Petättekö kansan?

Sosdenpuolue jankuttaa sijoittajien vastuusta, jota aidosti ei erkin velikään tähän huijjauspakettiin saa.
Suomen demarit ajavat eu-liittovaltiota, kuten ovat alunalkaenkin ajaneet.
Liittovaltiovalmisteluita ovat myös tasavero, tuloerojen tietoinen kasvattaminen, palkaton orjatyö, ym. ym. ym.
Palkattoman orjatyön lanseerasi jo demarityöministeteri filatof. Tuokin oli tietoista liittovaltiopolitiikkaa.
Demarit pyrkivät eduskuntavaaleissa saamaan kansalisilta ääniä näennäesellä tukipakettien ja liittovaltiohuijjauksen vastustamisella.
NYT ON VASTATTAVA KANSALAISILLE!
jOS NYT TUETTE TUKIPAKETTIA JA KANSAN KUSETUSTA, NIIN OLETTE SIRPALEPUOLUE JA NAURUNALAINEN SELLAINEN.
Ei kansa ole niin tyhmää, kuin luulette.
Missä kohtaa Timo Soini puhuu potaskaa tämän päivän kansainvälisessä tiedotteessaan?
Kertokaa jos tiedätte?
6<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

No SDP:stä on lähinnä äänessä Lipponen, Liikanen, Jaakonsaari, Tuomioja välillä sitä välillä tätä.
Ainoa, joka on valittu kansanedustaja. On tämä SDP:n kohtalonkysymys, seuraavissa vaaleissa kannatus painuu alle 10%:n.
Jos takki asiassa kääntyy voi sanoa, että torjuntavoitto oli valheelle rakennettu.

Äänestä

Lähtölaskenta alkaa jos vaalilupaukset petetään .

Minä taas uskon ,että jos tosi paikka tulee ,eli vaihtoehtoinen koko tukihomman kaatuminen ,ne maininnat sijoittajavastuusta saadaan väliaikaiseenkin paperiin .

Ja miksei sitä sinne saada ,selittäkää se ?

Jos on rehelliset aikomukset kaikilla osapuolilla selvitä kriisistä ,ei luulisi lisäyksen ehtoihin olevan mahdotonta .

Vaan jos asiat on suunniteltukin tulevaisuutta ajatellen toisin....

Selittäkää tämä uskottvasti !

Äänestä

Naurettavalla seliselillähän demarit nyt ratsastaa. Odottavat kaiketi saksan veljespuolueelta apuja. Britannia on täysin kuralla ja siinä se suurin mörkö piileskeleekin.
Vaaleja käydään monissa maissa, varsinkin saksassa. Suomen demarit vedättävät ja pelaavat nyt aikaa suorastaan epärehellisin keinoin.
Käypä muiden eu-maiden vaaleissa miten tahansa, niin suomen demarit ovat jokatapauksessa vastuussa suomen kansalle, jos ja kun lähtevät tukemaan älytöntä syöksykierrettä.
Vielä toistaiseksi suomessakin on vaaleja. Jos tämä huijjauskierros liittovaltioon demareiden toimesta sallitaan, niin eipä ole enää aidosti kansallisia vaalejakaan.
Jos suomen demarit lähtevät tuolle linjalle, he tekevät poliittisen itsemurhan.

Äänestä

UHRAAVAT URPILAISEN,eipä täti moonika taida muistaa mitä torilla huuteli.Mutta jos sdp tuohon helppoon kokoomuksen ansaan menee,tulee käymään samoin kuin jo itseään jalkaan ampuneelle kepulle.Vaalit tulee seuraavatkin.

Äänestä

Seuraaviin vaaleihin marssii kaksi jalkainvalidia reikä polvessa molemmilla.
ja kinaavat keskenään kummanko kainalokeppi lentää pitemmälle , sitten alkaakin yhdellä jalalla hyppely , kun tarvii mitata tulos.

Äänestä

Minkä taakseen jättää, sen edestänsä löytää.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


sdp-nahkurin orsille kirjoitti:

Sosdenpuolue jankuttaa sijoittajien vastuusta, jota aidosti ei erkin velikään tähän huijjauspakettiin saa.
Suomen demarit ajavat eu-liittovaltiota, kuten ovat alunalkaenkin ajaneet.
Liittovaltiovalmisteluita ovat myös tasavero, tuloerojen tietoinen kasvattaminen, palkaton orjatyö, ym. ym. ym.
Palkattoman orjatyön lanseerasi jo demarityöministeteri filatof. Tuokin oli tietoista liittovaltiopolitiikkaa.
Demarit pyrkivät eduskuntavaaleissa saamaan kansalisilta ääniä näennäesellä tukipakettien ja liittovaltiohuijjauksen vastustamisella.
NYT ON VASTATTAVA KANSALAISILLE!
jOS NYT TUETTE TUKIPAKETTIA JA KANSAN KUSETUSTA, NIIN OLETTE SIRPALEPUOLUE JA NAURUNALAINEN SELLAINEN.
Ei kansa ole niin tyhmää, kuin luulette.
Missä kohtaa Timo Soini puhuu potaskaa tämän päivän kansainvälisessä tiedotteessaan?
Kertokaa jos tiedätte?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu