Portugal-paketti ei suinkaan ole Suomen kannalta ainoa tärkeä eikä välttämättä edes kiireellisin kysymys ensi maanantain Ecofin-kokouksessa. Esityslistalle nousee myös uusi 20-30 miljardin apupaketti Kreikalle. Lisäksi Irlanti haluaa neuvotella lainakorkojensa alentamisesta.
Miten Perussuomalaiset suhtautuisivat hallituksessa noihin kysymyksiin? Saattaisi oll aika riitaista hallituksessa ratkaista tuon tyyppisiä kysymyksiä järkevästi.
Miten Katainen voisi pärjätä
7
<50
Vastaukset
- meidän tehtävä'
Eikö sinule vielä selvvää? Meidän on aina äänestettetävä EU:n sanelun mukaan, etemme putoa päydästä, jossa pääsemme äänestämään EU:n sanelun mukaan?
- 5
Mutoin emme saa EU:lta tukirahoja, niitä amojan rahjoja jotia sinne syydämme kuin kankkulan kaivoon.
Hölmöläisen touhuja.
- eewweewewweewew
kokoomus oppositioon.Soini sdp lopettaa kituvan EU:n
- Samalla lopettaa
Suomen. Palaamme 1900-luvun alun hevosvetoiseksi pettu järsiväksi maaksi jota johtaa ruotsinkielinen yläluokka.
- näin näreet
Samalla lopettaa kirjoitti:
Suomen. Palaamme 1900-luvun alun hevosvetoiseksi pettu järsiväksi maaksi jota johtaa ruotsinkielinen yläluokka.
Tätä kokkarit ajaa velkauttamalla Suomen!
- 12
näin näreet kirjoitti:
Tätä kokkarit ajaa velkauttamalla Suomen!
Pääasia että sijoittajat saavat omansa, muulla niin väliä.
- Näinhän se toimii
Eihän me tyhmiä olla. Minkä vuoksi täytyisi auttaa velkaantunutta jolla ei ole realistisia mahdollisuuksia maksaa velkaansa takaisin kohtuullisessa ajassa. Sekä velkaannuttaa itseämme muiden auttamisella.Ei se vaan niin mene oikeassa elämässä.Tuskin Portugali ja kreikka jäävät ainoiksi avustuskohteiksi, aivan varmaan jos osallistumme tähän tukipakettiin niin saamme olla "lahjoittamassa" eurojamme myös muile ylivelkaantuneille maille ja kun tämä jatkumo saadaan käyntiin niin kohta suomenkin täytyy ajautua samaan velkakierteeseen.Kaikista paras olisi kun näille maillllllllllle tehtäisiin ihan normaali saneeraus/velkajärjestely jossa lisä velkaantuminen estetään ja tehdään sovittelu vanhojen velkojhen hoidosta.Eikö ole yksinkertaista.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa
Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol2614183Stefu haikailee
Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.2653414Harmi mies ettet arvostanut
Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku1541779Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!
Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde251637Lavrov väläyttelee WW3:sta
Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,2961414Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?
Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?132920Voiko hyvää omatuntoa ostaa?
Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo235853en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va115819Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe17784