EU:n moka

Kun EU meni mukaan WTO-syöttiin,niin Euroopan alasajo oli selviö. Tullien lopettaminen oli kohtalokas virhe. Se vei pohjan valtioiden taloudelta kun yrityksiä joudutaan tukemaan valtavilla tukiaisilla. Hinta- ja palkkataso on vain noussut.
Olisi pitänyt ehdottomasti jatkaa orjatyömaista tulevan tavaran tullausta joka olisi myös estänyt kulutusjuhlan paisumisen yli äyräiden.
EKP:n korkopolitiikka lopetti säästämisen johon talous aina pohjautuu. Nyt sen vuoksi kaikki ovat velkaantuneet liikaa. Eihän ole mitään järkeä että inflaatio ja verotus syö jatkuvasti säästöjä.
Kun EU on saanut talouden nurin ja tärkeät energiavarat ovat lopussa,niin tulevaisuus on hämärän peitossa Euroopassa. Juuri tämän vuoksi ipulaiset ovat vastustaneet EU-jäsenyyttä. Vai luuliko joku että olimme sitä tekemässä tyhmyyttämme? Ei vaan me välitimme koko kansan tulevaisuudesta joka nyt valitettavasti on sumun peitossa.
Nyt hämmästyttää eduskuntapuolueidemme toiminta. Niillä ei edelleenkään ole mitään käsitystä tosiasioista. Vannominen EU:n nimiin ja yhteisvastuun kantaminen ei pitkälle potki. Nyt vaaditaan tosi toimia jotta pääsemme lopulta eroon ongelmista. Pitäisi kyllä ensin käsittää mikä se ongelma on. Vain PS:llä on halu lopettaa meidän rahastus. Siksikö että sillä ei ole sitä laajaa virkamiesarmeijaa minkä takia muut puolueet ovat lojaaleja EU:lle?
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Toivoton joukko kirjoitti:

Kun EU meni mukaan WTO-syöttiin,niin Euroopan alasajo oli selviö. Tullien lopettaminen oli kohtalokas virhe. Se vei pohjan valtioiden taloudelta kun yrityksiä joudutaan tukemaan valtavilla tukiaisilla. Hinta- ja palkkataso on vain noussut.
Olisi pitänyt ehdottomasti jatkaa orjatyömaista tulevan tavaran tullausta joka olisi myös estänyt kulutusjuhlan paisumisen yli äyräiden.
EKP:n korkopolitiikka lopetti säästämisen johon talous aina pohjautuu. Nyt sen vuoksi kaikki ovat velkaantuneet liikaa. Eihän ole mitään järkeä että inflaatio ja verotus syö jatkuvasti säästöjä.
Kun EU on saanut talouden nurin ja tärkeät energiavarat ovat lopussa,niin tulevaisuus on hämärän peitossa Euroopassa. Juuri tämän vuoksi ipulaiset ovat vastustaneet EU-jäsenyyttä. Vai luuliko joku että olimme sitä tekemässä tyhmyyttämme? Ei vaan me välitimme koko kansan tulevaisuudesta joka nyt valitettavasti on sumun peitossa.
Nyt hämmästyttää eduskuntapuolueidemme toiminta. Niillä ei edelleenkään ole mitään käsitystä tosiasioista. Vannominen EU:n nimiin ja yhteisvastuun kantaminen ei pitkälle potki. Nyt vaaditaan tosi toimia jotta pääsemme lopulta eroon ongelmista. Pitäisi kyllä ensin käsittää mikä se ongelma on. Vain PS:llä on halu lopettaa meidän rahastus. Siksikö että sillä ei ole sitä laajaa virkamiesarmeijaa minkä takia muut puolueet ovat lojaaleja EU:lle?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu