Kirjoittelin tässä muutama rivi aiemmin tälle palstalle miehestäni.Nyt on sydäänpysähdyksestä kulubut jo 1,5 kk, ja kotona on oltu 3 viikkoa.
Tällä hetkellä näyttää siltä, että neurologisia vammoja ei ole nähtävissä, kuin 2.
Sisäinen termostaatti ei oikein pelaa.Enimmäkseen on kylmä, ja siihen liittyy nykäyksiä palleassa, ja sen nykäyksen jälkeen ravistus.Tätä on yht n. tunti per pv.useassa osassa.Nykinä oli teholla kaulassa, ja voimakkaampaa.Se on siirtynyt alaspäin, ja lieventynyt.Voisiko Orloc 5mg aiheuttaa palelemista? Mieheni sanoi, että nykinä on aina silloin, kun alkaa paleltaa.
Siihen oli sairaalassa Debrakine 2 x 300 mg, ja kun se ei täysin auttanut, niin myös privatril otettiin käyttöön.Se oli ihan kamala lääke .Lopetti nykinän, mutta lopetti kaiken muunkin siinä sivussa.Se purettiin kotiutettaessa.Deprakin jäi mutta vain 1 kpl aamuisin.Silti nykinä on vähentynyt, vaikka lääke puolitettiin.Nyt lopetimme viikko sitten sen, kun lääkäri sanoi.Nykinä voimistui sen verran paljon, että aloitimme oma-aloitteisesti uudestaan sen ottamisen.
Emme mene neurologille koko kesänä, mutta 26.8 on kaksipäiväiset neurologiset testit, kun neurologi sanoi ettei tämä ole mahdollista, että hän on noin hyvässä kunnosssa.Eilen otettiin EEG, mutta vasta 6.9 neurologi soittaa tuloksista.
Voisiko olla epilepsia-pohjaista tuo nykinä?.Eikö Deprakine ole epilepsia-lääke? Määrätäänkö sitä muuhunkin? Deprakine ei kuitenkaan auta paljon tähän vaivaan, vähän hillitsee kyllä.Voisiko se nykinä olla jotain muuta? Muuten hän on fyysisesti hyvässä kunnossa. Ei huimaa eikä heikota.hienomotoriikka
pelaa hyvin.
Tämä on tietenkin pieni vaiva verrattuna siihen, että 42:n minuutin kammiovärinä olisi voinut aiheuttaa pahempiakin vaivoja, tai kuoleman.Silti, kun hän harrastaa sairaslomallaan tietokoneitten rakentamista, ja korjaamista, niin nykäykset haittaa tosissaan.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.