SDP:n takit

SDP:n takit ovat aina ollleet vähän puolittain puettuja Nytkin siellä haukutaan toisia puolueita takinkääntäjiksi vaikka omilla puoluepukareilla on jo kiihkeä kääntö menossa.

SDP:n tyhjänpäiväisen nykyjohdon tavoite on pääsät hallitukseen kepu:n paikalle kepun ohjelmilla.
Siinä ei kuulkaa paljon puolueen puheenjohtajan antamat vaalilupaukset paina; nehän olivat vain siinä tilanteessa välttämättömiä taktisia liikkeitä puoluen pelastamiseksi rökäle tappiolta.

Se mikä tässä tilanteessa on erityisen huolestuttavaa on pelko demogratian pettämisestä.
Maan johto toki aina voi tehdä omia kuvioitaan kansan tahdon vastaisesti, mutta jatkettuna se yleensä jossainvaiheessa vaatii poliiisin kansan ja hallinnon väliin.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


kääntötakkikauppias kirjoitti:

SDP:n takit ovat aina ollleet vähän puolittain puettuja Nytkin siellä haukutaan toisia puolueita takinkääntäjiksi vaikka omilla puoluepukareilla on jo kiihkeä kääntö menossa.

SDP:n tyhjänpäiväisen nykyjohdon tavoite on pääsät hallitukseen kepu:n paikalle kepun ohjelmilla.
Siinä ei kuulkaa paljon puolueen puheenjohtajan antamat vaalilupaukset paina; nehän olivat vain siinä tilanteessa välttämättömiä taktisia liikkeitä puoluen pelastamiseksi rökäle tappiolta.

Se mikä tässä tilanteessa on erityisen huolestuttavaa on pelko demogratian pettämisestä.
Maan johto toki aina voi tehdä omia kuvioitaan kansan tahdon vastaisesti, mutta jatkettuna se yleensä jossainvaiheessa vaatii poliiisin kansan ja hallinnon väliin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu