Eikö meillä

Suomalaisilla olekkaan mielipide- ja sananvapaus? Nyt esimerkiksi tämän Portugali tukipaketin suhteen meidän kaikkien pitäisi vain ja ainoastaan olla hyväksyvällä kannalla. Mitä se sellainen sananvapaus on jossa meitä pakotetaan olemaan jotain mieltä.


Oma maa mansikka, muu maa mustikka.
2<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Se on sananvapautta puhtaimmillaan. Kyllä sinullakin on täysi vapaus ilmaista myönteisyytesi tukipakettia kohtaan. On tietenkin selvää, ettei näin vakavassa asiassa, jossa Eurooppa on luhistumassa Suomen päätöksestä riippuen, voi hyväksyä vastuuttomia mielipiteitä. Siksi ei voi olla (enkä usko kenenkään olevankaan tosissaan) tukipakettia vastaan. Muut mielipiteet ovat merkki tietämättömyydestä, Impivaaralaisuudesta, nationalismista, itsekkyydestä, ja kaikesta negatiivisesta, mitä nyt vaan keksiä voi. Emme voi enää ajatella Suomea itsenäisenä valtiona, vaan osana Eurooppaa. Siksi apu Portugalille on aivan, kuin avustaisimme itseämme. Itse en tule koskaan hyväksymään tällaisia tukia, mutta täytyyhän meidän nyt olla jakamassa tukea muiden ohella. Mitä ne siellä Euroopassakin meistä ajattelisivat? Minä olenkin sitä porukkaa, jonka väärä mielipide toteutuessaan vaarantaisi koko Euron olemassaolon. Entäs Suomikuva? Kuinka sen kävisi?

Äänestä

KOKO eteläeuroopan katastrooffi ON suuren huijauksen tulo, KAIKKI henkilöt kaikissa maissa, suomi lukuunotettuna myös päättäjät onvat olleet täysiä HUIJAREITA, velkaa otettu PÄÄTTÖMÄSTI, kansasta välitetty viis, raha valunu muutaman mijonäärien taskuun, NYT ollaan huutamassa kansalta apua kun kaikki on menny pieleen.
Tästä ei selvitä muutoin kuin IRTI EUROSTA; SUOMELLE palauttaa ITSENÄISYYS; me pärjäämme takuulla parhaiten kun päästään kaikista huijareista eroon, KOKOMUS panaa suomessa suuren tarkkailun kohteeksi, päättömyyksien tekemisille ON NYT tehtävä LOPPU !
EU:lle EI EI EI EI EII , porttugalille EI EI EI EIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIII !
Alkaa epäillä kokomusta RIKOLLISEKSI puolueeksi, sen toiminta näyttää nykyään rikolliselta suomea vahingoittavaa toimintaa !

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Suomi, kotimaani kirjoitti:

Suomalaisilla olekkaan mielipide- ja sananvapaus? Nyt esimerkiksi tämän Portugali tukipaketin suhteen meidän kaikkien pitäisi vain ja ainoastaan olla hyväksyvällä kannalla. Mitä se sellainen sananvapaus on jossa meitä pakotetaan olemaan jotain mieltä.


Oma maa mansikka, muu maa mustikka.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu