Kyllästynyt finneihin, mikä neuvoksi?

kärsimätön

Olen 16v tyttö, minulla on lääkärin mukaan lievä akne, josta olen kärsinyt n. 2v. Finnejä löytyy koko naamasta, rinnasta ja selästä, mutta ne ovat aina ihan pieniä. Käytän lääkärin määräämää Skinoren aknevoidetta(joku 7kk meneillään), mutta siitä ei ole mielestäni kovin isoa vaikutusta. Ennen Skinorenia käytin(n. 4kk) yhtä toista joka oli paljon vahvempi ja sai finnini katoamaan, mutta samassa sain jonkun allergisen reaktion, ihoni kohdat joihin voidetta olin laittanut muuttui punaiseksi ja kuivaksi ja yltäpäältä pienten finnien peittämäksi ja kaikki alkoi alusta.
Aikaisemmin olen juonut tosi vähän vettä, alle litran päivässä, mutta nyt yritän juoda ainakin 2l jos se auttaisi. Sitten aloitin pari päivää sitten syömään sinkkiä, otan 90mg päivässä. Pitäisikö ottaa vielä enemmän? Ja onko se ihan ok, että otan 3 pilleriä aamulla ja 3 illalla vai pitääkö ne ottaa samaan aikaan? Yritän myös syödä joka päivä porkkanaa kun se kuulemma auttaa myös, kuinka monta pitäisi syödä päivässä?
Roskaruokaa ja muita herkkuja syön nykyään tosi vähän eikä siitäkään hirveästi vaikutusta ole ollut ihooni. Käyn myös päivittäin koiran kanssa lenkillä ja käyn kuntosalilla 2-3krt viikossa.

Onko mitään muuta mitä voisin vielä kokeilla? Vähähiilihydraattinen? Isäni on sillä tiellä, joten hän kyllä varmasti osaisi opastaa minutkin siihen.
Olen myös miettinyt Diava Novaa(eikun mikä se oli?:D), se vaikuttaisi hyvältä, mutta onko sitä pakko käyttää e-pillerinäkin?

Olisi tosi kiva tänä kesänä olla yleisillä rannoilla tai kulkea topissa...

2

156

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 423545hghjghjty2434n

      "Sitten aloitin pari päivää sitten syömään sinkkiä, otan 90mg päivässä."

      No älä missään nimessä ota enempää, tulee jo sivuvaikutuksia.

    • kärsimätön

      Tai aluksi otin muistaakseni 3 päivää sen 15mg päivässä, mutta olen lukenut, että akneen auttaa yli 100mg. Eikö se ole totta?:d

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa

      Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol
      NATO
      261
      4167
    2. Stefu haikailee

      Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      264
      3403
    3. Harmi mies ettet arvostanut

      Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku
      Ikävä
      154
      1775
    4. Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!

      Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde
      Suomalaiset julkkikset
      25
      1633
    5. Lavrov väläyttelee WW3:sta

      Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,
      Maailman menoa
      296
      1412
    6. Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?

      Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      132
      915
    7. Voiko hyvää omatuntoa ostaa?

      Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo
      Sinkut
      235
      852
    8. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      115
      813
    9. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      17
      778
    Aihe