vapaan kielivalinnan kannattajat eli pakkoruotsin vastustajat. Hänen tulkintansa mukaan heidän toimintansa kohdistuu historialliseen vähemmistöön. Aivan päivänselvää äärioikeistoa ! He-he, nyt naurattaa. Mutta, ei äärimmäiset pakkoruotsittajat kansan enemmistön (2/3) kannan vastaisesti tietenkään ole äärioikeistoa. Lipponen kuuluu tuohon ääripakkoruotsittajaryhmään. Jokainen voi siitä tehdä omat johtopäätöksensä.
P. Lipposen "äärioikeistoa" ovat mm
2
257
Vastaukset
- Totuus!
Pakkoruotsitus on kaikkein taantumuksellisin piirre maamme politiikassa. Se on ainoa jäänne 70-luvulta.
Eli pakkoruotsittajat ovat äärioikeistolaisimmin asennoituneita henkilöitä Suomessa. Jostain syystä pääväestöön kohdistuvaa syrjintää ja halveksuntaa ei lasketa suvaitsemattomuudeksi.
Suomenruotsalaisten johtajat ja heidän suomalaiset hännystelijänsä ovat todellista äärioikeistoa maassamme.
Lipponen ITSE on pahimman laatunen esimerkki! - Säälittävä Paavo
Lipposen alemmuus kompleksi syntyi varmaan jo koulupoikanen kun joutui suomenruotsalaisen perheeseen eukä pystynyt kommunikoimaan ruotsiksi.
Nyt mies sitten kuvittelee olevansa ylempi kansalainen kun osaa sitä ruotsia.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Yritystuet 10 mrd. vuodessa, eli yrittäjäriski valtiolla kuten kommunismissa
Pelkästään Viking Linen viinanhakuristeilyitä sponsoroidaan 20 miljoonalla eurolla vuosittain. Dieselin verotukikin on626735- 666498
Sture Fjäder haluaa tuensaajien nimet julki
Kokoomuspoliitikko haluaa yli 800 euroa kuukaudessa tukia saavien nimet julki. Ehkä olisi syytä julkaista myös kuvat? h1435370Luotathan siihen tunteeseen, joka välillämme on?
Uskothan myös, että se kestää tämän? Kaipaan sinua valtavasti. Vielä tehdään yhdessä tästä jotain ihmeellistä ja kaunist504343En saa sua mielestäni vaikka tekisin mitä
Mikä tähän auttaa.. ei mikään. Edes aika. Kaivan sut kohta vaikka kivenkolosta että saan kysyä haluatko sinäkin💛204049Onnettomuus
Hukkajärventiellä kolaroi lavetti ja henkilöauto. Uutista ei missään! Hys hys ollaanko hiljaa tästäkin?53580- 373008
- 252859
Maahanmuuttajat torjuvat marjanpoiminnan - "emme ole rottia"
Ruotsalaisen journalistin selvitys paljasti, miksi maahanmuuttajat kieltäytyvät työstä. Taustalla vaikuttavat kulttuuris622691Köysi alkaa kiristyä putinin kaulalla....
Putin pelkää eniten juuri omaa porukkaansa, ja siihen on varmasti syytä kun sota ei ole mennyt hyvin, tappiot ovat valta352203