olen elänyt hyvää elämää mieheni kanssa.
meillä on useita lapsia.
olen jotenkin ajatellut huikean epäonneni ihan käytännön ja arjen asioissa johtuvan vaan tavallisesta huonosta onnesta.
nyt itselleni on valjennnut tapahtumien ketju,joka pakottaa selkäni seinää vasten.
kahden vuoden ajan rakas mieheni,johon todella luulin luottavani,on manipuloinut puhelintani.puolestani on laitettu viestejä ja soittojani on siirretty.
olen menettänyt usean ystävän ja luullut että asioilla on jokin toinen laita.mieheni on ollut asialla.
olen raskauksieni jälkeen hakenut useasti töitä,nyt selvisi,että minut on kahteen paikkaan valittu,mutta mieheni on sabotoinut sähköpostejani sekä kirjelähetyksiäni sekä vastannut nimissäni.
minulla on tällähetkellä toimiva nettibisnes ja sikäli toimeentulo on taattu,mutta tapahtumasarja järkyttää.
mies on ollut minulle hyvä.hyvin omissa harrastuksissaan viihtyvä,mutta perus mukava kumppani.hän on huolehtinut lapsista hyvin,eikä hän osaa tapella.rauhallinen tavallinen työssäkäyvä perheenisä.
näin olen luullut..
tapahtumasarja alkoi aueta minulle hieman jo jouluna kun lahjaksi saamani kauniit alusvaatteet oli tuhottu.tämä oli kuulemma koiran syytä, koiran joka ei ole 8 vuoteen tuhonnut yhtään mitään.
en ollut pitkiin aikoihin juurikaan käynyt missään,ei ole ollut tarvetta.
mutta helmikuussa sain kutsun vanhaan luokkakokoukseen.
ilmoitin meneväni,miehelleni iski samantien huono olo,jota alettiin hoitamaan ihan lääkärin kanssa.kuulemma vatsaan sattui ja oli kykenemätön hoitamaan asioita.
päätin jo,että en mene luokkakokoukseen joka oli pohjois-suomessa,matka oli pitkä.mieheni alkoi selvästi tervehtyä tämän jälkeen.meille kuitenkin tuli sellainen tilanne eteen,että ulkomailla asuvat mieheni vanhemmat tulivat suomeen ja meille kahdeksi viikoksi.ilmoitin itseni takaisin luokkakokoukseen.sain viestin että minua ei haluttu kokoukseen,että olen törkeä ja asiaton.aloin ihmetellä asiaa ja koska en saanut ketään kiinni,niin lähdin ajamaan pohjoiseen.
saavuin paikalle,johon minua ei edes päästetty sisälle.
yksi vanha ystäväni saapui ulos jossa ihmettelin.hän haukkui minut itku silmässä sähköpostista jonka olin laittanut.
hetken selvittettyämme asiaa sain hänet tajuamaan että en ollut asialla.
halusin myös saada selville,miksi minua ei kutsuttu sisälle.
sain ryöpyn syytöksiä päälleni ja pisteenä iin päälle olin kuulemma huoritellut luokkaokouksen järjestävän vanhan opettaja rouvan.
istuin alas ja aloin paasaamaan että en tiedä kuka tämän takana on,mutta en minä.yksi vanhoista ystävistäni oli töissä paikassa,josta saisin hieman tietoa asioista.tein asiasta ilmoituksen.
mieheni tiedot löytyivät muutama viikko sitten kaikkien postien ja puheluiden takaa.mieheni sai asian selville ja yritti vahingoittaa itseään.
hän on nyt hoidossa.
tämä on haastava paikka.
tekisi mieleni lähteä helvettiin mutta jos mieheni on sairas,niin minun pitäisi myös tavallaan jaksaa hänen rinnallaan.
jonkun mielestä olen idiootti,toisen mielestä en.itselläni on aivan avuton olo.
onko kellään mitään kokemusta mielen sairauksista,miten niiden kanssa eletään ja toista niissä tuetaan?
kaipaan miestäni,mutta en enää halua elää elämässä jota osittain elettiin puolestani.
meillä on useita lapsia.
olen jotenkin ajatellut huikean epäonneni ihan käytännön ja arjen asioissa johtuvan vaan tavallisesta huonosta onnesta.
nyt itselleni on valjennnut tapahtumien ketju,joka pakottaa selkäni seinää vasten.
kahden vuoden ajan rakas mieheni,johon todella luulin luottavani,on manipuloinut puhelintani.puolestani on laitettu viestejä ja soittojani on siirretty.
olen menettänyt usean ystävän ja luullut että asioilla on jokin toinen laita.mieheni on ollut asialla.
olen raskauksieni jälkeen hakenut useasti töitä,nyt selvisi,että minut on kahteen paikkaan valittu,mutta mieheni on sabotoinut sähköpostejani sekä kirjelähetyksiäni sekä vastannut nimissäni.
minulla on tällähetkellä toimiva nettibisnes ja sikäli toimeentulo on taattu,mutta tapahtumasarja järkyttää.
mies on ollut minulle hyvä.hyvin omissa harrastuksissaan viihtyvä,mutta perus mukava kumppani.hän on huolehtinut lapsista hyvin,eikä hän osaa tapella.rauhallinen tavallinen työssäkäyvä perheenisä.
näin olen luullut..
tapahtumasarja alkoi aueta minulle hieman jo jouluna kun lahjaksi saamani kauniit alusvaatteet oli tuhottu.tämä oli kuulemma koiran syytä, koiran joka ei ole 8 vuoteen tuhonnut yhtään mitään.
en ollut pitkiin aikoihin juurikaan käynyt missään,ei ole ollut tarvetta.
mutta helmikuussa sain kutsun vanhaan luokkakokoukseen.
ilmoitin meneväni,miehelleni iski samantien huono olo,jota alettiin hoitamaan ihan lääkärin kanssa.kuulemma vatsaan sattui ja oli kykenemätön hoitamaan asioita.
päätin jo,että en mene luokkakokoukseen joka oli pohjois-suomessa,matka oli pitkä.mieheni alkoi selvästi tervehtyä tämän jälkeen.meille kuitenkin tuli sellainen tilanne eteen,että ulkomailla asuvat mieheni vanhemmat tulivat suomeen ja meille kahdeksi viikoksi.ilmoitin itseni takaisin luokkakokoukseen.sain viestin että minua ei haluttu kokoukseen,että olen törkeä ja asiaton.aloin ihmetellä asiaa ja koska en saanut ketään kiinni,niin lähdin ajamaan pohjoiseen.
saavuin paikalle,johon minua ei edes päästetty sisälle.
yksi vanha ystäväni saapui ulos jossa ihmettelin.hän haukkui minut itku silmässä sähköpostista jonka olin laittanut.
hetken selvittettyämme asiaa sain hänet tajuamaan että en ollut asialla.
halusin myös saada selville,miksi minua ei kutsuttu sisälle.
sain ryöpyn syytöksiä päälleni ja pisteenä iin päälle olin kuulemma huoritellut luokkaokouksen järjestävän vanhan opettaja rouvan.
istuin alas ja aloin paasaamaan että en tiedä kuka tämän takana on,mutta en minä.yksi vanhoista ystävistäni oli töissä paikassa,josta saisin hieman tietoa asioista.tein asiasta ilmoituksen.
mieheni tiedot löytyivät muutama viikko sitten kaikkien postien ja puheluiden takaa.mieheni sai asian selville ja yritti vahingoittaa itseään.
hän on nyt hoidossa.
tämä on haastava paikka.
tekisi mieleni lähteä helvettiin mutta jos mieheni on sairas,niin minun pitäisi myös tavallaan jaksaa hänen rinnallaan.
jonkun mielestä olen idiootti,toisen mielestä en.itselläni on aivan avuton olo.
onko kellään mitään kokemusta mielen sairauksista,miten niiden kanssa eletään ja toista niissä tuetaan?
kaipaan miestäni,mutta en enää halua elää elämässä jota osittain elettiin puolestani.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.