Jos vl-ihminen vaikka murhaa toisen ihmisen ja katuu tekoansa, hänelle saarnataan synnit anteeksi ja hän saa tuomionsa myös maallisessa tuomioistuimessa. Maallinen oikeusistuin koostuu epäuskoisista ihmisistä. Murhaaja ottaa vastaan tuomionsa, mutta saattaa mielessään tuomita hänet tuominneet ´jumalattomat´ epäuskoisiksi, joiden puheet on toisarvoisia versus vl-rippipapin puheet.
Vl-etiikan mukaan murhaaja on vaikkapa veljensä (esim. katuvan omenavarkaan) kanssa samalla viivalla perimässä taivaan kunnian. Toisin kuin esim. hänet tuominneet ´jumalattomat´ tuomarit, jotka (valitettavasti) joutuvat tulijärveen. Turhan karua ja kieroon kasvanutta, mutta näin vl-piireissä opetetaan.
YHTEENVETONA: Vl-etiikka (vanhurskauttamisoppi) on kaiken yläpuolella, myös länsimaisen moraalikäsityksen ja etiikan. Omenavaras on yhtä syntinen/synnitön kuin murhaaja.
Pääpointti vl-liikkeen etiikasta
10
106
Vastaukset
- Mtä tohon lisäämään?
"YHTEENVETONA: Vl-etiikka (vanhurskauttamisoppi) on kaiken yläpuolella, myös länsimaisen moraalikäsityksen ja etiikan. Omenavaras on yhtä syntinen/synnitön kuin murhaaja. "
Amen. - totuutta esiin
Jonkun ihan itsekeksimää "oppia":
Lapsenomaisesti uskoen, seurakuntaan luottaen, asioita järkeilemättä ja miettimättä, epäilykset mielestä karkottaen, kyseenalaistamatta ns. Jumalan valtakuntaa=srk ja vl-herätysliikettä.
Ei ihme että ristiriitoja tulee ja rikokset ja höpösynnit sekoittuvat keskenään.- Syyttömät kärsijoinä
Esimerkiksi hoitokokoukissa ja -tilaisuuksissa joku väkivaltahoitajaksi osoittautunut järjesti ja pyöritti kateuksillaan omissa ongelmissaan keksimäänsä täysin perätöntä juorumyllyä uhriksi valitsemansa henkilön ympärillä vaikeuttaen toisen vakavasti elämää ja ihmissuhteita. Hoitosyytä sanomatta "hoitaja/hoitajat" järjesti puhutteluja aina vain laajemmalla ja laajemmalla kokoonpanolla - ei se ymmärrä periaatteella. Kristuksen kirkkolakia väkivallan apuvälineenä käyttäen puhuteltavaa häpäistiin ja hänen omaa tuntoansa pilkattiin. Hoitajana toiminut piti puhuteltavan visusti keksimistään asioista täysin ulkopuolisena. Näin ns. puhuteltava ei vielä tänäkään päivänä tiedä mistä väkivaltahoitaja häntä puhutteli. Tämänhetkinen tilanne on, että kun puhuteltava haluaa tietää miksi ja mistä syystä hoitajana toiminut järjesti mykkiä ”puhuttelutilaisuuksia”, hoitajan vastaus on, että miksi et silloin syytä kysynyt. Puhuteltavan nyt esittämään suoraan kysymykseen asiasta hoitajan vastaus on, että jos joskus on jotakin ollutkin, niin se jokin on anteeksi annettu eikä sitä jotakin tarvitse enää muistella. Niin mikä? Eli väkivaltahoitaja on prosessissa toiminut ja päättänyt kaikesta yksin toimien siunauspapukaijana oman mielikuvituksensa ja fantasioidensa perusteella. Kohde on täysin ulkopuolinen. Kysymys on alistamisesta ja henkisestä väkivallasta.
On todella tärkeää, että nyt asioista keskustellaan ja niitä pidetään yllä niin kauan kuin väärintekijät pysyvät kohtaamaan oman pahuutensa ja tunnustamaan tekonsa. - SRK:n harhaopit:(
Syyttömät kärsijoinä kirjoitti:
Esimerkiksi hoitokokoukissa ja -tilaisuuksissa joku väkivaltahoitajaksi osoittautunut järjesti ja pyöritti kateuksillaan omissa ongelmissaan keksimäänsä täysin perätöntä juorumyllyä uhriksi valitsemansa henkilön ympärillä vaikeuttaen toisen vakavasti elämää ja ihmissuhteita. Hoitosyytä sanomatta "hoitaja/hoitajat" järjesti puhutteluja aina vain laajemmalla ja laajemmalla kokoonpanolla - ei se ymmärrä periaatteella. Kristuksen kirkkolakia väkivallan apuvälineenä käyttäen puhuteltavaa häpäistiin ja hänen omaa tuntoansa pilkattiin. Hoitajana toiminut piti puhuteltavan visusti keksimistään asioista täysin ulkopuolisena. Näin ns. puhuteltava ei vielä tänäkään päivänä tiedä mistä väkivaltahoitaja häntä puhutteli. Tämänhetkinen tilanne on, että kun puhuteltava haluaa tietää miksi ja mistä syystä hoitajana toiminut järjesti mykkiä ”puhuttelutilaisuuksia”, hoitajan vastaus on, että miksi et silloin syytä kysynyt. Puhuteltavan nyt esittämään suoraan kysymykseen asiasta hoitajan vastaus on, että jos joskus on jotakin ollutkin, niin se jokin on anteeksi annettu eikä sitä jotakin tarvitse enää muistella. Niin mikä? Eli väkivaltahoitaja on prosessissa toiminut ja päättänyt kaikesta yksin toimien siunauspapukaijana oman mielikuvituksensa ja fantasioidensa perusteella. Kohde on täysin ulkopuolinen. Kysymys on alistamisesta ja henkisestä väkivallasta.
On todella tärkeää, että nyt asioista keskustellaan ja niitä pidetään yllä niin kauan kuin väärintekijät pysyvät kohtaamaan oman pahuutensa ja tunnustamaan tekonsa.Koko "Kristuksen kirkkolaki" on SRK:n omaa keksintöä, jolla on tarkoitus nöyryyttää alamaisiaan!
Raamatussa, ei edes SRK:n arvostamassa BIBLIA:ssa ole mainittu sanballakaan "Kristuksen kirkkolakia", jonka perusteella SRK:lla on valta ottaa keneltä tahansa alamaiseltaan taivaspaikka pois ja antaa se takaisin oman harkintansa mukaan!
Jos Joku läytää Raamatusta paikan, missä tämä "Kristuksen kirkkolaki" mainirtaan, tuokoon sen tänne, kiitos.
- tuli vaan mieleen
Mietipä mitä tapahtui katuvalle ryövärille ristinpuussa? Saiko hän armahduksen Jeeukselta. Kyllä sai!
- 1+16
Eikös ryöväri ole sama kuin varas (vrt. omenavaras). Mitähän Jeesus olisi sanonut jos ristillä olisi roikkunut murhaaja tai pedofiili???
- Voi kilin kellit!
Tuossa mennään juuri päin helevettiä!
Tottakai Herramme antoi synnit anteeksi ja paikan paratiisissa riippumatta syntien suuruudesta jne kuten tarinan tunnemme, mutta tuon varaan jos laskette elämänne, että raiskaatte lapsianne ihan miten huvittaa ja sitten kuolinvuoteella ne anteeksi pyydätte, niin onko asia yhtä yksinkertainen?
Onko se aitoa katumusta jos ikänsä raiskaa lapsiaan ja odottaa kuolinvuodetta pyytääkseen anteeksi? Ihmistä voi huijata, muttei Taivaan Isää huijata koska hän on kaikkitietävä -Luojan kiitos!
Luuleeko vl-pedofiili kohtaavansa taivaassa raiskaamiaan lapsiaan? Riemullinen jälleennäkeminen?
- Sairasta, sairasta!
VL-MORAALITTOMUUSKÄSITYS!
Ei mitään väliä mitä teet, sillä kaikki synnit ovat SRK:n edessä samanarvoisia.
Niin lastenraiskaamissynti kuin lakupötkönnäpistyssynti! - O. M.
On turha syytellä meikäläisiä siitä että pedofiili on anteeksi pyytämällä vaientanut uhrinsa.
Kyllä pedofiili löytäisi vaientamiskeinot, esim. uhkailemalla hukuttaa uhri pitäen päätä veden alla laiturin päässä.- Huh huh
Voi vittu, että oot tyhmä jätkä!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa
Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol2614167Stefu haikailee
Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.2643403Harmi mies ettet arvostanut
Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku1541775Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!
Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde251633Lavrov väläyttelee WW3:sta
Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,2961412Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?
Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?132915Voiko hyvää omatuntoa ostaa?
Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo235852en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va115813Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe17778