Kyykäärme elättinä

Kyyfani

Tuotahan ei ole vielä rauhoitettu, olettaakseni, joten aiemmin palmukyitä harrastelleena kiinnostaisi eurooppalainen kyy lemmikkinä terraarioon. Käärmepihdit löytyy yms tarvikkeet ja riittävästi tietoa kyyn elintavoista. Laji on sama täältä Espanjaan, Kreikkaan ym Välimerelle asti kuten myös rauhoitettu ja myrkytön rantakäärmeemmekin.
Sopeutuvuuden suhteen huippu, tottuu nopeasti huoneoloihin ja terraarion rauhaan sekä lyhennettyyn talvilepoon.
Viileän ajan nuo tarvinnevat, mutta ulkomaisia foorumeita seuranneena ja yhden talven yli kokeilleena uros-naaras paria olettaisin että viileä muutaman kk:n kausi kylmäkellarissa faunaboksissa ajaisi saman asian. Tilapäiselättinä olen pariskuntaa pitänyt toissakesänä, syövät ja tottuvat myös pakastehiiriin kunhan niitä pihdeillä heiluttelee hännästä sopivan suojavarustuksen kera. Lopulta napsivat täysin tapettuakin ruokaa, mikä on hyvä havainto lajin "kesyyntyvyyden" suhteen, helpompi käsitellä.
"Myrkyistä" kyy on kuitenkin turvallisin verrattuna trooppisiin kyihin ja eksoottisimpiin kuten kobriin tms. Myös talvilevon lyhentäminen 2kk kylmäkellarissa ei haitannut eläinparia. Parittelivat jo maaliskuulla, ulos laskin huhtikuun alussa ns. testiparin ja lähtivät iloisina kanervikkoon jatkamaan eloaan.
Mielipiteitä, keskustelua! Suomalaisethan vihaavat kyitä ja tappavat niitä maastossa surutta, kenties sukupuutolta estää vain harrastelijoiden kasvatuspuuha. Tosin samalla tavisääliöt tappavat myös rantakäärmeitä ja kangaskäärmeitä jotka ovat täysin myrkyttömiä.

2

357

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • jatkoa edelliseen

      Aloittaja jatkaa, täysin liikkumatontakin ruokaa siis söivät- en siis ikinä antanut niille eläviä hiiriä mutta suostuivat syömään myös ruokaa jota ei valeeksi liikuteltu pihtien tms kautta. Alussa iskivät kiinni vain valesätkivään ruokaan. Sori typo.

    • Käärmemies

      Jännittäviä havaintoja sinulla. Useampi kyitä kokeillut tuttuni on päinvastoin sanonut että ne syövät todella huonosti pakasteruokaa. Ja lopettanut kokeilut koska ne ovat alkaneet maksaa liikaa käärmeiden henkiä.

      Lisäksi yhden talven ja parin yksilön jälkeen ei voi sanoa kovin paljoa lyhyemmän talven vaikutuksista eläimiin. Esimerkiksi pitkän aikavälin vaikutuksista niiden elinikään. Olen itsekin monia eurooppalaisia herppilajeja (ei kuitekaan kyitä) pitänyt, ja sillä kokemuksella voin kertoa että moni laji lähtee lisääntymispuuhiin jopa ilman minkäänlaista "kellarihoitoa".

      Mutta hienoa että sinun otuksesti tässä yksittäistapauksessa lähtivät lisääntymään. Naarashan ei kotomaassa lisäännykään kuin joka toinen vuosi.

      Myös harrastajien toimesta tapahtuva lajin pelastaminen on IMHO ihan huuhaata: ensinnäkään kyy ei ole uhanalainen, eikä siis tarvitse moisia pelastustoimia. Ja toisekseen kun kansainvälinen eläintarhayhteisö lukuisine biologeineenkaan ei kovin usein oikeasti onnistu tarhakasvatus- ja uudelleenistutushankkeissaan, eivät yksittäisen harrastajan mahdollisuudet maan, tai edes maakunnan laajuudella ole kovinkaan kummoiset. Ihan paikallisesti saattaisi pystyä nnistumaankin. Mutta jos homma vähääkään laajenee, huonolla tuurilla harrastajat vain sotkevat paikalliset kannat (geenistöt) totaalisesti, ja levittävät tauteja uusiin paikkoihin. Mm. näitä mokia eläintarhatkin tekevät.

      Kolmannekseen on syytä tajuta, että vaikka luontoon toisi lisää kyitä, ei se auta lajia niin kauan kuin sitä vainotaan: jos asutulla alueelle on enemmän kyitä kuin ennen, niitä tapetaan innokkaammin koska "niitä on paljon".

      ***

      Ihminen pelkää tuntematonta. En diggaa eläinten pyytämistä luonnosta eläteiksi, mutta jos sitä teet, voit tehdä terraariokyilläsi jotain hyvää kyiden hyväksi: käytä niitä apuna kun esittelet kyitä kaikille lähimmäisillesi. Olen vetänyt luontoretkiä joilla olemme napanneet villin kyyn kiinni, ja antaneet ihmisten silitellä sitä turvallisesti. Ja samalla kertoneet kyystä. Mm. pyydystäessä on ollut hyvä tilanne demota sitä kuinka pureminen on vasta viimeinen keino: puhina, uhittelu ja valehyökkäykset tulevat ensin, jos vain mahdollista. Myrkyn tuotanto on kyylle "kallista": ei se sitä tuhlaa jos ei ole pakko.

      Kun ihmiset ovat päässeet katsomaan ja koskemaan käärmettä lähietäisyydestä, ja samalla kuulleet siitä lisää, on se vähentänyt monien pelkoja, ja sitä myöten halua tappaa jokainen käärme.

      Se mitä kyy tässä maassa tarvitsee on ihmisten asenteiden muuttumista, asennekasvatusta ihmisille, ja sitä kautta myös kyyn rauhoittamisen ja aseman "nousun" tavallisen kansan silmissä.

      Tässä kaikessa sinä ja terraariokyysi voivat olla avuksi!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. No nytkö tuli lähtö Orpolle?

      Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall
      Maailman menoa
      244
      2165
    2. Mikä teidän jutussa on ongelmana?

      Missä meni pieleen?
      Ikävä
      189
      1644
    3. Kauhavan häiriköijistä

      Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä
      Kauhava
      46
      1302
    4. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      50
      1005
    5. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      41
      816
    6. Auto ajoi päälle?

      Ja pakeni luin iltapäivälehdestä. ! Ken on kuski joka tuollee teki
      Kuusankoski
      14
      800
    7. Miksi Lapset kiusaa yöllä

      Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä
      Kauhava
      30
      771
    8. Sama ransetti taas!

      Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver
      Hyrynsalmi
      21
      760
    9. Viimeinen lankafest

      Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .
      Puolanka
      25
      746
    10. Tehdäänkö tänään toiveista totta?

      Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..
      Ikävä
      46
      647
    Aihe