Tuomas Hännisen ikä?

SRK:n pääsihteeri

Kuinka vanha on SRK:n pääsihteeri Tuomas Hänninen, joka lausui Lahdessa 2009 kuolemattoman lauseen:

“Vaikka me olemme kauhuissamme siitä, että uskovainen perheenisä on syyllistynyt omien lastensa hyväksikäyttöön, se ei ole sen pahempi synti , mihin me jokainen olemme omassa sydämessämme valmiita”.

Tämähän on suomeksi sitä, että jokainen vl on TH:n mukaan sydämessään valmis raiskaamaan oman lapsensa.

Ja asiaa runsain mitoin vähätellen.

32

854

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Nuorempi julmuri?

      Tuomas Hänninen on "nuoremman polven" johtoa, olisikohan kuuttakymmentäkään?

      Mutta vähättely-, mitätöinti-, salaamis- ja uhrienvaientamisoppi on hyvin hallussa!

      Tuskin on koko jätkä koskaan suonut ajatustakaan vl-pedofilian uhrien kärsimykselle...

    • Tulkitsen näin

      No en usko hetkeäkään, että hän (vaikka en tunnekaan kuin nimeltä) tuota olisi tarkoittanut. Silti varomattomasti sanonut, jos siteeraus pitää paikkansa. Olisiko tarkoittanut sitä, että

      "hirveä teko, mutta ei heitetä ensimmäistä eikä seuraavaakaan kiveä eikä ylennetä itseämme, koska kaikki olemme syntisiä"?

      Mitään muuta tulkintaa ei itselleni tule tuosta mieleen. Koska eihän kukaan terve ihminen TUOLLAISEEN tekoon ole valmis eikä se mahdu edes käsityskykyyn.

      Mutta jos on noin sanonut ja sattuisi palstaa lukemaan tai kuulemaan tästä keskustelusta, niin voisi kyllä tarkentaa lausumaansa. Syytä olisi, jottei synny väärinkäsitystä. Minusta asia on kyllä ihan selvä.

      • Poliisi tutkii asiaa

        Lausahduksesta on tehty tutkintapyyntö poliisille.

      • tiitublom

        Tuosta lausumasta Johanna Hurtig aikanaan on tarkennusta pyytänyt ja jäänyt vaille vastausta:

        >"Minusta sellainen puhe on vaarallista väkivallan normalisointia. Kirjoitin siitä SRK:lle ja kysyin, miksi tällaista opetetaan."

        Miten johto suhtautui?

        "Tapaaminen järjestyi, mutta en saanut vastauksia kysymyksiini. Johto ei tunnistanut ilmaisemaani huolta tai keskustelun tarvetta, vaan näki tapaukset yksittäisinä.">

        http://www.hs.fi/tulosta/1135265460978

      • Ei vl poliisi.
        Poliisi tutkii asiaa kirjoitti:

        Lausahduksesta on tehty tutkintapyyntö poliisille.

        Muista tehdä lestadiolaiselle Poliisille, että menee perille

      • en tajuuuu
        Poliisi tutkii asiaa kirjoitti:

        Lausahduksesta on tehty tutkintapyyntö poliisille.

        Miettikää kuinka moni on sidottu saatanalle ja heitetty pyhästä vl-jengistä ulos kauheitten syntein kuten kynsienleikkuu sunnuntaina, väärässä kaupassa käyminen, kirkkokuoroon osallistuminen yms vuoksi ja sitten pyhä henki on puhunut lastenhyväksikäyttäjä-puhujaveljen suulla seurakunnalle, joka on saarnannut syntejä anteeksi ja syntisiä helevettiin?

        Saara-äiti ei koskaan erehdy? "Pyhä henki todistaa meidän kanssamme, että olemme oikeassa ja toimimme oikein"? Mistä pimeydestä tuollainen pyhä henki tulee??

        Kirkastakaa tätä mulle, ku en tajua!

        Jotenki raamatun opin valossa toi toiminta alkaa vaikuttaa pyhän hengen pilkalta...

    • Lahtari

      Noin Hänninen puhui siellä Lahdessa, eikä hän sitä kiistäkkään. Voittonenkin normaalisoi pedofiliaa haastatteluissaan puhumalla vain murhetta tuottavista asoista.

      • Rikollisyhteisö!

        Kun vl-kansalle on vuosikymmeniä opetettu, että pikkujuttujahan nuo lasten raiskaamiset on, niin ei ole ihme että sitä harrastetaan vähän siellä sun täällä.

        Jokin syyhän siihen on, että tuollainen vakava rikollisuus rehottaa ihan valtoimenaan vl-yhteisössä!

      • hengellisesti sairas
        Rikollisyhteisö! kirjoitti:

        Olisiko niin, että he uskovat, että ihminen on luontaisesti lihanhimoinen raiskaaja ja himoitsee alaikäisiä, eivätkä ymmärrä, että asia on näin hengellisesti sairaissa yhteisöissä.

      • Whatareyousmokin?

        "Kun vl-kansalle on vuosikymmeniä opetettu, että pikkujuttujahan nuo lasten raiskaamiset on"

        Olet kyllä nyt seurannut ihan jotakin muuta kuin vl-kansan opetusta!

      • Putthepipedownnow
        hengellisesti sairas kirjoitti:

        Olisiko niin, että he uskovat, että ihminen on luontaisesti lihanhimoinen raiskaaja ja himoitsee alaikäisiä, eivätkä ymmärrä, että asia on näin hengellisesti sairaissa yhteisöissä.

        "Olisiko niin, että he uskovat, että ihminen on luontaisesti lihanhimoinen raiskaaja ja himoitsee alaikäisiä, eivätkä ymmärrä, että asia on näin hengellisesti sairaissa yhteisöissä. "

        Ei ole.

      • Miksi?
        Whatareyousmokin? kirjoitti:

        "Kun vl-kansalle on vuosikymmeniä opetettu, että pikkujuttujahan nuo lasten raiskaamiset on"

        Olet kyllä nyt seurannut ihan jotakin muuta kuin vl-kansan opetusta!

        Miksi SRK:n johtomiehet (Tuomas Hänninen ja Olavi Voittonen) vähättelevät ja salailevat vl-insestiä ja vl-pedofiliaa?

      • Ihme selittelijät!
        Whatareyousmokin? kirjoitti:

        "Kun vl-kansalle on vuosikymmeniä opetettu, että pikkujuttujahan nuo lasten raiskaamiset on"

        Olet kyllä nyt seurannut ihan jotakin muuta kuin vl-kansan opetusta!

        Kuulehan selittelijä. Kuinka sitten tilanne on noin paha yhteisössänne?

      • SRK:n hullut!
        Miksi? kirjoitti:

        Miksi SRK:n johtomiehet (Tuomas Hänninen ja Olavi Voittonen) vähättelevät ja salailevat vl-insestiä ja vl-pedofiliaa?

        Lakupötkön varastamiseen verratta synti!

        Onko se lakupötkön varastaminen iso vai pieni synti, sitä ei vl-uskonto kerro koska KAIKKI synit ovat samanarvoisia!

      • Lastenraiskaajat:(
        hengellisesti sairas kirjoitti:

        Olisiko niin, että he uskovat, että ihminen on luontaisesti lihanhimoinen raiskaaja ja himoitsee alaikäisiä, eivätkä ymmärrä, että asia on näin hengellisesti sairaissa yhteisöissä.

        Jos äiti ei anna kun on koko ajan synnyttämässä, mitä tekee vl-isä?

        Masturboiko?

        Ehei, koska aivan yhtä synnittömästi voi raiskata lapsiaan!

      • K
        Ihme selittelijät! kirjoitti:

        Kuulehan selittelijä. Kuinka sitten tilanne on noin paha yhteisössänne?

        3 per vuosi ollut.. Vrt. 1000 vuosittain Suomen yhteiskunnassa kaikkiaan.

      • 9
        K kirjoitti:

        3 per vuosi ollut.. Vrt. 1000 vuosittain Suomen yhteiskunnassa kaikkiaan.

        3 per vuosi ja aikuisia vl:a on noin 13 500-16 000. Suurin osa vl-liikkeessä on lapsia ja lapset eivät voi olla lastenhyväksikäyttäjiä.

        Noissa 1000 keissiä Suomen koko yhteiskunnassa lienee mukana vanhoillislestadiolaisetkin leimautumatta vl:ksi. Vielä kun tiedetään, että vl:llä on kyky pullauttaa pahaintekijät joukostaan vetoamalla siihen,ettei he ollut elävässä uskossa.

        Tuskin hyväksikäyttötapauksissa poliisitutkinnan kannalta aina on oleellista se, että tekijä on vl. Lienee merkitystä tuolla vanhoillislestadiolaisuudella silloin, kun tekijä on käyttänyt asemaansa esim. saarnaajana hyväkseen ja/tai srk:lla on ollut tietoa rikoksista ja jättänyt ne ilmoittamatta.

        Suomessa on hyväksikäyttöä, kukaan ei kai sitä kiistä. Kieltämisen sijaan yritetään kaikella tavoilla päästä kiinni tuohon piilorikollisuuteen, ei yritetä peitellä sitä ja selitellä, että jossain toisaalla ongelma on vielä isompi. Mitätöinti ja vähättely olisi paitsi loukkaavaa uhrien kannalta, myös epäilyttävää, koska yksi lastenhyväksikäyttäjän piirre on,että hän väheksyy tekoaan. Jos me kaikki tekisimme niin, olisimmeko vain hyväksikäyttäjän "apureita" noissa rikoksissa?

      • K
        9 kirjoitti:

        Arviointisisi on epäuskottava. Pelkästään ehtoollisella osallistuu suviseuroissa vajaa 30000. Yli 15-vuotiaita eli mainittuun asiaan kykeneviä lienee vähintään puolet, todennäköisemmin 60 % arviolta siitä 100 000 vln joukosta. Muuten alle 15-vuotiaita ei olisi vain 30 % lestadiolaisimmissa kunnissa. Lukumäärien mainitseminen on asian arviointia eikä vähättelyä. Miksi lukumäärät ovat pienempiä? Miten tähän vastaaminen auttaa ehkäisemään ongelmia'

        aikuisia lienee siis noin 50-80000 riippuen vl-kokonaismäärän arviosta (80-150k), jos se ei ylläolevasta ole riittävän helppo ymmärtää.

      • 16
        K kirjoitti:

        Arviointisisi on epäuskottava. Pelkästään ehtoollisella osallistuu suviseuroissa vajaa 30000. Yli 15-vuotiaita eli mainittuun asiaan kykeneviä lienee vähintään puolet, todennäköisemmin 60 % arviolta siitä 100 000 vln joukosta. Muuten alle 15-vuotiaita ei olisi vain 30 % lestadiolaisimmissa kunnissa. Lukumäärien mainitseminen on asian arviointia eikä vähättelyä. Miksi lukumäärät ovat pienempiä? Miten tähän vastaaminen auttaa ehkäisemään ongelmia'

        Pitäisikö tuo perustelu ymmärtää niin, että suviseuroissa ehtoollista tarjoillaan vain vl:lle? Ymmärtääksen tuo on kuitenkin evlut kirkon sakramentti, johon voi osallistua kuka tahansa evlut kirkon jäsen, joka on konfirmoitu.

        Ei voida mitenkään luotettavasti vertailla rikoksia kahden niin erilaisen väestörakenteen omaavan ryhmän; koko suomen väestö ja vanhoillislestadiolaiset, välillä. Kun ei edes ole luotettavaa, eksaktia lukumäärää vl:sta! Lisäksi vielä tuo lasten osuus vääristää vertailun. KRP antanee ennen syksyä lisätietoja omista tutkimuksistaan, odotellaan niitä...

        "Miksi lukumäärät ovat pienempiä? Miten tähän vastaaminen auttaa ehkäisemään ongelmia"

        En tiedä mitä tarkoitat tuolla... Jos jotain selvennystä sais?

        Kun keskustelee ihmisten kanssa, jotka vakuuttelevat, ettei vl-yhteisössä ole mitään ongelmaa ja jos on, se on niiiin pieni (ainakin pienempi kuin muualla), tulee väistämättä mieleen, mikä tuon vakuuttelun motiivi on. Onko tarkoitus suojella joidenkin häiriintyneiden ihmisten löytämää temmellyskenttää lapsivaltaisessa yhteisössä, jossa on vielä sellaiset vaientamiseen sopivat tavat kuin rippi ja oppi kuuliaisuuteen??? vai mikä ihme tuon selittää??

    • Näin vastaa vain todellinen ASIANTUNTIA, käsittääkseni.

      Hänellä näyttää olevan asiaan kompetenssia.

      kes.

    • w

      Hänninen taitaa olla varsinainen harmaa eminenssi tässä pf-skandaalissa. Hänen päätoimittaja-aikana ei E. Salinin kirjoitusta julkaistu. Uusi päätoimittaja sen tärkeän kirjoituksen laittoi Päivämieheen.

      • Hänninen ulos!

        Tuomas Hänninen on salaaja ja pedofiliarikollistensuojelija pahimmasta päästä!

        Nyt hän on vallankahvassa SRK:ssa kun Voittonen alkaa olla seniilinä täysin ulkona tästä päivästä.

        Ja Hänninenhän linjaa SRK:n uutta oppia: Lasten raiskaaminen on pikkusynti, johon jokainen vl pystyy. Jos ette tiedä kykenettekö, kokeilkaa!

    • nuaan

      *Ja Hänninenhän linjaa SRK:n uutta oppia: Lasten raiskaaminen on pikkusynti, johon jokainen vl pystyy. Jos ette tiedä kykenettekö, kokeilkaa!*

      Törkeä valhe! Koskaan ei ole annettu synnille lupaa. Pf on ilettävä synti, mutta Jumalan armo on suuri. Hännisen sanomiset on väännetty päälaelleen: oman korvasyyhyn mukaiseksi.

      Lopettakaa tällainen typerä palsta. Rasismia , yleistämistä ja avointa vihaa. Tehkää nyt joku jo tutkintapyyntö! Täällä on kansankiihottajat asialla!

      • Illan kysymys

        Vituttaako olla pedofilia-herätysliikkeen (vl) jäsen)

      • Joopasenjoo
        Illan kysymys kirjoitti:

        Vituttaako olla pedofilia-herätysliikkeen (vl) jäsen)

        Nimimerkin takaa tunnistettavaan henkilöön kohdistuva julkinen herjaus on rikosoikeudellinen asia.
        Tämmöinen osoittaa täydellisen raukkamaista toimintaa. Ei normi ihminen semmoiseen lähde. Vellihousut on erikseen.
        Tutkintapyyntöjä on näistä herjauksista tulossa.

      • Tiedätkö?
        Joopasenjoo kirjoitti:

        Onko OV homo?

      • Ninnannunna...

        Oliko taas kysymys "siionin sisäisestä asiasta", josta joku raateleva susi erehtyi kertomaan julkisuudessa?

        Ette voi nykyaikana opettaa tuollaista rikosten normalisointia salassa.

        Varmaan harmittaa!

      • SRK pelkää!
        Joopasenjoo kirjoitti:

        Nimimerkin takaa tunnistettavaan henkilöön kohdistuva julkinen herjaus on rikosoikeudellinen asia.
        Tämmöinen osoittaa täydellisen raukkamaista toimintaa. Ei normi ihminen semmoiseen lähde. Vellihousut on erikseen.
        Tutkintapyyntöjä on näistä herjauksista tulossa.

        Kuinka kirjoittaja herjaa Tuomas Hännistä lainaamalla hänen julkista lausumaansa sanatarkasti?

      • TH Lahdessa 2009
        Joopasenjoo kirjoitti:

        Nimimerkin takaa tunnistettavaan henkilöön kohdistuva julkinen herjaus on rikosoikeudellinen asia.
        Tämmöinen osoittaa täydellisen raukkamaista toimintaa. Ei normi ihminen semmoiseen lähde. Vellihousut on erikseen.
        Tutkintapyyntöjä on näistä herjauksista tulossa.

        Tuomas Hänninen Lahdessa 2009:

        “Vaikka me olemme kauhuissamme siitä, että uskovainen perheenisä on syyllistynyt omien lastensa hyväksikäyttöön, se ei ole sen pahempi synti , mihin me jokainen olemme omassa sydämessämme valmiita”.

        Tuossa TH lausuu omana kantanaan, että jokainen vl on sydämessään valmis raiskaamaan omia lapsiaan.

        "Tutkintapyyntöjä on näistä herjauksista tulossa."

        Olet oikeassa. TH:n lausunnosta on tehty tutkintapyyntö poliisille.

      • johto myös syyllien
        Joopasenjoo kirjoitti:

        Nimimerkin takaa tunnistettavaan henkilöön kohdistuva julkinen herjaus on rikosoikeudellinen asia.
        Tämmöinen osoittaa täydellisen raukkamaista toimintaa. Ei normi ihminen semmoiseen lähde. Vellihousut on erikseen.
        Tutkintapyyntöjä on näistä herjauksista tulossa.

        onko rikos jos tua esille vl.johtajien vähättelyt/ saalaamiset pf asiassa?

    • Häntä-Hänninen

      Hänninen on sanonut juuri noin. Asia on tarkistettu häneltä itseltään. Hänninen tunnusti sanoneensa noilla sanoilla. Vetosi siihen, että rikosilmoituksestakin puhuttiin. Niin tosiaan puhuttiin, kun Aimo Koskelo huomautti julkisesti Hänniselle, että "rikosilmoitus on kuitenkiin tehtävä".

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa

      Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol
      NATO
      261
      4167
    2. Stefu haikailee

      Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      264
      3403
    3. Harmi mies ettet arvostanut

      Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku
      Ikävä
      154
      1775
    4. Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!

      Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde
      Suomalaiset julkkikset
      25
      1633
    5. Lavrov väläyttelee WW3:sta

      Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,
      Maailman menoa
      296
      1412
    6. Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?

      Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      132
      915
    7. Voiko hyvää omatuntoa ostaa?

      Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo
      Sinkut
      235
      852
    8. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      115
      813
    9. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      17
      778
    Aihe