EU ja EKP

Kun nämä järjestöt saivat aivan odotetusti Euroopan maiden taloudet nurin ja valtaviin velkoihin,niin eikö johtajilla ole mitään vastuuta tekosistaan? Kun ovat tuhonneet meidän tulevaisuutemme,niin pyytävät vielä lisää meiltä rahaa jota meillä ei enää ole tuon pelleporukqan riehumisen takia.
OECD:n,IMF:n,WTO:n ja EU:n neuvoja tässä jotkut lierot meidänkin maassa ovat toteuttaneet. Nämä pääasiassa USAsta peräisin olevat neuvojat maksakoon nyt aiheuttamansa vahingon kaikille maille. Taalan arvoiset neuvot ovat osoittautuneet satojen biljoonien tappioiden lähteeksi.
Me ipulaiset yritämme pysyä vakavina kun sentään olemme lähes ainoita vakavasti talousasioihin suhtautuvia ihmisiä maapallolla. Jonkin verran kuitenkin hymyilyttää koko maailman talousnerojen nerottomuus. Lienee niin että vain talonpoikaisjärki on lopulta vakavasti otettavaa.
Meiltä on estetty törkeällä tavalla tietojemme esittäminen. Vaalityömme on joka vaaleissa terrorisoitu tavalla jos toisella. Vastassa on ollut media,korruptioväki,ulkomaiset painostajat ja vastapuolueet. Kun jopa ulkomaisilla sotavoimilla uhkaillaan kansaa jotta se ei äänestä ipulaisia niin voiko menestys olla mahdollista?
Kaikki voivat nyt katsoa vielä verokalentereista ketkä ovat koko kuprun syypäitä. Siellä ne kenottavat suurituloisimpienn listan kärjessä. Lisäksi suurimmat syylliset luuseroivat veroparatiiseissa joista käsin toimimalla välttävät kaikki verot ja pysyvät tuntemattomina. Tämäkin on mahdollista vain korruptiopuolueiden ansiosta. Ne ylläpitävät veroparatiiseja.
Kansan on turha maksaa valtion kautta keinottelijoiden aiheuttamia laskuja. Helpompi ja oikeudenmukainen ratkaisu on pistää keinottelijat verolle. Niillä on rahaa maksaa velat käteisellä.
Talousjärjestöjen johtajat pitää myös pistää jo viimein vastuuseen kansojen verokassojenn ryöstöistä. Tämä on hyvin verrattavissa sotarikoksiin. Haagin oikeuteen koko porukka vaan.
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Pankit ja keinottelijat saavat pitää rahat jotka työnsivät kankkulan kaivoon. Me maksamme. Sorokset ja keinottelijapankit ovat kai lahjoneet päättäjät? Miksi muuten näin toimisivat? Ihan sama mitä tekevät,tappiotkin muuttuvat niille voitoiksi. Suomessakin jotkut ääliöt tukevat tällaista. Kansan vika kun näin käy. Siksi kai ovatkin niin hiljaisia taas vaalien jälkeen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Jo riitti vehkeily kirjoitti:

Kun nämä järjestöt saivat aivan odotetusti Euroopan maiden taloudet nurin ja valtaviin velkoihin,niin eikö johtajilla ole mitään vastuuta tekosistaan? Kun ovat tuhonneet meidän tulevaisuutemme,niin pyytävät vielä lisää meiltä rahaa jota meillä ei enää ole tuon pelleporukqan riehumisen takia.
OECD:n,IMF:n,WTO:n ja EU:n neuvoja tässä jotkut lierot meidänkin maassa ovat toteuttaneet. Nämä pääasiassa USAsta peräisin olevat neuvojat maksakoon nyt aiheuttamansa vahingon kaikille maille. Taalan arvoiset neuvot ovat osoittautuneet satojen biljoonien tappioiden lähteeksi.
Me ipulaiset yritämme pysyä vakavina kun sentään olemme lähes ainoita vakavasti talousasioihin suhtautuvia ihmisiä maapallolla. Jonkin verran kuitenkin hymyilyttää koko maailman talousnerojen nerottomuus. Lienee niin että vain talonpoikaisjärki on lopulta vakavasti otettavaa.
Meiltä on estetty törkeällä tavalla tietojemme esittäminen. Vaalityömme on joka vaaleissa terrorisoitu tavalla jos toisella. Vastassa on ollut media,korruptioväki,ulkomaiset painostajat ja vastapuolueet. Kun jopa ulkomaisilla sotavoimilla uhkaillaan kansaa jotta se ei äänestä ipulaisia niin voiko menestys olla mahdollista?
Kaikki voivat nyt katsoa vielä verokalentereista ketkä ovat koko kuprun syypäitä. Siellä ne kenottavat suurituloisimpienn listan kärjessä. Lisäksi suurimmat syylliset luuseroivat veroparatiiseissa joista käsin toimimalla välttävät kaikki verot ja pysyvät tuntemattomina. Tämäkin on mahdollista vain korruptiopuolueiden ansiosta. Ne ylläpitävät veroparatiiseja.
Kansan on turha maksaa valtion kautta keinottelijoiden aiheuttamia laskuja. Helpompi ja oikeudenmukainen ratkaisu on pistää keinottelijat verolle. Niillä on rahaa maksaa velat käteisellä.
Talousjärjestöjen johtajat pitää myös pistää jo viimein vastuuseen kansojen verokassojenn ryöstöistä. Tämä on hyvin verrattavissa sotarikoksiin. Haagin oikeuteen koko porukka vaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu