Nyt on aika unohtaa Soinin ja hänen porukkansa hallitusvastuu. Neljä vuotta tv-viihdettä eduskunnan kyselytunneilta on parempi ratkaisu kuin perussuomalaiset hallituksessa.
Jos Soini tarvitsee aikaa laatiakseen äänestysselostuksen eduskunnan suurelle valiokunnalle, Eu-maille ja koko kansainväliselle yhteisölle perussuomalaisten kantojen perustelemiseksi, niin miehestä täytyy vaivata poliittinen suuruudenhulluus tai totaalinen turhautuminen. Jos perussuomalaisten perustelut olisivat uskottavia, ne olisi jo esitetty ja niillä olisi jo jotain vaikutustakin. Nyt tarjoillaan äänestysselitystä, jotten sanoisi synnintunnustusta. Lukekoon Ave Mariaa seuraavat neljä vuotta, sanon minä. Mitäs haali listalleen ja eduskuntaryhmäkseen purististen diletanttien kompleksisen kokoelman? Perussuomalaisia ei tälläkään perusteella uskalla päästää hallitukseen.
Nyt sitten Soini vaikertaa iltapäivälehdessä, että kansanäänestys kaataisi tukipaketin. Herra on hyvä ja esittää eduskunnassa, joka kansaa edustaa, kansanäänestystä vaikkapa pysyvästä vakauspaketista. Ei sen esittämistä kukaan estä, toteuttamisen voi estää eduskunnan enemmistö, joka tuskin lähtee populistin kansanäänestyskelkkaan.
http://jaga.puheenvuoro.uusisuomi.fi/72344-soinilla-edessaan-katumusharjoitus
Viisaus ei ole tyhmyyttä
populisti-X
0
<50
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa
Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol2614178Stefu haikailee
Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.2643408Harmi mies ettet arvostanut
Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku1541777Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!
Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde251634Lavrov väläyttelee WW3:sta
Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,2961413Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?
Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?132919Voiko hyvää omatuntoa ostaa?
Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo235853en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va115817Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe17780