuin Halonen näyttää hahmottavan.

Halonen yliarvioi oman merkityksensä Venäjän näkökulmasta. Ehkä se johtuu siitä, että hänen merkityksensä on kotimaanpolitiikassa ja EU-politiikassa hiipunut. Venäjästä on tullut hänelle ykkösluokan toiminta-areena, eikä hän tunnu ymmärtävän, että vaikka hänen näkökulmastaan Venäjä on tärkeä, ei hän ole Venäjän EU-suhteiden kannalta oleellisin henkilö. Moni, moni muu EU:n päätöksentekijä on Venäjälle paljon tärkeämpi.

Tarja Haloselle ei aiemmin katettu EU-huippukokouksissa lautasta siksi, että hänen suhteensa itäiseen naapuriin olisi koettu poikkeuksellisen hyödyllisiksi vaan siksi, että hän halusi välttämättä osallistua. Se on inhimillistä, kuten myös se, että oman kalenterin hiljeneminen harmittaa.

Tarja Halonen olisi kuitenkin voinut tehdä monta asiaa presidentin tehtävässä toisin. Ennen kaikkea hän olisi voinut kasvaa YYA-Suomesta 2010-luvun länteen ja itään suhteita luovaan Suomeen. Hän olisi myös voinut panna omat mieltymyksensä syrjään ja toimia Suomen etuja ajavana presidenttinä kaikkiin ilmansuuntiin.

Minä äänestin Tarja Halosta hänen ensimmäiselle kaudelleen. Olin iloinen Tarjan voitosta. Jälkikäteen ajateltuna hän olisi kuitenkin voinut toimia Suomen länsi-integraation kannalta rakentavammin. Ja nyt vaikuttaa siltä, että ehkä Esko Aho olisi kuitenkin aikanaan ollut parempi valinta.

http://www.vesahack.net/

1

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ristusperkele

      Kaikki mihin Aho on tarttunut, on aikaa myöten muuttunut arvottomaksi. Esim. Hiihtoliitto ja Nokia. Onneksi Ahoa ei valittu.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa

      Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol
      NATO
      261
      4183
    2. Stefu haikailee

      Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      265
      3414
    3. Harmi mies ettet arvostanut

      Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku
      Ikävä
      154
      1779
    4. Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!

      Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde
      Suomalaiset julkkikset
      25
      1637
    5. Lavrov väläyttelee WW3:sta

      Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,
      Maailman menoa
      296
      1414
    6. Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?

      Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      132
      920
    7. Voiko hyvää omatuntoa ostaa?

      Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo
      Sinkut
      235
      853
    8. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      115
      819
    9. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      17
      784
    Aihe