Voi että harmittaa!
Asuin Turussa 1970-luvun alussa. Silloin kaupunki oli dynaaminen ja suurkaupunkimainen. Raitsikat kulkivat antaen kaupungin sykkeelle oman leimansa.
Silloin Turku oli paras. Sen jälkeen alkoi alamäki. Suomen muut isohkot kaupungit, Tampere, Oulu, Kuopio, Jyväskylä ovat kasvaneet myös ympäryskuntiensa kautta, mutta Turku on vuosi vuodelta raihnaisempi.
Turun luhistumisen syynä ovat muutama rahan-ahne poliitikko.
Minua melkein itkettää tämä ahneiden rahanimijöiden käytös. Surku Turku!
Menetetty Turku
1
72
Vastaukset
- persjalkane
Miten olet selvillä Turusta vuosi, vuodelta, jos olet
asunut kaupungin parhaiden vuosikymmenien keskellä
Turussa.
Kyllä muuten kirjoitit totuuden Turusta.
Taidat olla Raisiolaisia.
Näkymät tietenkin muodostuu muistelijan silmissä.
Onko muuten tarkempia tuntomerkkejä näistä parista poliitikosta.
Arvelen kaupungin olevan useiden tuhansien verorahojen
väärinkäyttäjien vallassa.
Eilen teeveessä yrittäjä arveli, ettei Turussa vuodenvaihteen jälkeen
toimi yhtäkään kotimaista yrittäjää.
Kaupungin eliitti on omien etujensa tähden sukeltanut syvälle
ulkomaisten halpatyö toimijoiden verkkoon, ettei edes ole ulospääsyä.
Töitä ei ole omille kansalaisille, jotka ei pysty maan hintatason tähden
tekemään töitä hintaan 1,68€/h, kuten teeveessä esitetyt
Virolaiset muurarit, Helsinkissä.
Rahat karkaa Suomesta ja Turusta ulkomaille ja Turkulaisen
eliitin säätiöihin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad671262- 42911
Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että342729- 116680
- 52670
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän116646- 51638
Naiselle Kuuleppa Tämä
Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä38615- 76592
- 56584