Ei mennyt monta päivää kansanedustajana kun viestipoika "Nyökky-Jouni" Backman luulee olevavansa kaikkien keskustalaisten - ministerienkin - pomo.
Näin Bacman käskyttää:
SDP:n puoluevaltuuston puheenjohtaja, kansanedustaja Jouni Backman sanoo, että täyttä palkkaa nauttivien ministereiden täytyy tehdä töitä palkkansa eteen.
– Vastuullisuudesta on kaukana se, että nostetaan palkkaa ja ajetaan ministeriautoilla, mutta kieltäydytään työtehtävistä. Se on oikeudellisesti arveluttavaa, Backman sanoi lauantaina.
Backmanin mielestä keskustan "paniikinomaisiin" ulostuloihin on syynä keskustan sisäisesti sekasortoinen tilanne, mutta hän toivoi puolueen pystyvän katsomaan peiliin.
– Täyttä palkkaa nauttivien ministereiden täytyy tehdä töitä palkkansa eteen. Erityisesti EU-asioiden valmisteluvastuu on hallituksella, vaikka se olisikin toimitusministeriö. Eduskunta ei voi toimia valmistelijana, Backman sanoi.
Nyökky-Jouni käskyttää taas
12
64
Vastaukset
- Näinn oN
Kylläpä Demaria sapettaa kun ei saanut huijattua Kepua tekemään hallitusohjelmaa valmiiksi. Joutuu ihan itse ratkomaan portugali-ongelmansa.
- riessnaaju
Isoperseinen kepulainen vain pieraisi vaalituloksen paljastuttua rökäletappioksi. Alkoi kepulaisten ylivoimaisesti voittamat takinkäännön maailmanmestaruuskisat.
- Höhlä >
Eikai nyt oppositiosta tehdä hallitus ohjelmaa.
- Uusavuttomat
demarit vaatii. Aika ihmeellistä!? Osaavatko edes pyyhkiä itse?
- Muistaako kukaan..
mistä nimitys Nyökky-Jouni?
- Eiks Mr. Nyökky:.!1+
.
ollut tarkasti ottaen se joku bryggare vai mikä senyt oli
. - Molemmat nyökytteli
Eiks Mr. Nyökky:.!1+ kirjoitti:
.
ollut tarkasti ottaen se joku bryggare vai mikä senyt oli
.Nimitys tuli legendaarisesta vaalikeskustelusta jossa molemmat oli laitettu varmaankin jonkun aivoriihen tuloksena keskustelun kulisseiksi nyökyttelemään taustalla "viisaan näköisenä" kun demari puhuu - ikää kuin lisätäkseen puhujan painoarvoa.
Vaikutelma oli kuitenkin niin huvittava, että kansa nauroi kippurassa aina kun kameramies (maksettu?) zoomasi nyökyttelijäkaksikkoon. Molemmat nyökytteli kirjoitti:
Nimitys tuli legendaarisesta vaalikeskustelusta jossa molemmat oli laitettu varmaankin jonkun aivoriihen tuloksena keskustelun kulisseiksi nyökyttelemään taustalla "viisaan näköisenä" kun demari puhuu - ikää kuin lisätäkseen puhujan painoarvoa.
Vaikutelma oli kuitenkin niin huvittava, että kansa nauroi kippurassa aina kun kameramies (maksettu?) zoomasi nyökyttelijäkaksikkoon.Jep, tämä tapahtui vuoden 2006 presidentinvaalien alla. Yhteisessä suuressa vaalitentissä jokaisella ehdokkaalla oli tv-studiossa takanaan omat tukijoukot taputtajina ja joskus johdattelevien kysymysten tekijöinäkin.
Tuosta joukosta jäivät parhaiten mieleen laajakuvissakin koko ajan näkyneet Jouni Backman ja Arto Bryggare, jotka ryhtyivät nyökyttelemään päitään aina, kun Halonen sai puheenvuoron. Nyökyttely jatkui tasaiseen tahtiin koko Halosen puheenvuoron ajan. Joskus kaverukset jatkoivat nyökyttelyä jopa toimittajan täydentävän kysymyksen aikana tai muuten sopimattomassa kohdassa, mistä katsojille tuli kuva, etteivät he lopulta edes kuunnelleet, mitä Halonen sanoi.
- Oikeus ja kohtuus
Tietenkin kepuministerien pitäisi hoitaa velvollisuuksiaan niin kauan kuin ministerin palkkaa nauttivat. Jouni Backman on täysin oikeassa, yleinen oikeustajunta sen sanoo. Kaikille muille, mutta ei näköjään kepulaisille, jotka eivät oikeudesta ja kohtuudesta nytkään näy piittaavan.
- Puoluetoimistostakin
.
viedään pallit alta
Mutta mustista autoista ei voisi luopua
.
- Jos ei tahti riitä
toimitusministeriö on valmis eroamaan vaikka heti. Uusi eduskunta nimetköön virkamieshallituksen hoitamaan demarien haluamat ikävät asiat pois alta.
Siitä vaan!Tuo ajatus on tullut minullekin mieleen. Kekkonenhan nimitti usein hallituskriisien ajaksi virkamieshallituksen, joka koostui pääasiassa valtion virkamiehistä, liikemiehistä sekä työnantaja- ja ammattijärjestöjen toimihenkilöistä.
Tässä tapauksessa itse perusongelma jäisi kuitenkin jäljelle eli Portugali-paketilla ei olisi eduskunnan tukea takanaan. Enemmistö paketin taakse on mahdollisuus saada vain eduskuntaryhmien keskinäisillä neuvotteluilla ja juuri niitä nyt käydään.
Jos neuvotteluissa onnistutaan, Kiviniemen toimitusministeriö saattaa esityksen paketin puolesta vielä tehdäkin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa
Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol2614178Stefu haikailee
Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.2643408Harmi mies ettet arvostanut
Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku1541777Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!
Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde251634Lavrov väläyttelee WW3:sta
Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,2961413Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?
Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?132919Voiko hyvää omatuntoa ostaa?
Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo235853en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va115817Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe17780