"Portugalin sijasta tuen ohjaaminen Keskustan tukemiseen olisi paljon järkevämpää. Portugalin tukeminenhan on niin spekulatiivista kotimaisten työpaikkojen turvaamista, että aivan hirvittää. Sen sijaan jos rahaa laitettaisiin Keskustan tukemiseen, niin se merkitsisi sitä, että saataisiin edes jossain määrin aikaiseksi tasapainoista alueellista kehitystä ja edes jonkinlaista tukea suomalaiselle maaseudulle. Ja kenties vielä keskustalainen presidenttikin. Nyt kun vallassaolevaa presidenttiä ei enää lakien ja pykälien mukaan voi enää tehtävään valita. (Kekkoskaunaisten keksimä kummajainen rajata toimikaudet kahteen)."
Tosiaan, tuetaankin Suomen Keskustaa
5
<50
Vastaukset
- Yhteinen tekijä on
Sekä Portugal että kepu on elänyt yli varojensa. Kepua ainakaan ei kannata tukea, sillä kepun lopullinen kaatuminen ei aiheuta kaaosta muualla kuin sen hupenevien kannattajien korvien välissä.
- five pistols
Itse asiassa kepun kaatuminen säästää paljon rahaa.
- masa maalta
joutais kaatumaankin ko kepu, ja portukaliin voisivat tukensa antaa kepuveljet jotka on taiteelliset taitonsa näyttäneet, voisivat myydä ulkomaille noita taulujaan pekkarinen ja kumppanit.Pekkarinen lahjoi yrityksiä valtion rahalla ja nämät samat syysi kepuun rahaa hel,,tti miten oksettaa moinen kierous. ostivat yritykset tauluja ja antoivat puoluetukea nyt niistä on osa jo nurin ninku kepuki kohta.
- Khihihihihiiihihiii
(Kekkoskaunaisten keksimä kummajainen rajata toimikaudet kahteen)
UKKoloise perskarva käryä ny vissi helveti tulill.- CITY.-Keskusta
Jaakkimakin alkaa vähitellen selviämään raskaan valpurin dogaamisesta.. hyvä näin... Capslockkikin osuu jo melkein, Muuten Jaska; Fatiman broidi muutti tohon aika likelle... on sulla vähän huono maine siinä suvussa..//// Kantsis vähän varoa, kundi oli aikoinaan kuohari ..
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa
Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol2614183Stefu haikailee
Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.2653414Harmi mies ettet arvostanut
Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku1541779Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!
Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde251637Lavrov väläyttelee WW3:sta
Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,2961414Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?
Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?132920Voiko hyvää omatuntoa ostaa?
Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo235853en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va115819Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe17784