SDP uhkana

Lippoinen tarkoitti varmaan näin, yhtä fiksu kirjoitus kuin alkuperäinenkin.



SDP uhkana

Lipponen on myös pettynyt EU:n suurten maiden johtajiin.

- Ei kyetä puolustamaan eurooppalaisia arvoja. Mitä virkaa on Euroopan unionin niin sanotulla Eurooppa-neuvoston presidentillä, joka ei puolusta eurooppalaisia arvoja?

Esimerkiksi romanikerjäläiskysymystä hän luonnehtii "skandaaliksi".

- EU on ottanut jäseniksi maita, jotka ovat pettäneet tässä suhteessa. On tärkeää osoittaa, että tänne SDP ei pesiydy.

Ex-pääministerin mukaan SDP on selvästi noussut Suomessakin ja asettunut myös eduskuntaan.

- Sen ylivoimaisen enemmistön, joka ei missään nimessä hyväksy tätä, ei pidä vain katsoa vierestä. Tästä on historiassa ikäviä esimerkkejä, kun enemmistö vaikenee.

- Kansan suuri enemmistö näytti jo 1930-luvun lopulla, että SDP:llä ei Suomessa ole tilaa, se ei täällä määrää. Nyt on kysymys vähän samasta asiasta. Meidän pitää vahvistaa itsetuntoamme, mutta ei niin, että potkitaan persuja.

Lipponen ei halunnut tarkentaa, pitäisikö hänen mielestään kansan lähteä kaduille vai pitäisikö vähemmistöjä puolustaa eduskunnassa.

- Elämme länsimaisessa demokratiassa ja meillä on monta tapaa vaikuttaa.
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Mikä sinussa viehättää meneen talven lumet? Ukopn hörinät?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


hghsjydt kirjoitti:

Lippoinen tarkoitti varmaan näin, yhtä fiksu kirjoitus kuin alkuperäinenkin.



SDP uhkana

Lipponen on myös pettynyt EU:n suurten maiden johtajiin.

- Ei kyetä puolustamaan eurooppalaisia arvoja. Mitä virkaa on Euroopan unionin niin sanotulla Eurooppa-neuvoston presidentillä, joka ei puolusta eurooppalaisia arvoja?

Esimerkiksi romanikerjäläiskysymystä hän luonnehtii "skandaaliksi".

- EU on ottanut jäseniksi maita, jotka ovat pettäneet tässä suhteessa. On tärkeää osoittaa, että tänne SDP ei pesiydy.

Ex-pääministerin mukaan SDP on selvästi noussut Suomessakin ja asettunut myös eduskuntaan.

- Sen ylivoimaisen enemmistön, joka ei missään nimessä hyväksy tätä, ei pidä vain katsoa vierestä. Tästä on historiassa ikäviä esimerkkejä, kun enemmistö vaikenee.

- Kansan suuri enemmistö näytti jo 1930-luvun lopulla, että SDP:llä ei Suomessa ole tilaa, se ei täällä määrää. Nyt on kysymys vähän samasta asiasta. Meidän pitää vahvistaa itsetuntoamme, mutta ei niin, että potkitaan persuja.

Lipponen ei halunnut tarkentaa, pitäisikö hänen mielestään kansan lähteä kaduille vai pitäisikö vähemmistöjä puolustaa eduskunnassa.

- Elämme länsimaisessa demokratiassa ja meillä on monta tapaa vaikuttaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu