Vihreä

Tältä palstalta saa sen kuvan, että Vihreä liitto on huumepuolue. Suurin osa keskustelusta käsittelee huumeita. Tämähän on varsinainen kannabiksen kotikasvatuksen niksi-nurkka.
5221
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Eniten täällä huumeista puhuvat ne kuuluisat "paremmat ihmiset" jotka kuvittelevat tietävänsä kaikesta kaiken ja jos ne hämmästyvät jostain tiedosta alkavat ne huutaa ja haukkua peittääkseen epävarmuutensa. Aika harva huumekeskustelu on alkanut järkevämmän päihdepolitiikan puolustajien osalta.

Äänestä
  • "Aika harva huumekeskustelu on alkanut järkevämmän päihdepolitiikan puolustajien osalta."

    Mikä on järkevämpää?, sekö että otetaan ja sitten viisastellen puolustaudutaan, vai ei oteta lainkaan, ei sitten ole tällä saralla puolustettavaa, vai tällä välillä,

    Ajateltava nuoria , vanhat kääppänät(eläkkeellä olevat) sama jo miten on , käytti eli ei, kunhan ei ihan hirveästi ole haittaa ja esikuvaa

    Jotenkin kuitenkin saatava maksumiehiksi(ja naisiksi), jotka vahinkoa aiheuttavat, muodossa tai toisessa, esim., nuorison turmelemisessa huumeilla, runsaasti ankarammat rangaistukset, ettei enään naurata, tuomion jälkeen

    Äänestä

  • Paneppas mieleen, kuinka monta kertaa olet jatkanut keskustelua huumeista?

    Äänestä

Kertoisitko minulle mikä siinä on mielestäsi vialla jos täällä keskustellaan päihdepolitiikasta, ja siinä yhteydessä kannabismyönteiset ihmiset julkituovat kantojaan?

Mikä siinä on vialla?

Pitäisikö sitä vaan olla turpa kiinni koska tämä olisi joidenkin vastustajien mielestä korrektia?

Missä sitten maassamme asiasta puhuttaisiin?

Ja varsinkin, missä asiasta puhuttaisiin neutraalisti?

Missä tässä maassa muualla voi nousta esiin valtaväestöstä poikkeavan näkemyksen kanssa ilman välitöntä leimautumista ja sanktioita?

Osoita minulle media!

Syy siihen miksi esim. minä olen täällä kirjoitellut, on yksinkertaisesti se, että minä myös haluan että kirjoituksiani LUETAAN.

Osallistun viestiketjuun "huumeet"-palstalla. Viikossa 500 lukijaa.

Osallistun viestiketjuun "vihreät"-palstalla, samalla teemalla. Viikossa 15.000 lukijaa!!

Tämän perähikiän on oikeasti korkea aika tajuta muunmuassa se fakta, että puolen miljoonan suomalaisen päälle syljetään nykylainsäädännön muodossa. Kansalainen tunnustaa lehtihaastattelussa maistaneensa kannabista vuosi sitten. POLIISI TUTKII ASIAA.

Moiselle resurssien hukkaamiselle ei ole olemassa ainuttakaan järkiperustetta. Ei ainuttakaan niin kauan kun pultsarit saavat öykätä pihoilla yöt läpeensä, viattomia pahoinpidellään milloin missäkin eikä poliisien resurssit riitä niitä pitämään kurissa.

Puhiskaa ja paheksukaa. Ihan koko rahalla. Mutta muistakaa se fakta, että se mielikuva mikä teillä kannabiksen kotikasvattajista on..on kaukana todellisuudesta. Hyvin kaukana. Vain ongelmat näkyvät. Ja kuten alkoholiakin käyttävillä kansalaisilla, varsin harva prosentuaalisesti kohtaa ongelmia käyttöönsä liittyen.

Ajatelkaa ihmiset, niin viisastutte!

Hyvää viikonloppua toivottaen:
Naapurin äijä
kannabismyönteinen

Äänestä
  • "Tämän perähikiän on oikeasti korkea aika tajuta muunmuassa se fakta, että puolen miljoonan suomalaisen päälle syljetään nykylainsäädännön muodossa. Kansalainen tunnustaa lehtihaastattelussa maistaneensa kannabista vuosi sitten. POLIISI TUTKII ASIAA."

    Tuskin nyt niin tyhmä olet, että näin uskot kun sanoo, eiköhän ole "kovemmat piipussa", hän edustajana täytyy olla malli muille, koska emme nyt ihan kaikki ole surkimuksia, niin näitten paikka on jokin hoitolaitos, ainakin näin nuorten, vanhemmille (eläkeläisille) sitten annetaan anteeksi enemmän

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


liitto kirjoitti:

Tältä palstalta saa sen kuvan, että Vihreä liitto on huumepuolue. Suurin osa keskustelusta käsittelee huumeita. Tämähän on varsinainen kannabiksen kotikasvatuksen niksi-nurkka.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu