Mitätön Halonen ei edes yritä avata sitä, osaltaan. Kyky puuttuu täysin.
Mikä tämä yksi porukka on?
- Perussuomalaiset.
Keskustan edustaja Mauri Pekkarinen oli tänään Yleisradion aamutelevision haastattelussa samoilla linjoilla Antti Kaikkosen kanssa:
- Ei voi olla, että rakennetaan neljäksi vuodeksi erikseen hallitus kaikkia muita asioita varten. Sitten on tämä toinen ryhmä, jonka avulla ratkaistaan tämä yksi kysymys, Pekkarinen sanoi.
Puolueen puheenjohtaja, toimitusministeristön pääministeri Mari Kiviniemi sanoi eilen, että hän hyväksyy luopuvan hallituksen esittävän Portugali-tuen ratkaisua suurelle valiokunnalle.
Hän on kuitenkin ilmoittanut olevansa esteellinen sillä hetkellä, kun ministeristö esittelee asian valiokunnalle. Näin kannan esityksen tekisi virkaa tekevä valtiovarainministeri Jyrki Katainen.
Suuren valiokunnan puheenjohtaja Erkki Tuomioja (sd.) on kieltäytynyt ottamasta Portugali-tukea käsittelyyn, jos asiasta ei saada aikaiseksi hallituksen esitystä.
Päätös Suomen osallistumisesta Portugalin tukemiseen väliaikaisen vakausrahaston osana vaatii eduskunnan enemmistön tuen. Päätös olisi tehtävä ensi viikolla, jotta se ehtii euromaiden ministerikokoukseen ensi viikon viikonloppuna.
Perussuomalaiset on ilmoittanut vastustavansa Portugalin tukemista.
http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/111829-kysymys-kataiselle-”keta-pelastat-soinia-vai-portugalia”

Vastaukset 2
Vanhimmat
Heinis, jytky ja poika nyt vauhtia ennenkuin koko Suomi hajoaa.!!
Miksi Suomi siis takaa muidenkin maiden pankkien aiheuttamat vahinkojen tuet?
Niinistö ihmettelee mutta Halonen ei !
Kriisimaiden taloudet poikkeavat toisistaan voimakkaasti ja kriisimaita ovat jo kaikki Euromaat! Kaikki niin velkaisia, etteivät voi muuta kuin pahentaa tilannetta auttaessaan toisiaan omilla velkaisilla resursseillaan.
Velkasaneeraukset ja pankkien kansalliset pääoman vakauttamiset ja valtioiden haltuun ottamiset on tehtävä välittömästi. Ennen kuin Kiina kaappaa koko Euroopan kansainvälisten pankkien kanssa velkaorjuuteensa.