Kasvaako mies isyyteen?

Harmikseni en ole vielä äiti, mutta vastaan nyt kuitenkin. Nyt nimittäin sattui niin, että on aivan kuin olisit kirjoittanut mun miehestäni ja meistä, vain sillä erolla, että minulla on ikää 27 vuotta ja mies täyttää kohta sen 30.

Jouduin myös viimevuonna lopettamaan e-pillerit viiden vuoden käytön jälkeen, koska ne eivät enää terveydellisistä syistä minulle sopineet.
Nyt on ehkäisy ollut miehen käyttämien kortsujen varassa, mutta viimekuukausina hän on alkanut ehdotella jo parin saunakaljan jälkeen lapsentekoa, vaikka selvinpäin sanookin, ettei meillä ole vielä mitään syytä kiirehtiä lasta vuoteen tai pariin.
Itselläni sensijaan on ollut jonkinasteinen vauvakuume siitä alkaen, kun pillereistä jouduin luopumaan.

Mites teillä silloin, kun miehesi haluaisi alkaa lapsentekoon. Huolehditko kuitenkin itse joka kerta siitä, että ehkäisyä käytetään?
Minä olen antanut miehen tulla ilman ehkäisyä, jos niin on kerran halunnut.

Olen ajatellut, että jospa miehelläni tuo lapsentekovietti on jotenkin niin kierosti rakennettu geeneihin, että hänelle on jotenkin helpompaa, jos ei aleta yhteistuumin yrittämällä yrittää sitä lasta.
Oon myös miettinyt, että oisko miehiseen luonteeseen jotenkin sopivampaa ja jollain lailla miehekästäkin saattaa nainen raskaaksi aivankuin vahingossa ja vasta senjälkeen hyväksyä isäksi tuleminen, sekä alkaa pikkuhiljaa kasvaa vastuuseen tulevasta lapsestaan...?

No näillä mietteilläni minä ainakin olen koettanut itseäni rauhoitella, eten tee kovinkaan paljon väärin miestäni kohtaan, kun olen hänet laskenut hoitamaan hommansa ilman kortsuja, vaikka ehkäisyn lopettamisesta ja lapsentekoon ryhtymisestä ei ollakaan yhdessä sovittu.

En tiedä oliko tästä sinulle mitään apuja? Kovin samantapaista toimintaa nuo meidän miehemme kuitenkin näyttävät harjoittavan.

Hyvin samanlaiselta kuulostaa =) Itse olen myös tehnyt niin, että jos mies ei halua kortsua käyttää, niin sitten ei olla käytetty. Näin jo senkin takia, että silloin kun hän on juonut, hän ei todellakaan halua puhuakaan ehkäisystä ja sitä vaatimalla saisi vain riidan aikaiseksi.

Kun jouduin lopettamaan pillerit, puhuin siitä etukäteen mieheni kanssa ja se oli hänelle ihan ok. Ollaan aika paljon tehty myös niin, ettei mies laukea sisälleni, koska hän ei kauheasti ole kumeista innostunut. Luulisi, että tämän ikäinen mies käsittäisi jo tällaiseen toimintaan liittyvät riskitkin. Varmuuden vuoksi olen kyllä asiasta maininnut ja hyvin tiesi, ei tarvinnut alkaa seksivalistusta pitämään ;) Eli en tiedä onko kyseessä juurikin tuollainen mainitsemasi piirre, että ei haluta alkaa lasta varsinaisesti yrittää, vaan annetaan ennemminkin luonnon päättää. Silti vähän ihmetyttää kun aina välillä ollaan yhtä mieltä ja sitten toisena päivänä toista...

Mieheni on melko sosiaalinen ja viihtyy hyvin myös kavereidensa kanssa, joten mahtaako sitten myös se pelottaa, että lapsen tulo olisi kaiken muun elämän loppu..?? Vaikkei se sitä olisikaan. Ymmärrän toki että ei voisi enää ihan niin vapaasti tulla ja mennä kuin ennen, mutta en näe asiaa niinkään, että lapsen tulon jälkeen saadaan käydä max 2 kertaa vuodessa ulkona.

Välillä tuntuu, että kun mieheltä yrittää näitä syitä kysellä silloin kun hän on juonut saa paljon enemmän irti kuin selvinpäin. Toisaalta silti aina mietityttää se, ettei niihin puheisiin ehkä aina kannata niin tosissaan luottaa... On ne vaikeita tapauksia =)

Meillä on mies aina minun vauvapuheisiini vastannut, että ei missään tapauksessa halua. Kuitenkin hän on sen jälkeen ollut hyvinkin innokkaasti ilman ehkäisyä (itsekään en voi hormonaalisia ehkäisyjä käyttää), vaikka ennen vauvapuheitani on ollut tarkka ehkäisystä (ja alkoholilla ei ole ollut osuutta asiaan). Kun sitten olen raskaaksi tullut, on vastaanotto ollut joskus hieman kauhistunut, mutta silti positiivinen. Voisi siis hyvin olla, että minunkin mieheni kuuluu tuohon kastiin, joille suunnittelematon "vahinko" on helpompi kuin tahallaan tehty.

Minäkin katson, että jos aikuinen mies ei halua käyttää ehkäisyä, niin silloin hän on tahallisen riskin ottanut, eikä valittamisoikeutta ole.

Meillä vauva oli suunniteltu ja molempien osalta hyvin toivottu. Kuitenkaan vauvan syntymän jälkeen mies ei muuttunut mitenkään "isäksi", vaan jatkoi omaa elämäänsä entiseen malliin. Ei tosin kännää tms, mutta on yötä myöten töissä ja harvoin, jos on vapaalla, harrastaa sitten jotain omaa. Eli minä sitten pakon edessä kannan vastuun lapsesta aivan yksin.

Esim vieraiden nähdessä, leikkii kyllä hyvää isää, mutta kun vieraat lähtevät, niin lähtee mieskin omiin juttuihinsa. Mulla ei ole omaa aikaa tai vapaata ilman lasta ollu 3 vuoteen.

Jos olet epävarma siitä, että haluatteko lapsen, kannattaa huolehtia ehkäisystä. Miehen kännipuheisiinkaan ei kannata juurii luottaa.

Tuo on vähän kinkkinen homma, koska etukäteen ei oikeastaan voikaan tietää, kantaako myös mies vastuun lapsesta, vaikka kuinka kauniita juttelisi ja lupailisi. Niin se minäkin menin uskomaan...

Minä en haluaisi loppu ikääni arpoa, että saimmeko lapsen koska mieskin sitä salaa halusi vai koska paljaalla oli niin mukava (kännissä) jyystää seurauksista välittämättä... minusta se ei ole kaunis alku asialle. Paljon kuulee näitä "mies ei halua lasta mutta ei halua ehkäisyäkään" -tarinoita, mutta itse henkilökohtaisesti en haluaisi seksiä ilman ehkäisyä, koska minusta lapsella on mahdollisuuksien mukaan olla molempien vanhempiensa haluama. Vaikkei välttämättä "yrittämä" mutta haluama! Toki joskus oikeasti tulee yllätyksiä ja vahinkoja, mutta se, jos toisen sanottua ettei halua lasta, harrastetaan suojaamatonta seksiä koska "oletetaan että aikuinen ihminen tietää seuraukset", se on minusta mahdollista syntyvää lasta kohtaan väärin. Hänet altistetaan tietoisesti tilanteelle että hän syntyy toiselle vanhemmalleen ei-toivottuna. Toki aikuisen ihmisen PITÄÄ tietää seuraukset ja kantaa vastuu toiminnastaan, mutta jos toisen osapuolen tiedossa on ettei lapsi todennäköisesti ole toivottu niin ei häntäkään täysin voida vastuusta vapauttaa.

Äitiyshuollossa työskennelleenä tiedän että jotkut isät kasvavat loistavasti isyyteen, jotkut surkeasti, ja jotkut pakenevat paikalta. Kaikkien näiden ryhmien edustajia löytyy sekä "yllätysraskausperheistä" että niistä suunnitelluistakin, mutta kyllä suunnitellulla lapsella näyttäisi olevan selvästi paremmat mahdollisuudet saada kaksi välittävää vanhempaa. Oma veljeni kuuluu tähän "kun kerrankin vaimo sattui sille tuulelle ja kumit ei ollut käsillä" -isäjoukkoon, vaimon painostettua ensin pari vuotta lapsentekoon, ja veljeni on sanonut katuvansa. Rakastaa kyllä lastaan yli kaiken, eikä häntä pois toivoisi, ja on kyllä ottautuva isä, mutta suunnittelematon lapsi on iso rasite ja kaikki isot rasitteet ovat myös riski parisuhteelle. Ajoitus oli väärä. Lasta ei pois haluaisi, mutta kokee (mielestäni aiheetta, itse teki valintansa!!) tulleensa hieman ajetuksi nurkkaan, ja se rasittaa parisuhdetta.

Kylläpä tuota itsekin joutui odottamaan miehen kypsymistä aika monta vuotta, joten ymmärrän kyllä hyvin sen tunteen että "tilaisuuksiin" olisi oikein houkuttelevaa tarttua ja kyllä se toinenkin sitten siihen lämpenisi... mutta ei se vaan minusta oikein ole. Sitähän et toki kysynytkään.

Toivottavasti teillä sulattelun jälkeen isäehdokaskin innostuu ajatuksesta, sai hän sitten tilaisuuden innostua ennen raskautta tai vasta sen alettua :)

Ei siihen kasva, se pitää olla kun tekee lapsia toisten kanssa.

Meille kävi vahinko vaikka söin koko ajan e-pillereitä. Mieheni olisi halunnut abortin, mutta itse en sitä pystynyt tekemään. Jouduin elämään raskausajan yksin ilman tukea. Koko raskaudesta ei voinut mieheni kanssa puhua.
Mieheni ilmoitti, ettei lähde mukaan synnytykseen. Sairaalassa ollessani kuitenkin soitin miehelleni, että tarvitsen häntä ja että saa luvan tulla sairaalaan ja tulikin. Yritti kyllä paikalta livistää tekosyyllä, että hänellä on tylsää eikä hänestä ole mitään apua. Synnytys käynnistettiin, joten aineen vaikutusta jouduttiin odottamaan ja sen vuoksi kestikin aika kauan.
Kuitenkin siinä vaiheessa kun vauva nostettiin minun rinnalleni ja mieheni tämän näki niin hänen ilmeensä oli jotain aivan mahtavaa. Se oli kuin rakkautta ensi silmäyksellä. Silmät loistivat, hymy levisi huulille ja hän vain tuijotti vauvaa ja minulle nousi onnen kyyneleet silmiin. Mieheni myös jäi sairaalaan perhehuoneeseen kanssamme.

Myöhemmin on toki tullut riitaa välillä, kun hänellä on paljon koulujuttuja tekemättä, että se olisi vikani koska pidin lapsen. Kuitenkin nekin riidat menevät ohi kunhan pääsee hetkeksi rauhoittumaan ja miettimään, koska olen kuitenkin monet kerrat poistunut kotoota lapsen kanssa jotta saisi rauhassa koulujuttujaan tehdä. Ja tuntuuhan se pahalta minusta, vaikka tietääkin johtuvan vain stressistä, eikä lapsen pitämisestä.

Hyvä isä on ollut, on ollut ihan alusta alkaen lapsen kanssa kahden, jotta olen päässyt omiin oloihin. Alkuun hoiti siivoamiset ja ruoan laitot ja kävi välillä ilmoittamassa, että nyt menet nukkumaan ja minä vahdin vauvaa.

Olemme aiemmin suunitelleet, että lapset tulevat parin vuoden ikäerolla ja nyt lapsella on ikää 11kk ja mieheni on jo aikaa sitten ilmoittanut että suunitelma pitää vaikka tulikin etuajassa ja toista pitäisi alkaa yrittämään lähikuukausina.

Mutta kuten edellä sanottin, niin huonoja isiä on niin suunnitelluilla kuin suunnittelemattomillakin lapsilla. Jos on pidempi suhde takana, niin uskon, että kyllä sen sinä ainakin aavistat miten asiassa tulee käymään.

Ja koska ikiä mainittiin myös ylhäällä niin itse olen 25v ja mieheni 29v.

Paljon kiitoksia ihanan asiallista kommenteistanne =)
Kiva kuulla kaikenlaisia kokemuksia ja myös mielipiteitä =)
Varmasti on totta, että suhtautuminen asiaan on hyvin tapauskohtaista, enkä kyllä haluaisi sitäkään tilannetta että mies tuntisi tulleensa ikään kuin pakotetuksi isäksi. Mietityttää vain välillä nuo miehen puheet siitä, jos vahinko kävisi.. Kun sehän voi aina käydä vaikka ehkäisyä käytettäisiinkin (tätähän ei kukaan tiennyt :D ), ja tiedän, etten voisi aborttia tehdä, eikä meillä siihen mielestäni olisi kunnon syitäkään. Toisaalta mieheni on hyvin suoraselkäinen ja perinteinenkin tietyllä tavalla, joten uskon, että hän haluaisi vastuunsa kantaa. Mutta sitten on aina sekin vaihtoehto ettei halua... ja se sitten hirvittääkin. Mutta kai ne miehet useemmin kypsyy siihen ajatukseen lapsista hieman meitä hitaammin.

mies on 30v ja vieläkin ''koulujuttuja''?

vaikea sanoa, jotkut kasvavat ja toiset eivät koskaan kasva isäksi! Ei kannata ottaa riskiä asiasta, vaan keskustella selvinpäin asiasta ja ennen kaikkea siitä, miten lapsi muuttaa arkea, parisuhdetta ja työnjakoa perheen sisällä. Lasten ja kodinhoito on helvetin rankkaa kun ei saa nukkua! Mielestäni ei kannata hepposin perustein perhettä perustaa ja tyyliin "onhan tuota ikää jo", vaan oikeasti miettiä, ollaanko hyviä vanhempia?

No meille kävi vahinko ja minä päätin pitää lapsen. Mies hieman nurisi asiasta,eikä ollut raskaus aikana mukana. Ajattelin tuolloin ettei miehestä ikinä ole isäksi. Toivoin kuitenkin että olisi lapsen elämässä jollain tapaa mukana.

No lapsi syntyi ja mies muuttui. En olisi ikinä uskonut että siitä nurisijasta tuli lapsellemme maailman paras isä. Mikään hänelle ei ole niin tärkeää kuin oma lapsi. Kaikki juoksut on jääny ja haluaa viettää aikaansa meidän kanssa.

Joten,kai sitä mies voi kasvaa isäksi. Meidän kohdalla ainakin näin kävi.

Ei kasva, se on päästä kiinni. Usein jos liittyy kolmas henkilö, niin sitten sekin vähä jää.

Kyllä meidän perheessä isi kasvoi isyyteen. Alku oli hieman hankalaa,mutta ajan ja kokemuksen myötä siipasta kuoriutui aivan loistava isä! Ja totta; mikään ei ole niin tärkeä ja rakas kuin oma lapsi!