Moi. Olen reilusti yli parikymppinen mies ja monenlaisten harharetkien jälkeen olen päätellyt että tykkäisin opiskella kieltenopettajaksi- ja tai kääntäjäksi. Aiempia korkeakouluopintoja minulla ei kesäkoulujen kursseja laskematta ole.
Olen ajatellut valitsevani saksan tai venäjän väliltä. Aloitin melko vasta lyhyen saksan aikuislukiossa ja opin melko hyvin; minua on pidetty kielellisesti melko lahjakkaana lapsesta saakka. Uskon siis että tavoite olisi realistinen.
Minulla ei kuitenkaan ole toisen asteen koulupohjaa joten tarkoitukseni on pyrkiä yliopistoon avoimen kautta. Onko tässä mitään ongelmaa kuten että pitkittyykö opiskeluni suhteessa ilmaiseksi opiskeleviin? Ymmärsin että avoimena voi suorittaa kolmessa lukuvuodessa 120 opintopistettä mutta voiko sitten perusopintojen jälkeen hakea suoraan päätoimiseksi oppilaaksi ja olla samoilla viivoilla muiden perusopintonsa suorittaneiden kanssa ja takoa 180 opintopinnaa/täyden kandidaatin tutkinnon kolmessa lukuvuodessa? Mikä on nopein ja taloudellisin tie tutkintoon?
Kuinka vaikeaa esim.saksan opintolinjalle pääseminen on? Kohteenani on nyt Joensuun yliopisto. Onko avoimen koe erilainen kuin normi? Jos en pääse seuraavana lukuvuonna suoraan opiskeluputkeen niin ajattelin sitten täyttää aikani opiskelemalla muita aineita jotka suoraan tukisivat ja nopeuttaisivat valmistustani, olematta kuitenkaan sitä itseään.
-
Kannattaako siis käydä erikseen esim.suomen kielen perusopintoja tai jotain pedagogisia opintoja? Erityisesti jos en voi aloittaa haluamaani pääainetta niin pian kuin haluan. Saako muiden kielten osaamisesta/suorituksista minkäänlaista ylimääräistä legitimiteettiä pääsykokeissa tai sitten työmarkkinoilla? Olen kuitenkin opiskellut useita eri kieliä ja opintopisteitä kertyy tätä kautta ihan harrastuksen muodossa, kaikista muista paitsi pääaineeksi tulevasta kielestä.
Kiitos kaikista neuvoista.
Kieltä opiskelemaan?
1
269
Vastaukset
- MM
En osaa sanoa, mikä on taloudellisesti kannattavinta tai mikä tilanne on saksan tai venäjän kohdalla, mutta vastataampa nyt jotain.
Avoimessa yliopistossa opintokokonaisuuksia suoritettuaan voi käsittääkseni hakea suoraan tutkintoopiskelijaksi tiedekuntaan. Joka vuosi kannattaa yrittää, vaikka ekalla kerralla ei pääsisikään. Mitä paremmat pisteet suoritetuista opinnoista, sitä todennäköisemmin voi päästä sisälle. En ole varma, vaikuttavatko muut sivuaine- ym. opinnot mitenkään siihen, valitseeko oppiaine sinut opiskelijaksi.
Vaikka ei pääsisikään yliopistoon, niin kääntämäänhän saattaa päästä myös pelkällä ammattitaidolla, eli kannattaa varmaan yrittää tehdä pieniäkin käännöstöitä joilla sitten voi todistaa osaamistaan myöhemmin.
Toivotan sinulle onnea opiskeluihin!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874138Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella273019No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452320- 351338
- 10919
- 133901
- 6894
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12822Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124766- 11760