Kepu aina vaalipuheissaan haluaa pitää koko maata asuttuna ja saikin katastrofiin päätyneen viimeisimmän hallituskauden aikana pakkosiirrettyä joitain laitoksia kauas.
Miksi kepu ei siirrä puoluetoimistoaan Pihtiputaalle tai Peräseinäjoelle?
Miksi toimiston pitää olla Stadissa?
9
52
Vastaukset
- Miksi ei sielläkin?
Kepulla on puoluetoimistoja 21 eri osoitteessa ympäri maata. Yksi kussakin piirissä paitsi Helsingissä, jossa sijaitsevassa toimistossa toimivat Helsingin piirin ohella ruotsinkielinen piiri ja valtakunnan yhteinen puoluejohto. Tuskin voidaan ajatella, että puolue, joka haluaa pitää asuttuna koko maan, jättäisi jonkin piirin ilman toimistoa.
Sen sijaan minunkin mielestäni kepun kannattaa kyllä ottaa harkittavaksi, pitääkö valtakunnallisen johdon toimia nimenomaan Helsingistä käsin eli kannattaisiko Helsingistä hankkia pienemmät tilat vain piirin omaan käyttöön ja sijoittaa puolueen valtakunnallinen johto halvempiin tiloihin muualle.
Mitä taas tulee Vanhasen kakkoshallituksen tekemille valtion laitosten hajasijoittamiselle muualle maahan, siinä se kyllä taisi hävitä määrällisesti aika laillakin Vanhasen ykköshallitukselle ja Lipposen molemmille hallituksille.- riibaum
Noinko on? En olisi uskonut? Hajasijoituksen kannatuksen kannalta kepua ei siis koskaan saisi päästää hallitukseen? Miten kepu voi olla noin julma omalle kentälleen?
riibaum kirjoitti:
Noinko on? En olisi uskonut? Hajasijoituksen kannatuksen kannalta kepua ei siis koskaan saisi päästää hallitukseen? Miten kepu voi olla noin julma omalle kentälleen?
Toivotaan, että hajasijoittamisen vauhti palautuu Siilinjärven pojan ja Kokkolan tytön myötä vähintään Lipposen II hallituksen tasolle. Persutkaan siinä työssä tuskin ovat ainakaan jarruna.
- !!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
Ehkä siksi kun Eduskunta on Hesassa!
Siirretään eduskunta rovaniemelle niin silloin voi kaikkien puolueiden pääkonttorit olla rovaniemellä.- riibaum
Eduskuntaa ei kannata siirtää junttiloihin, koska enemmistö ihmisistä asuu etelässä. Samasta syystä siirrettävät laitokset junttiloihin eivät siirrä työntekijöitä junttiloihin, koska ihmiset eivät halua muuttaa junttiloihin. Suuri määrä aktiivista ja hiljaista tietoa häviää, kun laitos siirretään junttilaan. Kepulaisia on Etelässä onneksi vähän.
riibaum kirjoitti:
Eduskuntaa ei kannata siirtää junttiloihin, koska enemmistö ihmisistä asuu etelässä. Samasta syystä siirrettävät laitokset junttiloihin eivät siirrä työntekijöitä junttiloihin, koska ihmiset eivät halua muuttaa junttiloihin. Suuri määrä aktiivista ja hiljaista tietoa häviää, kun laitos siirretään junttilaan. Kepulaisia on Etelässä onneksi vähän.
Kuinka paljon ihmiset sitten asioivat eduskunnassa? Arvelisin, että korkeintaan tuhat tai kaksi vuodessa ympäri maata. Hirveä vääryys ei siis tapahtuisi, vaikka eduskunta siirrettäisiinkin Helsingistä jonnekin muualle.
Siirretyt valtionyksiköt ovat saaneet riittävästi hyvää ja innokasta työvoimaa uusillekin paikkakunnille. Kaikki työntekijät eivät tietenkään ole innokkaita siirtymään tai jäävät jopa lähtemättä, mutta se ei ole työn tehoa tai tasoa ainakaan haitannut. Uutta ja motivoitunutta työvoimaa tästä maasta löytyy aina.
- Tuottava alue
MTK:n ja sen poliittisen siiven Kepu:n konttorit sijaitsevat Helsingin ydinkeskustassa. Tukiasmaatalouden ydintuotantoalue on Helsingin ydinkeskusta. Siellä hankitaan suurmaanomistajille valtavat tukiaiset joilla paikataan rökäletappiollinen ja saastuttava puuhastelu.
- Tsadilaisia
Ei kepun puoluetoimiston tarvitse olla stadissa , se voisi mieluummin olla Tsadissa
- riibaum
Jep jep. Toi on hyvä ehdotus. Lisäksi voitaisiin harkita koko kepun vaihtamista menetettyyn Karjalaan.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Lindtman I vasemmistohallitus aloittaa viimein Suomen kuntoon laittamisen
Tässä nyt on 3 vuotta seurattu irvokasta kärsimysnäytelmää nimeltään "valtion budjetin tasapainotus by äärioikeisto", ja2022774Missä viipyy persujen lupaama euron bensa?
En edes muista milloin bensapumpussa olisi ollut ykkösellä alkava litrahinta. Missä siis viipyy persujen lupaama euron b1582465Kirje, PellePelottomalle.
Tärkeää olisi luoda ystävyys, että se, jota rakastaa, on samalla paras ystävä ja luotettavin, jolle voi ja uskaltaa luot1061152- 64951
Martinan hevoset.
Tämä todella kaunis ja ketterä harmaa hevonen jolla monet kilpailut voitetaan ei ole Martinan.Tytär ratsastaa sillä tait246870Mistä löytyy naisseuraa sinkkumiehelle?
Kertokaapas kokeneemmat mistä löytyis naisseuraa sinkulle. Ihan ois eukko nyt tosissaan hakusessa. Tanssipaikat kun on a20869Persut jakavat tekoälyllä tehtyjä kuvia maahanmuuttajista somessa
Eivät mainitse, että ovat tekoälyllä tehtyjä. Eivät näe asiassa mitään ongelmaa. Valehtelijapuolue taas vauhdissa. Unka299854Voi teitä naisia
Suudeltiin ja nukuttiin toisissamme kiinni mutta pillua ei tullu, ei edes aamulla. t.38vmies95846Hyvä meininki
TTP:ssa väkeä tosi runsaasti paikalla. Hyvää ruokaa jälleen ja munkit ja sima erinomaista. Kiitos yrittäjälle! Hieno Vap22738Onneksi tapasin sut
Ilman sua olisin jatkanut pään lyömistä seinään eli samanlaisten miesten etsimistä. Tajusin, mikä menee pieleen vasta ku93729