Toivon herääminen

Aina silloin tällöin narsisti oli mukava ja ajattelin, että olenpahan saanut ihan mukavan ihmisen vierelleni. Toivo heräsi. Ehkä sittenkin. Meni hetki ja myrsky nousi jälleen. Mutta jotenkin ne unohtuivat kun toinen oli taas inhimillinen, teki asioita puolesta, kuunteli, kyseli, tarjosi kyytiä, muisti tapaamisiani, huolehti.

Ja juuri nämä tyynet ajat ennakoivat niitä myrskyjä, kuten sanontakin toteaa. Kun olet rauhallisin mielin, kuvittelet, että asiat alkavat luistaa, niin yhtäkkiä tapahtuu jotakin odottamatona. Toinen vetää maton jalkojen alta pois. Minusta tuntui, että silloin kun osasin olla varovainen, hän huomasi sen ja tiesi, ettei hänen teoillaan ollut yhtä suurta vaikutusta kuin hetkinä, jolloin pidin yllä toivoa.

Oikeastaan juuri tällaisen tyynen kauden jälkeen tulivat pahimmat lyönnit niin fyysisesti kuin henkisestikin. Olo oli melkein seesteinen, mikään ei ennakoinut myrskyä, mutta sieltä se aina nousi kuitenkin. Ja sen saattoi laukaista, mikä tahansa asia. Yhtäkkiä huolehtivasta ihmisestä tuli peto.

Mutta silti jostakin syystä se toivo heräsi. Ihan kuin se kaikki muu olisi ollut pahaa unta ja aloin taas luottamaan, mikä oli virhe.